tiistai 4. joulukuuta 2012

Starting a figurative painting eli naisfiguuri-aiheisen maalauksen aloittelua...


Tässä näkyy väripalettini. Näitä värejä käytän olipa aihe mikä tahansa. 















Ja niin edelleen...kuvien ottaminen näkyy loppuneen tässä vaiheessa. Täytyypä joskus laittaa kuva valmiista työstä.



sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Talvimaisemia - Winter landscapes





                                                                                 



tiistai 4. syyskuuta 2012

Miksi taide ei saisi olla kaunista ja miellyttävää?



Vaikka näin syrjäkylällä asunkin niin Hesarin viikonlopun numerot tulee tilattua. Ruuhka-Suomen asukkien ajatuksenjuoksu on sen verran erilainen ja omituinen, että pakkohan sitä on seurata niin ei ihan kokonaan pääse kärryiltä putoamaan maailmanmenossa!
Viime sunnuntain lehden työelämä-osiossa vapaa toimittaja Veera Nuutinen pakinoi työstä ja yrittäjyydestä. Hänen mukaansa mm taide ei voi olla liikeidea koska sitä "ei ole tarkoitettu miellyttämään". Kaikkihan me tiedämme, mistä tässä on kyse. Vasemmistolaisen kuvataideväen menneille vuosikymmenille jämähtäneet asenteet ovat kaikkien tiedossa. Vaikka maailma ympärillä muttuu koko ajan he edelleen haluavat ylhäältä käsin määrätä sen mikä on hyvää mikä huonoa. Mikä on oikein ja mikä väärin. Ja siihen kaikki muut tyytykööt! Näinhän se menee monessa muussakin asiassa nykypäivänä.
Toteankin vain, että omat maalaukseni eivät koskaan ole näitä ns taide-ihmisiä miellyttäneet (!) mutta siitä huolimatta - ehkä jopa sen ansiosta -  olen yrittäjänä harjoittanut taiteilijatoimintaa yli kaksikymmentä vuotta!
Ei kauneus ole taiteesta mihinkään hävinnyt, valtaapitävät taideihmiset vain ovat alkaneet uskoa niihin omiin ihan itse keksittyihin juttuihinsa!

Tässä seinällinen viimeisimpiä öljyvärimaalauksiani.









torstai 19. heinäkuuta 2012

Kuinka kauan menee aikaa yhden taulun maalaamisessa?

Tuon kysymyksen kuulee niin näyttelyissä kuin tässä kotona ateljeessakin todella usein. Siihen täytyy vain suhtautua myönteisellä mielellä ja ajatella, että kysyjän mielestä maalaus on niin taidokkaasti tehty että kyllä sen tekemiseen on aikaa kulunut!
Ennenkuin tarkemmin selvittelee tuota maalauksen kestoa niin vähän voisi haarukoida, mitä siihen taulun tekoon sitten voi aikaa kulua. Yksi pisimpään maalattu teos tarinoiden mukaan on Jean-Auguste Dominique Ingresin 1856 kymmenen vuoden urakoinnin jälkeen valmiiksi saama "Madame Moitessier"-potretti.



Taiteilijan puolustukseksi on sanottava, että saman tarinan mukaan rouva Moitessieriltä meni seitsemän vuotta  aikaa ennekuin alkoi kysellä, milloinkohan se muotokuva valmistuu...

Nopean taiteilemisen huippuna taas voisi pitää sitä kun joskus 70 - 80-luvulla oli Helsingin suunnalla vallalla käsitys, että eihän se ole taiteilija eikä mikään joka ei sopivasti inspiraatiota nauttineena roiskaise lähestyvän näyttelyn työt kankaille yhdessä yössä, kaikki kerralla! On ollut Hesarissa joskus tuo, uskokoon ken haluaa.

Vaikka kaikenmaailman taideasiantuntijoiden puheista muuta voisi päätellä niin asia on yksinkertaisesti niin, että mitä enemmän taidemaalari on maalannut, sitä paremmin hän osaa maalata. Mitä enemmän maalaa, sitä nopeammin tarvittaessa pystyy maalaamaan. Paljon maalaava kohtaa enemmän erilaisia ja aina uusia maalaustyössä vastaan tulevia tilanteita ja joutuu etsimään yhä uusia ratkaisuja kehittyäkseen työssään. Tämä sama asia pätee tietysti moneen muuhunkin työhön. Kokenut osaa enemmän.

Kun itseltäni ihmiset kysyvät, kuinka kauan aikaa kuluu yhden taulun maalaamiseen niin tällä hetkellä täytyy vastata, että kolmekymmentä vuotta on kestänyt! Nimittäin nykyisin tekemiäni tauluja- olkoot sitten huonoja tai hyviä - en mitenkään olisi osannut maalata kolmekymmentä vuotta sitten. Vuosi vuodelta olen huomannut, että työt valmistuvat - ne mitkä valmistuvat - entistä vähemmässä ajassa. Kaikki tekemäni ei siis päädy valmiina kehyksiin vaan toivottomat tekeleet joutuvat armotta pyöröhiomakoneen "uhreiksi" ( huom. älä kokeile tätä kotonasi, ellei maalauskankaasi ole todella vahvaa pellavaa ja siis liian arvokas jättää käyttämättä!). Maalattu taulu ei myöskään ole sama kuin myyty taulu, ei sinne päinkään eikä euronkiilto silmissä mitään synny.
Maalaamisessa menee aikaa liian kauan silloin kun maalaamisen edistyessä hyvältä näyttänyt työ alkaakin muuttua tylsännäköiseksi.
Menee ns.yliyrittämisen puolelle. Vaikka öljyvärimaalausta voi päällemaalaamalla korjata niin on parempi aloitta kokonaan uusi. Ei myöskään ole hyvä olla liian nopea. Silloin alkaa kysellä itseltään onko työ huolimattomasti tehty ja olisiko ideasta saanut irti jotain enemmän. Tässäkin tapauksessa eikun uutta alulle, nopeasti maalattua ei missään nimessä kannata ruveta korjailemaan. Kannatta myös tehdä samasta teemasta sarja. Ei niistä täysin samanlaisia kuitenkaan tule. Jos ihmiset sanovat, että maalaa samannäköisiä niin heitä ei kannata kuunnella. Vain maalari itse voi tietää milloin on työhönsä tyytyväinen eikä millään muulla voiskaan olla mitään merkitystä.

Kun tältä kesältä ovat taas kotipihan juhannusruusut ja unikot kukkineet niin ajattelinpa tehdä pitkästä aikaa kukkatauluja ( kuvat niistä ovat kyllä luvattoman kehnoja, liian nopeasti räpsitty!). Tässä tämän viikon aikana maalattuja ja kehystettyjä. Unikot 90 x 95cm, juhannusruusut 30 x 30 cm.









torstai 5. heinäkuuta 2012

...sanoi P. Picasso!


       Lisäksi mies oli  muun muassa sitä mieltä, että  "hänen tehtävänsä on maalata tauluja eikä tietää asioita"!

       Hänen mukaansa "huonot taiteilijat kopioivat, hyvät taiteilijat varastavat".

       Hän  "ei etsi vaan löytää".

      Oli sitä mieltä että "kaikki minkä voi kuvitella on todellista".

      "Taide puhdistaa sielusta arjen tomut" oli hänen mielipiteensä.

       Mies myöskin ilmoitti että "taide on valhe joka saa meidät huomaamaan totuuden".

      .....ja P. Luoma sanoo, että mitäs näitä tähän enempää naputtelen ja yritän suomeksi vääntää kun niitä
      löytyy netistä vaikka kuinka  (vaikkapa' Pablo Picasso quotes' haulla). Tiedä sitten kuka ne kaikki on
      saman miehen sanomisiksi laittanut mutta uskotaan niin. Eli kun Picasso tietojen mukaan uransa aikana
      teki  n.55000 taideteosta niin on siinä taiteilun ohessa suukin käynyt!
   
     

   

                         
                         

torstai 7. kesäkuuta 2012

"Itseoppinut on ainoa oppinut, muut ovat opetettuja"

Taulunmaalaustyöni kylkiäisenä minusta on tullut -jos ei nyt klassisen musiikin asiantuntija- niin ainakin kyseisen musiikkityylin sujuva kuuntelija. Kun ateljee-galleriani valmistui viitisentoista vuotta sitten, aloin hankkia klassista musiikkia, sitähän saa marketeista ym todella edullisesti. Sama levy saattaa soida maalatessani viikkotolkulla sillä tämä musiikki avautuu välillä vähän hitaammin ja sitten kun makuun pääsee ei halua vaihtaa levyä. Tänä keväänä olen kuunnellut todella paljon Nikolai Rimski-Korsakovia. Varsinkin sinfoninen sarja 'Scheherazade' on saanut minut lumoihinsa.



Ihmeelliseltä tuntuu kun levyn mukana olleen vihkosen tietojen mukaan tämä 1844 Tihvinässä syntynyt säveltäjä oli täysin itseoppinut. Huvittavasti kerrotaan miten saatuaan kutsun Pietarin konservatorioon opettamaan, iski Nikolaille pienoinen paniikki kun piti ottaa selville mitä kaikki hänen käyttämänsä sävellyshienoudet olivat oikeasti nimeltään!
Asihan on niin, että jos mielessä soi sävel tai 'sielunsa silmin' näkee kuvan tai jotain muuta mitä tahansa niin kukapa muu sen sieltä  esille voisi saada ellei kyseinen ihminen itse.  Maalaustaiteen saralla itsestään oppineita onkin sitten enemmän joten mainittakoon vaikkapa Ferdinand von Wright. Hän sekä vanhemmat veljet Magnus ja Wilhelm olivat saaneet "jonkin verran" taideopetusta mutta heitä pidetään kokonaan itseoppineina. Niinpä. Jos joku olisi ollut etevämpi opettamaan heille lintumaalauksia ja-piirroksia niin olisi hän varmaan tehnyt niitä itsekin!


                                     

Tähän väliin täytyy todeta, että kaikki opiskeleminen on tietenkin tärkeää ja hyödyllistä, nykyään yhä useammalla alalla aivan välttämätöntä. Mutta kuka on oikea henkilö sanomaan milloin luovan ja taiteellisen alan työ on hyvä ja oikeaoppinen? Eräs taidealalla toimiva henkilö totesi kerran minulle kun kerroin, etten ole mikään korkeasti koulutettu matrikkelitaiteilija, että kaikki teokset maalaustaiteen historiassa ovat jonkun ihmisen itsensä keksimiä ja aikaansaamia eikä missään jaeta suurena salaisuutena mitään 'jumalallista' tietoa ja kykyä miten maalaus syntyy!
Monta kertaa intohimoinen asian harrastaminen ja todellinen työntekoon paneutuminen on hedelmällisempää
kuin 'leipäpappina' tehty pakonomainen suorittaminen kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Itseoppineelle ei olekaan merkitystä sillä, meneekö homma oikein vai väärin kunhan saa tehdä niinkuin itse haluaa.
Öljyväreillä maalaminen on työ, jossa ei koskaan tule valmiiksi ja täydelliseksi. Eräs määritelmä on, että oppiakseen hallitsemaan öljyvärit, on maalattava ainakin viisisataa työtä. Itse kyllä tuplaisin tuon ja sen jälkeen se pitää kymmenkertaistaa maalaamalla viisikymmentä vuotta. Ferdinand von Wright alkoi piirrellä pikkupoikana ja sai 'Taistelevat metsot' valmiiksi 64-vuotiaana. Repikäämme siitä!

Galleria Luoma kesä 2012

Galleria Luoma on avoinna Hamina-viikon aikana 11.6-17.6. ma-su 12-18 la 12-15

Galleria Luoma, kesänäyttely  1.7.-29.7.  avoinna ma-su 12-18 la 12-15

torstai 3. toukokuuta 2012

Guggenheimin torppaus

Jos Suomeen jonnekin haluttaisiin rakentaa jäähalli niin eivät ainakaan lätkä- ja muu luistinporukka sitä vastustaisi, eivätkä yleisurheilijat stadionin tekoa, tuskinpa uimaritkaan uimahallin pykäämistä!
Mutta kun kuuluisa taidemuseo haluaisi Suomeen niin taiteilijat vastustavat sitä henkeen ja vereen! Tämä on selvä viesti muille, että taideväki tässä maassa ei ole ansainnut eikä tarvitse mitään ja yhteiskunnan varat joista kovasti kilpaillaan joutavat muihin tarkoituksiin. Eikä ottajista ole puutetta.
Politiikkakin asiaan vielä piti sotkea. Missä ihmeessä nämä taiteiljat ja vasemmistolaiset vihreät ovat olleet pienenä kun maalaisjärkeä on jaettu?
Kun Guggenheim-hanke on nyt saanut ilmaista mainosta veronmaksajien varoilla oikein roppakaupalla niin varmaan rahamiehet nyt sitten siitä innostuvat ja toteuttavat sen omilla ehdoillaan. Ja taideväelle jää siinä se näppien nuolemisen osa.

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

"Miksi taide on niin törkeän kallista?"

Tuo kysymys tulee tällekin tauluntekijälle aina silloin tällöin vastaan eri näkökulmista ja selvän vastauksen antaminen on vähän mutkikkaampi juttu mutta sen voi heti todeta, että niin maalauksien kuin muidenkin taideteosten kaupassa pätevät samat säännöt kuin kaikessa muussakin kaupankäynnissä. Eli tekijä/omistaja voi määritellä myytävän tavaran hinnan ja kaikessa kaupankäynnissähän luonnollisesti pyritään saamaan markkinoilta korkein mahdollinen saatavissa oleva hinta tuotteesta.
Kun taideteos on siirtynyt pois taiteilijan omistuksesta taidemaailman pyöritykseen niinkuin vanhoille taideaarteille on käynyt ja niistä maksetaan miljoonia niin taiteilijalla ei siinä ole enää mitään osuutta jo luonnollisistakaan syistä ja tämän päivän maailmassakin on hyödytöntä syytellä taiteilijoita siitä, että täällä monilla on rahaa paljon käytössään ja vielä useammilla ei ole sitä ollenkaan.
Ruohonjuuritasolta jos alkaa taulun hinnanmuodostusta tutkia niin usein kuulee miten värejä ja paperia saa marketista muutamilla euroilla ja Anttilassa on aina kehysale -70%! Kun mikä tahansa voi olla taidetta niin halvimmaksi tulee kun tekee neljästä rimasta kehikon, nitoo siihen vanhan olohuoneen verhon ja - BUM - taideteos on valmis! Vaikka hintaa kuinka pyöristäisi ylöspäin niin ei se voi olla kuin viiskymppiä! Näillä teoksilla jos saisi pääkaupungista näyttelyajan hyvään galleriaan niin ei tarvitsisi myydä kuin n. satakaksikymmentä kappaletta niin alkaisi päästä voiton puolelle! No...leikki leikkinä. Vastuuntuntoiset taiteilijat hankkivat ne oikeat taiteilijatarvikkeensa erikoisliikkeistä tai taidetarviketukusta ja kyllä ne maksavat ihan tarpeeksi.
Toinen asia mikä hämärtää ihmisten käsitystä maalausten arvosta on esim. television antiikki-ohjelmat. Kun nimitaiteilijan vanhan teoksen arvoksi annetaan vain parisataa niin eihän tämän päivä tekijän työn arvo voi olla kuin osia siitä! Sitä ei antiikkimaailmassa tiedetä eikä kerrota, mihin hintaan ja missä rahanarvon maailmassa teos aikoinaan on taiteilijalta lähtenyt. Joka tapauksessa tämän päivän kustannuksilla valmistettu tavallinen öljyvärimaalaus minimipalkallakin maksaa pakostakin useampia satoja euroja ja jos mikä on törkeää niin se, että viidensadan arvoinen tavara pitäisi saada omakseen parilla sadalla. Ei muuten onnistu missään muussakaan kaupassa!
Netissä ynnä muualla myydään nykyään paljon kaikenlaista ja halvallakin. Jos joku myy omistamaansa taidetta halvalla niin eikö se kerro enemmän myyjän rahapulasta kuin taiteen laadusta? Ja kun ihminen sitten ostaa taidetta halvalla tai kalliilla niin hänen päässään alkaa pyöriä ajatus siitä, että kuinkahan arvokas hänen tavaransa oikeasti voisikaan olla.
Taide ei siis oikein millään voi olla luonnottoman halpaa mutta toisaalta kyllä taiteen hinnoissakin täytyy joku tolkku olla.  Lupausten kauppiaita on joka alalla niin taiteessakin. Kukaan ei kertakaikkiaan voi tietää mikä on sadan vuoden kuluttua arvokasta ja ei ole reilua lupailla sellaista mistä ei ole sadan vuoden päästä vastaamassa! Kaikki vanhat tavarathan ovat arvokkaita  mutta eihän tavaroita hinnoitella sen mukaan, että ne ovat tulevaisuuden antiikkia. Mielestäni näin ei voi tehdä maalaustenkaan kohdalla. Taidetta yksinkertaisesti valmistuu tällä hetkellä niin valtavan paljon, ettei siitä ole tulevaisuudessa puutetta. Korkean taidekoulutuksen saaneet taiteilijat myös haluavat "ulosmitata" taiteensa tulevan varman arvonnousun jo elinaikanaan ja hinta nousee huimaksi. Taiteilijan kannalta karu totuus on, että loppujen lopuksi hyväksi osoittautunut taide on oleva halvimmillaan silloin kun taiteilija sitä näyttelyssään tai muuten omistuksessaan ensi kertaa kauppaa.
Vain aivan poikkeustapauksissa tämän ajan taiteen hinta lähtee nopeaan nousuun. Tällainen poikkeustapaus oli esim. v. 2000 vain 24-vuotiaana menehtynyt taidemaalari Ilkka Lammi.
Miten taiteilijan sitten kuuluisi hinnoitella työnsä? Luotettava perusta ei ole esim. se jos heti nuoren taiteilijan ensinäyttelystä varakas setämies ostaa tauluja kolme tonnia kappale! Jos taas työ on tekijälleen niin rakas, ettei siitä raaski luopua kuin tuhansilla niin ei sitä kannata laittaa myyntiin ollenkaan vaan pitää omissa kokoelmissaan.
Jos maalaus on tehty valtavassa luomisen tuskassa taiteilijan "sydänverellä" ja on hänelle todella tärkeä niin onko kovin kaunis ajatus maksattaa ahdistuksistaan ja masennuksistaan taiteenystävillä kymppitonni?
Ei ehkä ole myöskään kovin uskottavaa jos kehuu olevansa kauhean hidas ja siksi taideteokselle on kasaantunut sitä hintaa. Jos työtä on taiteilijan mukaan tehty todella kauan niin eikö hän sitten osaa vai mikä on ja helposti käy niin, että "nopeat syövät hitaat"...
On vain inhimillistä, että taiteilijan itse hinnoitellessa maalauksiaan tahtoo se hinta hinautua ylöspäin vaikka yleensä jonkin tavaran hinta nousee vain siksi kun sillä on enemmän kysyntää kuin tarjontaa. Korkealle nostetulla hinnalla on myös vaaransa. Nimittäin jos hintaa jossain vaiheessa täytyy ruveta laskemaan niin taideteoksen kohdalla se ei näytä kovinkaan hyvältä.
Muistan joskus keskustelleni n. 800 euron hintaisen maalaukseni äärellä asiakkaan kanssa joka totesi, että tuohon hintaanhan saa jo taulutelevision! Ei auttanut muu kuin vastata, että niin saa! En kuitenkaan malttanut olla lisäämättä, että muutaman vuoden kuluttua televisiotasi ei ole enää olemassakaan mutta taulunostajan jälkeläiset saattaisivat vielä vuosisadankin kuluttua ihailla vanhaa maalausta ja arvuutella sen arvoa.
Taidehuutokauppojen hintatiedot ovat kaikkien saatavilla joten ei ole tarkoitus tässä juoruilla asioista mutta 80-luvulla kun taidekauppa ylikuumeni ja hinnat nousuvat myös "ihan tavallisen" taiteen kohdalla niin jokainen joka on kiinnostunut voi ottaa selvää siitä, mihin hintaan näitä teoksia saa nyt reilun kolmenkymmenen vuoden kuluttua.
Olen itse myynyt maalauksiani noin kahdenkymmenenviiden vuoden ajan ja pitänyt oman hintatasoni edelleen mielestäni maltillisena mutta en todellakaan ole oikea ihminen antamaan neuvoja muille siitä, mihin hintaan maalauksiaan tarjoavat. Se on jokaisen oma asia.
Ostajan ei kannata maksaa omasta mielestään liikaa eikä myyjän pidä myydä omasta mielestään liian halvalla, sehän kuulostaa järkeenkäyvältä taidekaupassakin. Yksi versio Edvard Munchin "Huuto"-maalauksista meni tällä viikolla kaupaksi ja hinta oli yli 91 miljoonaa euroa. Onkohan siinä mitään järkeä?






torstai 26. huhtikuuta 2012

Taulujen aiheista ja taiteen arvostuksesta

Tämän viimeaikaisen suvaitsevaisuus-keskustelun tuloksena toivottavasti yhä useampi tajuaa, että sananvapauteen ei kuulu toisten ihmisten mollaaminen. Ei vaikka kuinka olisi omasta mielestään muita  viisaampi ja sivistyneempi ja huonot ja tyhmät idiootit kismittävät!
Taide on ilmeisesti kautta aikojen herättänyt ihmisten intohimot sekä haukkumiseen että kehumiseen. Maalaustaide varsinkin. Tuntuu, että tauluista jokainen saa surutta, ilman minkäänlaista vastuuta ilmoittaa mielipiteensä ja tällainen "sylkykupin" asemaan joutuminen on pitänyt maalaustaiteen ja taiteilijoiden arvostuksen muita taiteenlajeja huonompana.
Onhan se surkeaa kun suurelle osalle niin sanotusta suuresta yleisöstä kuvataide - erityisesti nykytaide -  tuntuu olevan vain vitsailujen aihe ja moni ajattelee että VMP ja EVVK!
Yhtään ei kuvataiteen arvostusta ole parantanut nykytaideväen mielipide, että mikä tahansa voi olla taidetta (kunhan tekijä vain on heidän omasta porukastaan ja teoksen sanoma on oikeanlainen). Samalla taidepiirit ovat sulkeutuneet omiin ympyröihinsä eikä se maailma luonnollisesti kiinnosta niitä jotka eivät siitä mitään ymmärrä.
Mistä aiheesta se kunnon taulu sitten syntyy ja kuka sen saa ja osa tehdä? Pablo Picasso ilmoitti aikanaan, että hänen  tehtävänsä on "maalata tauluja eikä tietää asioita". On tietysti tärkeää, että taide antaa ajattelemisen aihetta mutta jos maailman ongelmat ratkeaisivat sillä. että niistä maalataan tauluja niin ei täällä Suomessa ainakaan olisi yhtään ongelmaa jäljellä. Nythän tilanne on se, että kun maalaa nykytaiteen vallitsevan trendin ja sopivan poliittisen suuntauksen mukaisia teoksia niin vain taiteilija itse tulee siinä autetuksi. Saa hyvät arvostelut ja apurahat napsahtelevat kohdalle.
Jos tekee vertailua muihin taiteenlajeihin niin vapaus tehdä suurinpiirtein mitä haluaa on siellä paljon suurempi kuin maalareilla. Kirjailija voi kirjoittaa vaikkapa natseista, terroristeista tai muusta kielteisestä eikä häntä syytetä niiden ihannoimisesta. Elokuvissa saa ja kuuluu olla väkivaltaa, sitähän se elämä on! Näyttelijät voivat huoletta heittäytyä juopon tai ilotytön rooleihin, sillä kukaan ei ajattele, että he olisivat sellaisia oikeastikin. Runoilijat rustaavat rakkausrunoja ja säveltäjät lemmenlurituksia, sehän on heidän tehtävänsä... ja niin edelleen
Sen sijaan jos taidemaalari maalaa maisematauluja niin taideihmiset nimittelevät toritaiteilijaksi. "Maaseudun vanhan rakennuskannan" kuvaajat ovat latomaalareita ja jos jonkun tekijän taulut menevät oikein hyvin kaupaksi niin silloin ne ovat kaupallista roskaa. Kaikkein suurin synti nykyaikana on tietysti se jos miestaiteilija maalaa niinkin tavallista ja maalaustaiteessa hyvin yleisesti käytettyä aihetta kuin naisfiguuria! Yleisesti ottaen kaiken kauniin ja miellyttävän näköisen maalaaminen on nykyään halveksittavaa... ja niin edelleen...
Uskomatonta mutta totta! Taidemaailmassa ihmisiä luokitellaan sen mukaan, mitä he maalaavat.On turhanpäiväisistä ja vääristä aiheista maalaavia ja sitten ovat ns. oikeat taiteilijat. Kun sejase tekee sellaisia ja sellaisia tauluja niin se on sitten sellainen ja sellainen ihminen! Ja nimittelijät - nykytaideuskovaiset - ovat vuorostaan taidefasisteja ja tekotaiteilijoita.
Omassa maalaustyössäni olen onnellisessa asemassa kun saa  olla tekemisissä enimmäkseen vain näin tavallisten ihmisten kesken. Ja hehän osaavat ajattella fiksusti, että "antaa miehen maalata"!





perjantai 23. maaliskuuta 2012

Maalarin maaliskuu -Painter's March


Maaliskuu on aina ollut itselleni todella hyvää maalausaikaa. Johtuu siitä, että valoa on niin paljon aamusta alkuiltaan. Kun ateljeen ikkunan alla on vielä heijastavaa lunta on sisällä entistäkin valoisampaa. Ulkona ei sitäpaitsi pehmeässä lumessa mihinkään pääsekään edes suksilla joten on parempi odotella aikaa kun maa alkaa paljastua ja huhtikuussa maisema on muutenkin väreiltään hienostuneen sävyinen kun liika vihreys ei vielä häiritse. Mutta syntyy niitä kesäkuvia talvellakin. Kuvista tai ulkomuistista. Tässä kolme talven aikana maalattua.

To me March has always been really good time for painting.  It's because there's so much light from early morning to early evening. When there's still reflecting snow down by the atelier windows it's even more full of light inside. Because of the soft snow you can't now get anywhere outside. Not even with skis. So it's better to wait until all the snow has melted away and in April the landscape is filled with more sophisticated colors and there is not too much green shades. But summer landscapes can be completed even in the wintertime. Either from photos or from memory. Here's three examples.




Pauli Luoma 2011

                                                           Pauli luoma   2012
Pauli Luoma  2012

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Guggenheimia pukkaa

Euroopan merkitystä ja vaikutusta maalaustaiteen historiaan ei varmaan mikään koskaan ylitä. Venäjä on maalaustaiteessakin suurvalta, nykyään siellä tosin lienee vain takana loistava menneisyys. Ja kiinalaiset, he ovat mestareita vain muiden matkimisessa.
Viimeisen sadan vuoden aikana ovat eurooppalaista menoa kuitenkin hallinneet kaikenmaailman kahjot ja sotia on ollut lähes kaiken aikaa vireillä jossain päin ja välillä on oikein kunnolla melskattu. Kansat tappaneet toisiaan ja hullut johtajat sortaneet omiaan. Taiteessakin tällainen meno on näkynyt kaikessa rujoudessaan ja rumuudessaan. Rautaesiripun itäpuoli ei liene ollut kovin inspiroiva ympäristö taiteilijoille eikä länsipuolen lähinnä kai viinistä ja vasemmistolaisuudesta käyttövoimansa ammentanut taide ole maailmaa mullistanut.
On kuitenkin olemassa maanosa, missä taide on saanut kehittyä rauhallisemmissa oloissa. Sehän on tämä niin monen suomalaisenkin inhokki Amerikan Yhdysvallat. Siellä ei yli sataanviiteenkymmeneen vuoteen ole varsinaisesti sodittu ja yhteiskuntarakenteita tuhottu Euroopan tyyliin vaikka kieltämättä täydellinen vapaus, demokratia ja taalavetoinen systeemi on aiheuttanut omat lieveilmiönsä. Maanosan vauraus on kuitenkin mahdollistanut sen, että taiteilijoillakin on mennyt paremmin. Amerikkalaisen maalarin ei ole maalatessaan tarvinnut pähkäillä sitä, mistä kriitikot ja apurahanjakajat tykkäisivät vaan taloudellinen riippumattomuus on antanut luomisenvapauden. Ja tulosta on syntynyt.
Tällä hetkellä näyttääkin siltä, että maalaustaiteen terävin huippu on sotien jälkeen siirtynyt Atlantin taakse.
Abstrakti ekspressionismi ja sen edustajat kuten Jackson Pollock, Mark Rothko jne ovat kaikille tuttuja ja tunnustettuja. Vielä tunnetumpia lienevät pop-taiteen edustajat Rauschenberg, Warhol, Lichtenstein, Johns, Bourgeois. Minimalistinen taide syntyi Yhdysvalloissa 60-luvulla. Abstraktin taiteen vastareaktiona siellä syntyi hyper- ja fotorealismi jne jne...
Se, miten tämä mielestäni liittyy Guggeheimin putiikkiin on se, että se omistaa tätä tämän hetken ykköstaidetta niin valtavat määrät ja pystyy tuomaan sitä ihmisten nähtäväksi ja nautittavaksi eri puolilla maailmaa. Nyt kun Suomeen ollaan "toimipistettä" tuomassa niin luulisi kaikkien taiteenystävien riemusta kiljahdellen odottavan sitä mutta vielä mitä! Naama kurtussa vastustetaan, taiteilijat tietenkin - kateellisia kun ovat - etunenässä!
Täällä Haminassahan on jo Google joten Helsinkiinkin pitäisi saada edes Guggenheim. Ei tosin suomalaisten veronmaksajien rahoilla vaan sijoittajien. Jos se on niin hyvä bisnes kuin kerrotaan niin luulisi rahamiesten ja- naisten suorastaan hinkuvan hommaan mukaan.

lauantai 3. maaliskuuta 2012

Näyttely valmistuu....



Ateljeen siistimpi pääty on täyttynyt valmiista maalauksista. Syytä onkin sillä avajaiset Galleria Galileissa 
( Linnankatu 33 , Turku ) ovat 8.3. !

perjantai 24. helmikuuta 2012

Siveltimen hoito

Tarinan mukaan joku oli mennyt möläyttämään tunnetulle norjalaiselle taidemaalari Munchille, että kannattaako niitä tauluja enää maalailla kun kamerakin on keksitty! Edvard oli vastannut, että eihän kameralla voi kuvata muuta kuin sen minkä muutenkin näkee mutta maalaussiveltimen avulla voi päästä vaikka taivaaseen tai vaikkapa helvettiin jos niin haluaa.
Kameroista en tiedä mutta kyllä suti eli pensseli eli sivellin on itsellenikin tärkein työkalu vaikka olenkin lähinnä kaunotaiteilija ja taivaanrannanmaalari eivätkä nuo pimeyden ytimet ym sen sortin paikat kiinnosta. Sitä olen ihmetellyt kun taiteilijain ateljeissa perinteisesti on ( rekvisiittana ? ) purnukoissa pystyssä tohottavia pensseleitä kasapäin! Itselläni on vain se kourallinen joka päivittäin kulkee mukanani maalaamaan ja pesuun ja vaikka ne eivät niin kauhean kalliita olekaan niin siveltimistä kannattaa pitää huolta. On siitä harvinainen esine, että paljon käytettynä senkun vain paranee. Esim. jos haluaa tehdä niin siistiä jälkeä ettei siveltimen jälkeä näy niin siihen tarvitaan leveä lattasivellin jonka harjakset ovat päästä käytössä hioutuneet pehmeiksi ja joustaviksi. "Pakasta otettu" suti jättää aina omat jälkensä.

                                               
Kuvassa oleva Dalon-sivellin on ollut kovassa käytössä yli viisitoista vuotta mutta on parempi kuin uusi, mitä nyt varren maalipinta on karissut. Käytän lähes pelkästään siveltimiä joissa on synteettinen kuitu sillä ne ovat kestävämpiä. Tässä tulee joitain omia kokemuksiani miten siveltimet saa kestämään ja tämä koskee tietysti vain omaa maalaustyyliäni.

1. Maalatessa siveltimen ja kankaan välissä tulee aina olla värikerros eli maalia. Oljyvärimaalaushan on juuri sitä, että siveltimellä muovaillaan värikerroksen avulla muodot ja niiden värisävyt. Tämän ohjeen löysin joskus 80-luvun lopulla kun idyllisessä Haminan kaupunginkirjastossa osui käteeni tunnetun amer. muotokuva- ja asetelmamaalari David A. Leffelin teos 'Oil Painting Secrets from A Master'. Kankaan hinkkaaminen pensselillä on kankaan hinkkaamista pensselillä ja jos sen tekee vielä vastakarvaan niin se syö sutia. Palettiveistä kannattaa kokeilla!
2.Siveltimiä ei saa pestä tärpätillä sillä se haurastuttaa harjakset ja tärpätissä huljuttelu nimenomaan vie pigmenttejä sutiin juuriaan myöten. Vaikka olisi kuinka hajutonta niin tärpätti on liuotin ja imeytyy ihoon ja kuivaessaan kaasuuntuu hengitysilmaan ja minne ne tärpättipesuliuokset joutuvat? Kun ei vain lavuaarista viemäriin? Itse pesen siveltimet mäntysaippualiuoksella. Se on tehokasta, edullista ja turvallistakin.
3.Ennen maalaamista kastelen siveltimet laihassa mäntynesteliuoksessa ja kuivaan riittävästi, että maalaaminen onnistuu mutta kun siveltimen ydin on kostea niin se hylkii öljyväriä eikä siveltimeen sisään koskaan edes pääse maalia.
4.Varmin konsti on kun maalaamisen jälkeen muistaa aina pestä työkalunsa - myös ne lattialle pudonneet ja tavaroiden sekaan hävinneet! Kun pestyt pensselit kastaa mäntynesteliuoksessa niin niitä voi muodon säilyttämiseksi muotoilla muotoonsa ja jättää näin "tärkättynä" kuivumaan.

Näillä konsteilla olen mielestäni saanut siveltimien käyttöikää pidennettyä huomattavasti. Maalausjälkeään ei onneksi tarvitse itse ruveta kommentoimaan...  :)




torstai 26. tammikuuta 2012

Maalauskankaista

Täytyy tunnustaa, että itselläni on paha tapa tilaisuuden tullen kurkistaa näytteillä tai esillä olevien öljyvärimaalausten taakse! Olen kiinnostunut materiaaleista joille työ on tehty ja joskus on ollut pettymys huomata, että nimekäskin taiteilija voi tehdä hintavan työn kerrassaan kelvottomalle kankaalle.
Jos vain harrastelee ja tekee omaksi iloksi ilman myyntitarkoitusta niin on aivan sama vaikka piirtelee lumeen - nythän siihen on taas hyvät mahdollisuudet - mutta jos valmistaa taidetta myyntiin niin maalauskankaan on ehdottomasti kestettävä paljon muutakin kuin tiukkoja katseita.


Taidetarvikeliikkeet pitävät yleensä valikoimissaan halpoja puuvillakankaita koska ne menevät kaupaksi mutta puuvilla ei ole kestävä materiaali. Pellavaa sen olla pitää. Pellavan erottaa siitä, että se on takaa suurinpiirtein hiekan väristä ja loimi ja kude erottuvat selvästi.


Tässä kuvassa on hienompi ja karkeampi pellava. Lisäksi puuvillan ja pellavan erottaa siitä, että puuvilla repeää niin että rapsahtaa mutta pellavaa ei lujanäppisinkään saa repäistyä.  

Jos maalaa myyntitarkoituksessa niin kannattaa ryhtyä elinkeinonharjoittajaksi ja hankkia ly-tunnus.Silloin voi tukkuliikkeestä (esim. Raamarit tai Tempera ) hankkia laadukkaampia kankaita tukkuhintaan. Tukkumyyjältä saa myös kaikista tarvikkeista tuoteselosteet ja käyttöohjeet sekä esim. maalausaineiden turvallisuusohjeet. Niitä on muuten vaikea löytää mistään. Taidemaailmassa taiteilijoiden ryhtyminen yrittäjäksi on ollut huonossa huudossa mutta järjen käyttöhän on aina sallittu ja kun voiton ja rikastumisen mahdollisuus on sitäpaitsi lähes olematon niin ei pitäisi ketään vaivata.

Maalauspellava kuuluu pohjustaa ja omasta mielestäni niin sileäksi, ettei kankaan rakenne näy valmiissa työssä. Muuten maalaus näyttää teolliselta tuotteelta. 3 - 4 kerrosta gessoa takaa sileyden, pienempiin töihin voi käyttää muotokuvapellavaa niin pääsee vähemmällä pohjustuksella.

Kun itse tekee niin tietää mitä tekee ja tämä koskee siis myös maalauspohjan valmistamista. Tähän vielä lyhyesti pellavan pingotuksesta kiilapuille: ensin tarvitaan mäntypuista oksatonta kiilalistaa jonka liitokset ovat  niin jämptit, etteivät ne liiku pingotustyössä ja kasaaminen onnistuu vain puunuijalla. Kaiken a ja o on, että kulmat ovat suorassa. Muuten kangas menee kurttuun ja kehystämisessäkin tulee ylitsepääsemätön ongelma.
Otetaan siis ristimitta.


Kankaan nitominen aloitetaan pidempien sivujen keskeltä.


Seuraavaksi niitataan lyhyet sivut keskeltä.


Tämän jälkeen pidempiä sivuja nidotaan vuorotellen kulmiin päin.


Kun pidempien ja lyhempien sivujen niittaamaton osa on samanpituinen, voidaan ne nitoa vastakkaisilta puolilta missä järjestyksessä hyvänsä. Lopuksi kiilat koloihinsa mutta niillä ei kangasta enää kiristetä vaan kankaan tulee olla tasaisen tiukka jo nitomisen jälkeen.


Itse olen lähes parikymmentä vuotta maalannut useimmat työni mustalla gessolla pohjustetulle kankaalle ja nykyään onnistuu monta kertaa jo 'alla prima' eli kerralla valmiiksi. Tai sitten pohjamaalaan kankaan tärpättilaseerauksella sopivan sävyiseksi tulevan työn sävyjä silmälläpitäen. Tai jos tietää, että tulee päällemaalausta tai työ muuten edistyy hitaasti niin on hyvä olla pohjalla laihempi maalikerros.
Pohjustuskerroksissa käytän valkoista gessoa ja vain viimeinen silaus mustalla koska se on paljon kalliimpaa. Moneen kertaan pohjustettuna ja välillä hiottuna maalauskankaasta saa todella sileän mutta myös liukkaan ja sen vuoksi se on syytä ennen maalausta vielä hioa hienolla hiomapaperilla niin johan väri tarttuu ja pysyy.





                                  


sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Loppuvuoden juhlapyhät alkavat kohta olla vietettynä ja arki koittaa. Ateljeen nurkat ja seinät ovat onneksi täynnä enemmän ja vähemmän keskeneräisiä syyskaudella aloitettuja maalauksia ja niitä voi innolla ruveta viimeistelemään. Tässähän kohta on päivänvaloakin taas enemmän tarjolla kun kevättä kohti mennään.

Soon the holiday season is over and normal weekdays are ahead. Happily the walls and corners of my atelier are full of unfinished paintings started during the autumn so I can eagerly begin to finish them. It's a good thing that there is soon more and more daylight here in Finland as we are heading towards the springtime.