torstai 22. elokuuta 2013

Mitä vähemmän värejä sitä paremmat sävyt

Öljyvärimaalauksen tunnettu periaate on, että mitä monimutkaisempi ja elävämpi maalauksen aihe on niin sitä vähempää määrää eri värejä tulisi käyttää. Rajatusta paletista - limited palette - puhutaan silloin kun käytetään valkoinen poislukien enintään kuutta eri väriä. Jos taulun aihe taas on kovin yksinkertainen niin on hyvä olla enemmän värejä käytössä niin saa sitä kautta vivahteita työhön.
Itse olen vuosien varrella "kyllästynyt" jo niin moneen väriin, että tätänykyä olen limited palette-maalari eli käytän titaanivalkoisen lisäksi napolin keltaista, keltaokraa, magentaa, kadmium oranssia, poltettua umbraa ( tai vandyke ruskeaa) ja coeruleumin sinistä. Viimeksimainittua lähinnä maisemamaalauksissa ja kyllä henkilökuviinkin viileää valoa joskus tarvitsee.  Vähillä väreillä homma on paljon yksinkertaisempaa ja uusien sävyjen ja hienovaraisten vivahteiden löytäminen helpompaa.








keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Uusia maalauksiani

         
                                                               
                                               
                                                               

                                                               Järvimaisema

tiistai 25. kesäkuuta 2013

Koskiston Taidekeskuksen kesänäyttely

Kevättalvella hain ja pääsin mukaan Koskiston Taidekeskuksen kesänäyttelyyn. Näyttelyn teema on "Maaseutu lähellä-Bon Appetit´" ja kun taidekeskus vielä toimii vanhassa meijerissä niin päätin viedä näyttelyyn lehmäaiheisia maalauksiani.
Taidekeskus sijaitsee Elimäellä siis Kouvolassa, Ruotsinpyhtää-Elimäki tien puolivälissä. Oman osuuteni asiasta kun "jäävään" pois niin voin sanoa, että kyllä kannattaa käydä tutustumassa! (ti-su 12-17, 8.9.asti)

                                                                           

Pauli Luoma, "Utelias katse", öljy kankaalle 2013

torstai 4. huhtikuuta 2013

Kehystämisen taide

Lähes yhtä kauan kuin olen öljyvärimaalauksia- ja välillä myös akvarelleja- tehnyt olen myös itse maalaukseni kehystänyt. Aina silloin tällöin ihmiset tuovat ateljee-galleriaani ilman kehyksiä olevia taideteoksiaan tai maalauksia joihin haluaisivat toisenlaiset kehykset ja teen myös nämä mielelläni. Näin keskellä maaseutua kun asutaan ja toimitaan niin kehystystoimintaa ei pitkien (?) välimatkojen takia ole tullut liiemmin mainostettua.

Kehyksen tehtävähän on peittää maalauksen reuna sekä suojata maalausta kolhuilta ja kankaan vääntymiseltä. Paperille jne tehdyt työt vaativat tietysti vielä lasin ja paspiksen. Lisäksi onnistunut kehys antaa työlle katsojan silmää miellyttävän loppusilauksen.

Kehystäminen on myös omanlaisensa taitolaji ja se vaatii sekä kokemusta että sitä niinsanottua silmää. Mutta tässäkin asiassa pätee vanha viisaus eli kyllä työ tekijäänsä opastaa. Jos vielä haluaa kirjaviisautta niin itse olen joskus 90-luvulla hankkinut opuksen "The Art of Framing" ( Piers and Caroline Feetham ). Sieltä olen omasta mielestäni löytänyt kaikenlaista tarvittavaa tietoa kehyksien valitsemiseen ja valmistamiseen. Yrittäjinä toimivilla taiteilijoilla on tietysti mahdollisuus käydä kehystukkujen luona valitsemassa listoja ja esim. alan messuilla niin pysyy kärryillä missä alalla mennään.


Nykyäänhän lähes kaiken tekemiseen on tarjolla koneet niin tietysti taulunkehysten kohdallakin. Ensin polkaistaan (kun ei ole paineilmavehkeitä) kehyslista tarvittavan mittaisiin pätkiin:


Sitten nämä pätkät liiman ja v-naulan avulla painetaan kasaan kasauskoneella:


Ja pian on valmiita kehyksiä kasapäin:


Omasta kokemuksesta voin kertoa, että kokemusta vaatii kehystäminenkin. Marginaalit ovat hyvin pienet kun maalauksen reuna pitää saada piiloon mutta kankaalle on jätettävä tiukkausvaraa. Muutaman kerran kun tekee mittavirheen ja sitten maalaus ei mahdu kehykseen tai tulee siitä ulos niin se opettaa. Jos vielä väärän mitan seurauksena lista loppuu kesken eikä sitä löydy vaikka kuinka kehystämön nurkissakin "nöyrtyy" niin se opettaa vielä paremmin. Oma lukunsa on tietysti, että työnjälki täytyy olla siistiä ja valmistuvat raamit ehdottoman suoria. Itse vaihdan maalauksiani kehykseen joskus kerran joskus toisenkin joten kehyksen on oltava varmasti riittävän kestävä. Sellaistakin on sattunut kun asiakas on tuonut  ( joskus muinoin muualla kehystetyn!) taulun kehyksenvaihtoon niin työn irrotuksen jälkeen on kehyskin ollut irto-osina!  Olisi hyvä jos öljyvärimaalauksessa olisi aina senverran leveä kehys, että se kestäisi vuosikymmeniä kankaan ja kiilapuiden aiheuttaman mahdollisen väännön. Nykyään suositaan paljon hyvin kapeita listoja. Kun kiilapuu on kapeimmillaankin 20 x 40 mm niin tätä kapeampi kehyslista joutuu lujille ellei maalausta säilytetä tasaisessa huoneenlämmössä. Levylle tehdyllä työllä ei ole näitä ongelmia mutta mielestäni isompia kuin 25 x 25 cm maalauksia ei saisi tehdä levylle ollenkaan. Levy ei pysy suorana.

Kehystäminen on siinäkin mielessä mielenkiintoista puuhaa, että melkeinpä mitä tahansa voi kehystää. Vain mielikuvitus on rajana. Kehyksenäkin voi käyttää monenlaista puumateriaalia. Tässä eilen tekemäni kehys:






perjantai 29. maaliskuuta 2013

Tuli jostain mieleen...

Muistan kuinka valkeapartainen vanha herra istuskeli Kouvolan Prisma-tavaratalon käytävälle tuodulla penkillä perjantai-iltapäivisin vilkkaimpaan ostosaikaan ajatuksiinsa vaipuneen näköisenä samaan aikaan kun nuorempi polvi suoritti tarvittavia ostoksia. Muutama vuosi sitten kun tyttäremme matkustelivat opiskelupaikkakunnilleen Kouvolasta junalla satuimme usein samaan aikaan sinne tavarataivaaseen ja aina ajattelin, mitä mahtaa vanhan miehen mietteissä liikkua. Vanha herra oli kuusankoskelainen taidemaalari Esko Tirronen.
Hän kuoli vuoden 2011 lopulla.  Viimeiseksi jääneessä lehtijutussa taiteilija Tirronen kertoi kuinka pitkän taiteilijanuran varrelta vain huonot arvostelut  ovat jääneet mieleen. Tässä vaiheessa hän oli sairauden takia jo lopettanut työskentelyn ja ehkä ajatukset eivät enää muutenkaan olleet kaikkein positiivisimmat mutta on kurjaa jos tuollainen asia vanhan mestarin mielessä painoi loppuun asti.
Esko Tirronen lienee parhaiten tunnettu ruiskulla maalatuista naisfiguureistaan. Tarkemmin ottaen ne olivat fragmentteja sillä naisfiguurit "joilla aina oli yllään yleensä jotain" oli kuvattuna suurinpiirtein kaulasta alaspäin ja polvista ylöspäin fotorealistisen taitavasti. Joka tapauksessa upeita töitä upeasta aiheesta ja ei voi kuin ihmetellä jos ne eivät ole sitten joillekin kelvanneet. Mistä lie taiteilijan huonoksi kokemat arvostelut johtuneet mutta jotenkin tulee ensimmäiseksi mieleen, että viime vuosikymmenillä jyllännyt feminismi olisi arvostelun takana. Ajallemmehan on niin tyypillistä, että joku äänekäs vähemmistö median innostamana hilluu fanaattisena ja varmana oikeassa olemisestaan lyö ja hutkii niitäkin joita koko heidän päähänsä kihahtanut asia ei mitenkään edes kosketa. Ja taiteen nimissähän arvostelijat voivat keksiä vaikka mitä oikeutuksia mielipiteilleen päästäkseen pätemään. Ihminen on sellainen, että kun se oikein haluaa ajtella tietyllä tavalla niin sehän voi ajatella mistä tahansa asiasta ihan vaikka mitä tahansa ja myös tuo sen  ääneen julki!  Menee jo asiasta sivuun mutta eihän siitä niin kauan ole kun Suomen valtaapitävät ja eliitti - taiteilijat etunenässä - maailmanrauhan nimissä julistivat, että tietyn ilmansuunnan kiväärit, tykit ja ohjukset olivatkin rauhan aseita!
Helene Schjerfbeck lienee nykykäsityksen mukaan suomalaisen maalaustaiteen kirkkain helmi eikä häntä tänä päivänä koskaan arvostella eikä tämä johdu siitä koska hän oli nainen. Kultakauden ajan tunnetuimmat miestaiteilijat Albert Edelfelt ja Akseli Gallen-Kallela sensijaan ovat joutuneet kokemaan nykyajan viisaiden vähättelyä. Edelfelt maalasi liian hienoja ja kauniita tauluja ja Gallen-Kallela oli liian isänmaallinen?
Schjerfbeckistä annetaan kuva, että hän oli onneton, yksinäinen rampa joka eli pitkän, karun ja koruttoman elämän. Eihän hän omana aikanaan ja naistaiteilijana saanut kokea ansaitsemaansa menestystä varsinkin kun  oli vielä huimasti edellä aikaansa. Itse Helene Schjerfbeck on kuitenkin todennut "maalatessani olen onnellinen".
Tuosta ( että maalatessa on onnellinen ) useimmat maalausta harrastavat ovat varmasti samaa mieltä ja maalaushan on osa tekijäänsä ja maalari on osa maalaustaan. Mielestäni kenenkään on turha yrittää tähän väliin itseään tunkea arvostelemaan sillä haukkuessaan maalauksen tulee haukkuneeksi myös maalauksen tekijän.
Olen seuraillut tunnetun taideasiantuntijan Pauliina Laitinen-Laihon blogia missä on esillä ajantasainen lista eri aikakausien kysytyimmistä (=suosituimmista) taidemaalareista. Esko Tirronen on edesmenneiden taiteilijoiden listalla ollut kaiken aikaa aivan kärkipäässä. Häntä voikin pitää ylivoimaisesti huomattavimpana täältä Kymenlaaksosta viime vuosikymmeninä nousseena taidemaalarina.
Missähän lienevät kriitikot, jotka häntä niin voimallisesti aikanaan arvostelivat, että taiteilija sen lopun ikänsä muisti? Sitä tuskin kukaan tietää ja ketä edes kiinnostaa.


sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Näyttelykuvia

         Kuvia näyttelystäni Turussa ,Galleria Galilei, Linnankatu 33. Näyttely jatkuu 7.4. asti.

         Pictures from my exhibition in Turku (Finland !), Galleria Galilei, Linnankatu 33. The exhibition continues to the 7th of April.
     

                                                                                 
                                                                                                                                                               










sunnuntai 3. helmikuuta 2013