perjantai 30. joulukuuta 2011


Vaikka syksy ja alkutalvi on ollutkin  sateinen ja pimeä niin  useampi erinomainen ja tunnelmallinen auringonnousu on näille viikoille osunut. Olen siinä mielessä onnellisessa asemassa, että ateljeeni ympärillä riittää vaihtelevia ja monipuolisia maisemia loputtomiin senkun ovesta ulos astelee. Tässä aamutunnelma ja joulun 'välipäivien' lumet  Lehmäkujan pellon reunalta.


Tällaisena sydäntalvena voi maisema olla välillä täynnä lämmintä valoa.



torstai 24. marraskuuta 2011

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Taide on vakava asia...vähän turhankin vakava...

Mistä lie johtuu mutta semmoinen kuva on päässyt syntymään, että kuvataidemaailmassa ei juuri huumorinkukka pääse kukkimaan. Tai niinhän se asia on, että kun taideinstituutioita ja elitististä nykytaidemaailmaa ja taidebyrokratiaa ylläpidetään yhteisin varovaroin niin ei siinä kannata suuremmin ruveta riekkumaan ja ilakoimaan, taidemaailman imago kun suuren yleisön mielestä ei taida olla ihan huipussaan muutenkaan.
Ja onhan se niin tyypillistä ja jotenkin luontevaa olla Suomessa taiteilijana negatiivinen ja yhteiskuntakriittinen, aina naama kurtussa, niinkuin nyt ihmisten ja maailman murheet ei olisi jo muutenkin kaikkien tiedossa!

Taide-elämässäkään ei tällä hetkellä niin kovin hyvin mene, onkohan koskaan mennytkään ja tarvitseeko edes mennä jos taidetta kuitenkin syntyy. Silloin kuitenkin menee todella huonosti jos alkavat olla vitsit vähissä joten tuli ajatus laittaa tähän mieleen jääneitä taide/taiteilija-aiheisia puujalkavitsejä. Yhtään supisuomalaista taidevitsiä ei tule mieleen. Jos joku tietää niin olisi mukava kuulla.

Siispä:                                                           :)   :)   :)

Muuan herrasmies oli tilannut taidemaalari Picassolta muotokuvan vaimostaan. Valmis työ ei kuitenkaan tilaajaa miellyttänyt koska se ei hänen mielestään ollut ollenkaan vaimon näköinen. Kun herra valitti asiasta Picassolle, kysyi taiteilija, miltä herran vaimo tämän mielestä sitten näyttää. Silloin herramme kaivoi povitaskustaan valokuvan vaimostaan ja ojensi sen taiteilijalle ja sanoi "Tältä vaimoni näyttää"
Picasso tutki valokuvaa hetken, ojensi sen takaisin ja totesi: "Onpas hän pieni"

                                                                    :)   :)   :)

Pikkupojat olivat taidemuseossa eksyneet modernin taiteen osastolle, jolloin toinen heistä pelästyi ja sanoi:
"Mennään äkkiä pois täältä. Jos joku näkee niin luulee, että me ollan nää tehty".

                                                                      :)   :)   :)

Taiteilija kyseli gallerianpitäjältä, olivatko kävijät kiinnostuneet hänen maalauksistaan. Galleristi vastasi, että hänellä on sekä hyviä että ilmeisesti huonoja uutisia." Hyvä uutinen on se kun eräs herra tiedusteli nousisiko maalausten arvo taiteilijan poismenon jälkeen ja kun vastasin, että aivan varmasti niin hän osti viisitoista maalausta"
"Sepä hienoa" innostui taiteilija ja kysyi "Entäs ne huonot uutiset?".  "No... se tyyppi oli lääkärisi" vastasi galleristi...

                                                                     :)   :)   :)

Taiteilija oli jonkun aikaa maalannut naisen alastonkuvaa ja yhtenä päivänä kun malli oli valmistautumassa taas poseeraamaan tuli flunssainen taiteilija paikalle ja valitteli, ettei nyt jaksakaan maalata vaan menee juomaan jotain lämmintä. Avulias malli sanoi voivansa valmistaa juoman ja voisi itsekin nauttia kupillisen.
Kun he istuivat juomien ääressä rupattelemassa, alkoi ovelta kuulua saapuvan ihmisen ääntä. Taiteilija tunsi tulijan jo äänien perusteella ja sanoi hätääntyneenä mallitytölleen "Se on vaimoni, riisu äkkiä vaatteesi"

                                                                    :)   :)   :)

"Teen aina sitä mitä en osaa tehdä siksi, että mahdollisesti oppisin tekemään sen!"
                                                                                               Pablo Picasso

                                                                   :)   :)   :)

Paras tapa saada selville onko moderni maalaus valmis on koskettaa sitä. Jos maali on kuiva niin työ on valmis!

                                                                  :)   :)   :)

Opettaja oli antanut tehtäväksi piirtää lehmän syömässä pellolla ruohoa mutta pikku-Kalle palautti tyhjän valkoisen arkin. "Eihän tässä näy mitään ruohoa" ihmetteli opettaja. "No kun se lehmä on syönyt kaiken ruohon" vastasi pikki-Kalle. "Missä se lehmä sitten on?" kysyi opettaja. " Sitä ei huvittanut olla pellolla kun siellä ei ollut mitään ruokaa niin se meni jo navetalle" ilmoitti Kalle!

                                                                   :)   :)   :)

Taiteilija esitteli galleriassa kiinnostuneen tuntuiselle rouvalle moderneja maalauksiaan. Työt olivat niin voimakkaan värisiä ja roiskimalla tehtyjä, että taiteenystävä kysymään taiteilijalta mistä hän saa aiheet töihinsä.
" Saan aiheet maalauksiini siitä, mitä tunnen sisälläni" oli vastaus johon rouva että "Oletteko kokeilleet Alka-Seltzeriä?"

                                                                 :)   :)   :)

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

"Kriitikko, maailman hyödyttömin ammatti!"

Tätä mieltä oli tunnettu italialainen säveltäjä Giacomo Puccini. Tuntuu ihmeelliseltä miten kummassa oopperoistaan (mm La boheme, Tosca, Madama Butterfly, Turandot jne...) kuuluisa mestari olisi joutunut kriitikoiden hampaisiin niinkuin tuosta voisi päätellä!? Klassinen musiikki on aina kiehtonut - kuuntelen sitä mielestäni oikein sujuvasti - ja joskus olen eksynyt A.S. Korpisen 'pro musica classica'-sivustoille, missä on lisää säveltäjien kommentteja arvostelijoistaan. Esim. näin:

    "Kriitikoiden moraaliton ammattikunta on lakkautettava"
                                                     Richard Wagner

    "Minulla on aina ollut huonoa onnea niin sanottujen kriitikoiden kanssa. Kun oli myötätuntoa, ei ollut
     ymmärrystä. Ja niin sanotusta ymmärryksestä ilman myötätuntoa en välitä tippaakaan"
                                                                                            Edvard Grieg

Vaikea on käsittää miten säveltaiteen mestarin päässä syntynyt melodia tai sävel ja sovitus on voinut jonkun mielestä olla huono tai väärä? Klassikoiden arvostelijat joutuisivat tänä päivänä outoon valoon jos olisivat näkemässä. Ilmankos Jean Sibelius onkin tokaissut: "Kriitikoille ei ole koskaan pystytetty patsasta"

Taidemaalarit ovat tunnetusti tylsiä ja tavallisia tyyppejä säveltäjiin verrattuna ja myös muihin taiteenaloihin verrattuna huonommassa asemassa kriitikoihin nähden sen vuoksi, koska säveltäjät, laulajat ja muusikot voivat konserteillaan ja  äänilevyillään hurmata jopa miljoonia ihmisiä. Kirjailijoiden teoksia myydään valtavasti ja kirjastoissa ne ovat  kaikkien saatavilla. Näyttelijät ja muut esiintyjät saavat televisiossa, elokuvissa jne valtavasti huomiota ja ihailua osakseen. Ja kummasti siinä kriitikon viikate tylsistyy kun on suurista tai pienistä kansansuosikeista kyse! Maalaustaiteen puolellakin sentään vanhat mestarit saavat jakamattoman suosion ja arvostelijoiden hymistelyt.
Samaa ei voi sanoa tämän ajan pennsselinheiluttajista. Näyttelyissä käy loppujen lopuksi hyvin vähän ihmisiä, vähimmillään vain sata tai pari sataa ihmistä, eikä taulujaan millään ilveellä voi saada suurten massojen nähtäväksi. Tämähän ei kuitenkaan estä kriitikoita käyttämästä mediaa hyväkseen oman sädekehänsä kirkastamiseen. Homma menee niin, että veronmaksajien rahoilla koulutetut ja näyttelyitä pitävät apurahataiteilijat - nämä tämän ajan isot vauvat joita paijataan eikä heiltä juuri mitään vaadita - ylenpalttisesti kehutaan. Kansahan ei mitään tiedä eikä asia juuri ketään tunnu edes kiinnostavan. Aivan se ja sama!
Mutta kun joku omalla kustannuksellaan tekee taidetta ja omalla vastuullaan pitää näyttelyä ja yrittää vielä maksettuja galleriavuokria ja näyttelymaksuja saada taulumyynnillä takaisin niin siihenkin saumaan katsoo kriitikko voivansa iskeä lusikkansa soppaan ja haukkua koko homman!  Sanomalehdessä oikein ja tuhansille lukijoille "oikeaa" tietoa! Todella yksipuolista tiedonvälitystä. Onneksi ei laatulehdissä enää onnistu mutta pikkukaupunkien juorulehdissä menee läpi. Millä tahansa muulla alalla tällaista pidettäisiin vähintäänkin epäreiluna meininkinä. Kriitikko haluaa varastaa koko shown. Se on se kateus ja huomionkipeys. Tietämättömän ihmisen varmuudella voi luulla tietävänsä muidenkin asiat paremmin kuin muut ihmiset itse.
Nykyään kaiken tekemisen yllä leijuu ihmeellinen haukkumisen ja arvostelun kulttuuri ja epäonnistumisen pelko vaivaa monia. Mielestäni taiteeseen kuuluu vain kannustaminen koska huono taide ei ole kenellekään vahingollista tai vaarallista ja hyvä taide taas ahdistaa vain kateellisia.
Kritiikistä ja kriitikoista ei siis todellakaan saa eikä pidä välittää vaikka monella kehutulla mestarilla tuntuukin nousevan se kuuluisa kusi päähän ja moni haukuttu reppana on aivan hukassa yrittäessään toteuttaa sitten niitä vieraiden ihmisten hänen päähänsä takomia ajatuksia.
Säveltäjä Puccinin aikoihin verrattuna nykyaikana on monin verroin enemmän kaikenlaista hyödytöntä ja varmaan lienee jo hyödyttömämpiä ammattejakin kuin kriitikko kuten vaikkapa..........hmm........nooh.....
ei nyt tähän hätään tule mitään mieleen.
Itse puolestani teen maalauksia - ja kirjoittelen näitä juttujani - itseoppineen maalaistollon tiedoilla ja varmuudella! No, rehellisiä kun ollaan niin olenhan ylioppilas ym mutta jos sanonta 'kokenut kaiken tietää' pitää vielä paikkansa niin öljyvärimaalauksesta ja näyttelyiden pitämisestä uskoisin jotain tietäväni, kokemuksia ainakin on. Paljon hyviä mutta joku vähemmän hyväkin on sattunut kohdalle. On hieno asia kun ihminen jostain taiteenlajista tai teoksista tykkää. Ja jos joku sitten ei tykkää niin se on kokonaan hänen oma ongelmansa ja on hyödytöntä sillä asialla  muita vaivata.

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Lokakuun aamu

Edellisessä blogissa olen näköjään hehkuttanut valon vaikutuksesta maisemaan ja kun tuota lukee niin tiedä sitten saako siitä mitään tolkkua joten laitanpa tähän varmemmaksi vakuudeksi pari tuoretta digikuvaa. Tässä on lokakuisena aamuna otettu kujanäkymä. Aurinko on juuri noussut ja sen ensimmäiset säteet tulevat etuoikealta, ilma on utuinen eikä maisemassa näytä olevan keltaisia koivunlehtiä lukuunottamatta paljonkaan värejä.
Vanhat kauan sitten punamullalla maalatut vajat näyttävät värittömiltä, oikeastaan vähän surullisen näköisiltä.
Sitten kävelen kameran kanssa tietä vajaat sata metriä tuonne mäkeä alas kauimmaisen vajan ohitse, käännyn siten, että aurinko jää selkäni taakse ja otan koko ajan samassa 'virityksessä' olevalla kamerallani kuvan ja siitä tuli tällainen.
                                       
Tummannäköiset rakennusten seinät alkavatkin hehkua oranssinsävyisinä ja maisema on täynnä keltaisina hehkuvien koivujen valoa. Pakko se on uskoa fysiikan laki, että värejä ei oikeasti ole ollenkaan olemassa.
On vain valoa ja erilaiset materiaalit heijastavat valon eri väreissä. Parhaiten sen huomaa kun tulee hämärä niin johonkin ne värit vain katoavat!

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Tonalismia

Tonalismi eli sävymaalaus oli hyvin suosittu maalaustyyli ennen impressionismia Amerikassa. Impressionismin ja sen jälkeen tulleiden monien muiden -ismien suosion myötä tonalismi unohtui ja on vasta viimeisten vuosikymmenien aikana löydetty uudestaan Yhdysvalloissa. Tonalismille on tyypillistä nimensä mukaisesti hillityt usein tummahkot tunnelmalliset värisävyt. Maisemamaalausten aiheena ovat usein kuun valaisemat ja usvaiset, pehmeän valoisat ja harmaan varjoisat näkymät. Sisäkuvat ovat koruttomia, sävy sävyyn maalattuja ja henkilöt niissä yksinäisiä mietiskelijöitä. Eipä siis ihme, että tyylisuunta 1900-luvun alun modernisoituvassa maailmassa jäi unholaan.
Siitä kuinka itse aikanaan tonalistitaiteilijat löysin on kiittäminen tätä ihmettä nimeltä world wide web! Ennenkuin www valloitti maailman olin American Artist-lehden tilaajana jo päässyt tutustumaan Hudson River- koulukunnan mestareihin joista monet olivat tonalismin edustajia. Kun netissä surffailu 1990-luvun puolivälissä pääsi vauhtiin niin George Inness - ehkä tunnetuin tonalisti - tuli usein vastaan internetin taidesivustoilla ja siitä asiaan tutustuminen pääsi vauhtiin. Tämän hetken suosituin tonalismi- suuntauksen maalari  lienee Dennis Sheehan vaikka omaan makuuni enemmän on Jacob Collins.
Jos palaan takaisin maankamaralle ja tänne kotisuomeen niin taulunteon ja tonalisminn yhdistämisessä täällä on yksi mutta sitäkin isompi ongelma nimittäin valo! Tarkemmin sanottuna tunnelmallisen ja pehmeän valon puuttuminen tai ainakin ensialkuun siltä tuntui. Suomi on pohjoinen maa ja valo täällä on kovaa ja kirkasta sekä ilma (onneksi sentään) puhdasta mutta kuivaa. Talvella valoa on liian vähän ja kesällä liian paljon! Varjot ovat kesällä mustia ja talvella kaikki on yhtä harmaata varjoa.
Maisemamaalarina mottoni on aina ollut se, että "maisemamaalarille on paljon tärkeämpää mennä luontoon
kuin kouluun"! Ei voi maalata sellaista mitä ei ole ensin omin silmin nähnyt! Maanviljelijänä - nyk. EU-aikana pienviljelijänä - on luonnossa oleileminen toteutunut jo työnkin puolesta mutta paljon on ihan varta vasten tullut valon perässä juostua ja rämmittyä. Olen nimenomaan etsinyt tonalistimaalareiden töissä näkemiäni sävyjä.
Ja täytyy sanoa, että niitä kyllä löytyy ja löytyy paljon. Valitettavasti vain sen keston voi laskea vain minuuteissa silloin kun sitä on. Kamera on varmaan hyvä kapistus jos sitä osaa mestarillisesti käyttää, itse luotan enemmän kuvamuistiini.
Elikkä siis jos haluaa nähdä ennennäkemättömiä, tunnelmallisen pehmeitä värisävyjä Suomen luonnossa niin omien kokemuksieni mukaan se onnistuu sellaiseen vuodenaikaan kun mm puissa ei ole vihreitä lehtiä ja lunta on mahdollisimman vähän. Siis keväällä tai syksyllä! Maaliskuun loppupuoli/huhtukuun alku ja lokakuun puolivälistä joulukuun alkuun on parhaat ajat. Vähän ennen auringonlaskua ja  vähän jälkeen auringonnousun.
Iltatunnelmia kannattaa ihailla korkealta maastonkohdalta ja aamutunnelmia alavilla mailla esim joen rannoilla niin valoshow kestää pitempään. Tietysti pitää olla selkeä taivas tai vain ohutta yläpilveä ja eteläinen ilmavirtaus joka tuo vähän kosteutta ilmaan. Näitä "tonalismin hetkiä" ei täällä kaikkina vuosina siis kovin paljon edes ole mutta silloin kun on voi nähdä sellaista mistä ainakaan sohvaperunat eivät tiedä mitään!

tiistai 20. syyskuuta 2011

Kesänäyttelymuistoja...

Vietin kesäkuista perjantai-iltapäivää Iitin Kirkonkylän Kylätalon galleriassa, pitkällä puupenkillä istuskellen ja katsellen salin ikkunasta iittiläistä maalaismaisemaa. Olin lähtenyt Merja-vaimoni kanssa katsomaan kuinka meneillään oleva kesänäyttelyni paikassa sujui ja oliko samaan aikaan vietettävien Iitin Musiikkijuhlien konserttien johdosta  paljon ihmisiä liikkeellä.
Jossain vaiheessa näyttelytilan ensimmäiseen saliin oli tullut pikkuinen tyttö vaarinsa kanssa tutustumaan maalauksiini. Tyttö oli minusta sen verran pieni, ettei varmaan ollut vielä edes koulussa mutta osasi silti lukea sujuvasti. Ninpä hän kävi teosluettelo kädessään numerojärjestyksessä läpi etummaisessa salissa olleita maisemamaalauksia ja luki ääneen työn nimen sekä tutkiskeli työtä ikäänkuin tarkastaen, että maalaus vastaa sitä nimeä mikä on listassa. Kaikki työni olivat saaneet hyväksyvän vastaanoton kunnes takimmaisen salin perällä tuli vastaan pari pientä tilalistaan kehystämääni ei-esittävää kuvaa. Pieni näyttelyvieras luki taas töitä vilkaisematta niiden nimet mutta kääntäessään katseensä seinälle kohti tauluja ilmoitti hän ihmeissään vaarilleen että "eihän näissä ole mitään"! Samalla hän vilkaisi sivulle ja huomasi, että samanlaisia olisi vielä jokunen lisää ja vielä muutama naisfiguuri. Ne eivät kuitenkaan enää yhtään  kiinnostaneet vaan hän tepasteli ulos salista omille teilleen. Vähän harmitti kun selvästi huomasi, että hän olisi halunnut suorittaa aloittamansa urakan kunnialla loppuun asti!
Hetken kuluttua näyttelytilaan saapui ryhmä nuoria aikuisia äänekkäästi rupatellen.  Kaikesta huomasi, että he olivat kulttuurin suurkuluttajia ja nimenomaan musiikki-ihmisiä. Hetken kuulumisiaan vaihdettuaan he päättivät kukin valita näyttelystä suosikkitaulunsa. Tässä vaiheessa en seurannut tilannetta koska seurustelin muiden näyttelyvieraiden kanssa mutta hetken päästä löysin itseni taas penkiltä ja sain sivusta seurata kun edellämainittuun seurueeseen kuulunut nuori nainen kertoi ystävilleen ajatuksiaan abstraktista maalauksestani josta hän piti ja joka oli hänen suosikkinsa. Tarina ei sen kummemmin jäänyt mieleeni koska rupesin itsekseni ajattelemaan kuinka ihmiset voivatkin olla niin erilaisia ja pitää eri asioista. Tyytymättömänä näyttelystä poistumaan joutunut pikkutyttö harmitti edelleen niin paljon, että kun nyt aikuinen kehui maalaustani niin se ei jaksanut edes  kiinnostaa!
Vilpitön lapsen mieli on varmasti yhtä pätevä arvioimaan öljyvärimaalausta kuin tämän ajan korkeasti sivistynyt aikuinen vai pitäisikö sanoa aikuinen, jolle on opetettu tämän ajan "oikea" tapa ajatella asioista!
Varmaa on vain se, että kaikkia ei koskaan pysty miellyttämään maalauksillaan ja se siitä!

torstai 15. syyskuuta 2011

Äitelän imelät vihreät!

Otsikko ei viittaa mihinkään poliittiseen suuntaukseen vaan öljyväreihin! Usein nimittäin näkee ja kuulee kun maalarit valittavat kuinka vihreä väri - siis kesän maalaaminen - ei tunnu mielekkäältä kun työssä on lähes pelkästään tuota lehtivihreää ja heinänvihreää ym vihreää. Valon ja varjon sävyjä on hankala saada esille. Jo edesmennyt Edelfelt valitteli Luxemburgin puistossa maalatessaan, että 'hernerokalta' näyttää!
Olen myös itse tähän ongelmaan aikanaan törmännyt. Minulle kuitenkin kaikessa vehreydessään ja vihreydessään kylpevän kesän maalaaminen on lähes henki ja elämä enkä voisi lopettaa Suomen suven näkymien kuvaamista maalauksissani. Joskus yli kymmenen vuotta sitten vihreään imelyyteen kyllästyneenä ratkaisin ongelman siten, että en osta  vihreitä värejä enää ollenkaan!. Monet muutkin värit joita tuubeista puristaa ovat todella 'irvokkaan' värisiä ja täysin käyttökelvottomia sellaisenaan suoraan tuubista mutta nehän ovatkin vain värien raaka-aineita ja värisävyjen sekoittaminen vasta tekee maalarin. Mistä sitten vihreät? No melkeinpä ihan vaikka mistä! Tässä alla (kuva 1)on  eniten käyttämäni Raw Umber + Chrome Yellow sekoitus. Paynes Grey + Cadmium Yellow (kuva 2) sopii myös minun makuuni. Kaikenlaisia muitakin yhdistelmiä käytän ja tietysti sinisen ja keltaisen yhdistelmiäkin voi kokeilla. Itse pidän hillitystä Coeruleum Blue (taivaansininen) ja Naples Yellow sekoituksesta  (kuva 3). Valkoinen luonnollisesti voi aina olla kolmantena värinä.
Mielestäni  yksi parhaista vihreän värin taitajista oli venäläinen taidemaalari Isaak Levitan ( 1860-1900 ).


   
kuva 1

kuva 2

kuva 3




                                                                                                                

tiistai 23. elokuuta 2011

Taide on bisnestä!

Tässä kesällä oli lehdessä juttu helsinkiläisestä taidemaalarista, jonka mukaan taiteilijan työ on turhauttavaa. Syystä, että kun ensin valmistaa innolla ja parhaan kykynsä mukaan töitä näyttelyyn, missä ne ovat esillä muutaman viikon niin sen jälkeen työt täytyy viedä varastoon Kaapelitehtaalle eikä kukaan niitä enää sen jälkeen  ehkä koskaan näe.
Täytyy sanoa, että  varmasti on turhauttavaa. Joku irvileuka voisi sanoa, että on täysin turhaa tuollainen homma! Olen joskus ihmetellytkin, minne joutuvat niiden taiteilijoiden työt jotka ylpeänä ilmoittavat, etteivät he koskaan myy teoksiaan. Näitä korkeasti koulutettuja ammattitaitelijoita on Suomessa melko lukuisa määrä ja jos heistä suuri osa vie maalauksansa näyttelyn jälkeen varastoihin niin eipä pääse taide maasta ihan äkkiä loppumaan! Vai onkohan näyttelyn jälkeen ale-myynti suoraan taiteilijalta?!
On myös maalareita, jotka nimenomaan maalaavat työt myyntiin mutta heitähän ei tässä maassa arvosteta - siis taidepiireissä - kansa saattaa heistä sen sijaan kovastikin pitää. Yleisesti esitetty arvio on ,että 5% kaikesta mitä maalaustaiteen nimissä tehdään on sitä todellista taidetta. 20% on taidetta, jolla tulee olemaan keräilyarvoa ja loput 75% on sellaista taidetta, jolla tulee olemaan lähinnä vain tunnearvoa. Me tämän päivän ihmiset emme voi tietää mistä väki sadan vuoden päästä tykkää ja miltä tämän päivän taide silloin näyttää. On todella ennenaikaista varastoida tämän päivän taidetta ja odotella, että sen arvo varastossa nousee ja taiteilija myöhemmin saa ansaitsemaansa tunnustusta. Jos joku nyt sitten näin sattuisi ajattelemaan. Albert Edelfelt oli omana aikanaan pidetty ja arvostettu taidemaalari muuta nykytaideihmiset eivät ole energiaansa säästelleet kun ovat häntä haukkuneet. Mukamas hukkaanheitetty kyky. Samalla tavoin tämän ajan ylistetyt mestarit voivat saada tulevien sukupolvien halveksimisen niskaansa.
Minusta jokaisen taiteilijan tulisi reilusti laittaa työnsä myytäväksi eikä se mikään häpeä ole jos kauppa ei käy.
Kaupallisuus on vaan vasemmistolaisissa taideporukoissa sellainen kirosana, että kaikilla ei kantti kestä. Taideteoksista ei voi tulla edes keräilyesineitä jos niitä ei ole markkinoilla siinä määrin, että niitä voivat taiteenkeräilijät ruveta keräilemään. Voi vain arvailla kuinka haluttuja vaikkapa Juhani Palmun tai Olli Joen työt ovat sitten joskus kun niitä ei enää valmisteta.
Sitäpaitsi meikäläisellehän on aivan sama mitä kukin maalauksillaan tekee. Sitä mieltä vain olen, ettei kaupallisuus taidetta pahenna, päinvastoin  se voi parhaimmillaan saada taiteilijan yrittämään enemmän ja kun työlle tulee kysyntää niin taiteilijan omat mahdollisuudet ja keinot samalla laajenevat ja paranevat. Pääse vaikkapa nauttimaan taiteilijan vapaudesta!

sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Paljonko taulu maksaa? Ja miksi!

Minulta tauluntekijänä kysytään ensimmäiseksi ( ja usein! ), missä hinnoissa tauluni liikuvat? Ja moni ihmettelee mikä tauluissa oikein maksaa? Suurelta osin tämä johtuu tietysti siitä, että se mikä on toiselle kallis, onkin toiselle halpa ja päinvastoin. Ja makuja, niitä vasta monenlaisia onkin. Mutta niin on kieltämättä taulunhintojakin. Eli miten se hinta sitten määritellään, paitsi tietysti niin, että jokainenhan saa työstään pyytää niin paljon kuin haluaa ihan sen mukaan kuinka arvokkaana omaa työtään pitää.
No! Otetaan nyt esimerkiksi vaikka pienehkö 30 x 40 öljyvärityö, kehystettynä ja hinta 600 euroa. Itse maalailen elinkeinonharjoittajana joten arvonlisäveroon menee 9% myyntihinnasta. Öljyvärimaalari tarvitsee mielestäni ilman muuta erillisen työhuoneen  (asuintiloissa ei kenenkään pidä liuottimilla lotrailla) eli atelieerin, joka itselläni on oma mutta sekin tarvitsee lämmitystä, sähköä, ylläpitoa ja kiinteistöveroa saa maksaa. Tästä johtuvia kuluja taideteoksen hinnassa on varmaan 10%. Muitakin kiinteitä kuluja on (puhelin ja netti) mutta kun on taiteesta kyse niin eipä tehdä asiaa liian vakavaksi!
Sitten ruvetaan rustaamaan maalauspohjaa: kiilapuut, laadukas pellava - vain italialainen tai belgialainen sellainen - tulee kyseeseen, pohjustusaineet/pohjamaalaus. Hyvää maalauspohjaa ei myydä missään vaan se on itse tehtävä.
Ja maalaamaan: väriä tarvitaan monenlaista, maalausainetta siis pellavaöljyä kuluu, sutia ja sivellintä ja lopuksi vernissa pintaan.
Ilman kehystä on hankala myydä muuta kuin joitain abstrakteja pläjäyksiä. Omat maalaukseni kehystän itse joten siinä säästää mutta yleensä kehys on se taulun rakannusaineksista rahallisesti kallein osa.
Pienen, laadukkailla materiaaleilla tehdyn öljyvärityön tarvikkeet ovat työn hinnasta 20-30%.
Kuudensadan euron maalaukselle tulee siis hintaa melkeinpä puolet sen arvosta jo ennenkuin sitä on edes alkanut maalata. Puhumattakaan siitä, että työtä pitäisi vielä ruveta markkinoimaan ja myymään, harvalla kun on niin kovaa nimeä, että teokset käydään kotoa käsistä repimässä!