keskiviikko 22. marraskuuta 2017

a small painting...


...just finished five minutes ago.

lauantai 28. lokakuuta 2017

Kaupallista sen pääasiassa tulisi olla.

Nimittäin maalaustaiteen. Ainakin jos on uskominen taidemaalari ja maanviljelijä Osmo Rauhalaa. Ja miksei uskoisi. Vaikka Rauhala ei taidepiireissä ole ehkä suosituin taiteilijamme niin on hän maamme menestyneimpiä kuvataiteilijoita ja luontoaiheisilla teoksilla ja luomuviljelijäimagollaan jalostanut itsensä hyvin nykyaikaan sopivaksi ja erittäin mediakelpoiseksi.

60-vuotis haastattelussaan (HS 16.9.) Rauhala toteaa, että kaikki historiaan jäävä taide on kaupallisesti kannattavaa. Hänen mukaansa "lähes poikkeuksetta kaikki sodanjälkeisen ajan taiteilijat joista on jäänyt selkeä jälki historiaan, toimivat yksityisellä sektorilla". Ja vaikka taide ei taiteilijan elinaikana olisi kaupallista niin siitä tulee sellaista jälkeenpäin. Näin sanoo siis Osmo Rauhala. Arvostelua Rauhala on saanut osakseen suomalaisen apurahasysteemin arvostelijana. Rahaa kun hänen mielestään on jaettu poliittisin perustein ja kavereille.

Tuosta apuraha-asiasta en itse tiedä eikä se minua koske eikä kiinnosta. Mutta ikävää on kun/jos politiikkaa sotketaan taiteeseenkin. Vasemmistolaiset siis kommunistit, sosialistit ja nykyään kait punavihreät siellä taidepiireissä ovat tunnetusti jöötä pitäneet. Omasta mielestään ovat ehkä onnistuneet mutta monen mielestä tehneet melkoisen karhunpalveluksen itse taiteelle. Onhan se julmaa ja raakaa kun joku porukka päättää ketkä ovat päteviä päättämään kenelle annetaan rahaa ja kenen taide on hyväksyttyä. Sitä ei voi enää tietää, millaisia olisivat muunlaisen "taidepolitiikan" hedelmät olleet mutta olisi typerää kokeilla tasapuolisuuden vuoksi oikeistotyyliä. Apurahoissa kun on aina se raha joka tunnetusti saa tunteet pintaan.  Ja oikeistolaisillahan on mielessä vain omat rahat ja vasemmistolaisilla toisten rahat!

Kukaan ei ole vaatimassa, etteikö julkinen taho saisi tukea taidemaalareita ja harjoittaa sellaista taidepolitiikka kuin viisaat päättäjät haluavat. Ongelma tässä yhden totuuden maassa onkin se, että muulla kuin apurahataiteella ei täällä ole juuri minkäänlaisia mahdollisuuksi kukoistaa tai edes menestyä. Taide-eliitti pitää kynsin hampain kiinni saavutetuista eduistaan (rahoistaan) ja härskisti puolustaa asemiaan haukkumalla kaiken muun. Jos kyseessä on pelko oman homman puolesta niin siihen on sitten ilmeisesti aihetta. Kauhea kateus on aiheuttanut sen, että kaupallisuus on ollut kirosana ja lyömäase. Seuraus tästä kaikesta on ollut se, että suomalainen maalaustaide on surkastunut. Kuka ns tavallinen ihminen tuntee maamme eturivin taidemaalarit tai on edes kiinnostunut?  Siitä ei ole epäilystäkään, etteikö vallassa ollut vasemmistolainen kuvataide-eliitti olisi omassa taistelussaan ollut voitolla mutta lopputuloksena kaikki häviävät. Taide itse kaikkein eniten. Todella suuri vahinko on ollut se, että tähän maahan ei koskaan ole syntynyt kunnon taidemarkkinoita.

Joku vuosi sitten tuossa pääkaupungin lehdessä oli lehden etusivu sadan vuoden takaa. Siinä oli mm senaikaisen helsinkiläisen taidekauppiaan ilmoitus jossa kerrottiin, että myynnissä oli "hywä kokoelma kauniita öljyvärimaalauksia". Edelfeltiä, Schjerfbeckiä, Munsterhjelmiä, Järnefeltiä, Lindholmia, Halosta jne.
Eli juuri niitä nimiä on sata vuotta sitten kaupiteltu ja myyty, jotka nyt komeilevat museoiden seinillä, huutokauppojen halutuimpina ja omistajiensa suurina taide-aarteina. Se on siis nähty, että kun maalaus vain on ensin saatu myydyksi niin uuden omistajansa seinällä maalauksen arvo säilyy ja kasvaa. Sitä, kasvaako apurahataiteen arvo taidemuseon varastossa tai vaikkapa julkisen tilan marmoriseinällä pitää kysyä itseäni viisaammilta.





tiistai 17. lokakuuta 2017

Self-made- frame

Tänään sain idean tehdä tee-se-itse kehyksen. Tällaisia ideoita tulee tosin melko usein. Kehystehtaissa valmistetut listat tuntuvat monesti liian siisteiltä ja sliipatuilta. Eipä siis muuta kuin aamusella tutkimaan taiteilijan puutavaravarastoa...


                                                          ...ja pöytäsirkkeli soimaan.


Tarkoituksena oli tänään valmistaa tilakehys-tyyppinen kehys johon jäisi maalaukselle vähän reilummin tilaa jolloin maalauksen sivut jäisivät näkyviin kolmiulotteisuuden aikaansaamiseksi.


Listaleikkurilla rimat pätkiksi...


..ja kasauskoneella kasaan.


Rimanpätkistä syntyi tämännäköinen kehyksenaihio.


Vähän hiomista muttei liikaa niin jää sopivan rustiikkinen pinta ja eikun mustaa gessoa pintaan.


Lopullinen väri tulisi olemaan valkoinen joten jos kehykseen tarvitsee tehdä kulumia ja halkeamia niin on paremman näköinen kun sieltä puun sijasta pilkottaa tummaa. Sillä välin kun maali kuivuu voi valmistaa maalauspohjan.


Koska tähän ei ole tarkoitus tehdä kukkamaalausta tai muuta nättiä niin pellava voi olla tuhdimpaa laatua niin kestää rapata. Kankaan kiinnitys kiilalistan taakse etteivät reunat repsota. 
Ensimmäinen kerros valkoista kehyksen pintaan ja maalauskankaaseen rumanvärinen pohjamaalaus niin eiköhä siihen vielä joskus teos valmistu.


Täytyypä laittaa valmistuvasta työstä sitten kuva tänne blogiin. Jos muistan.






keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Ateljee-galleria avoinna.

Galleria Luoma on avoinna lauantaisin ja sunnuntaisin klo 12-15 marraskuun 26. päivään asti.

                                                             Esillä on maalauksiani.



                               
                           Myös voi tutustua tyttäreni Luoma Design-putiikin runsaaseen tarjontaan.
                                                                     

Onhan se tietenkin haastavaa (että on typerä sanonta!) pitää ateljee-galleriaa avoinna syksyisellä syrjäkylällä mutta tässä kun kerran elellään ja asustellaan niin miksipä ei. Taulutkin valmiiksi ripustettuna ja niitä on paljon. Ihan kaikki on esillä. Ei ole tarvinut kuljetella eikä muitakaan näyttelykuluja ole.

Haastavaa on syrjäkylän ateljee-galleriassa näyttelyn pitäminen kesä-aikanakin. Täällä entisellä Vehkalahdellakin - jonka kirkonkylä on nimeltään Hamina -  riittää varsinkin kesällä niin paljon kaikenlaista toria, teatteria ja torvisoittoa, että niiden väliin on yksityisen matkailukohteen mahdoton saada näkyvyyttä. Parinkymmenen kilometrin välimatka taajamiin leikkaa tehokkaasti kävijävirtaa. Minkäänlaista läpikulkuliikennettäkään ei tällä kylällä ole. Syksyllä ei edes mökkiläisiä. Vuosien kokemuksella tietää, että mainosbudjettia ei kannata paisuttaa!

Sen olen huomannut, että paikkakuntalaiset kyllä ovat asiasta hyvin perillä. Siis allekirjoittaneen maalaus- ja gallerianpitotouhuista. " No mitäs taiteilija?". "Onkos nyt syntynyt uusia maalauksia?". "Onkos sulla nyt näyttelyitä muualla?". Näihin "pienpuheisiin" saa usein vastauksia keksiä ja eihän siinä mitään. Vähän enemmän saa pinnistellä kun kuulee, että "Eipä ole tullut käytyä siellä sinun galleriassasi". Melkein tekisi mieli vastata, että vastahan se on ollut kahdeksantoista vuotta. Mitä siinä ajassa ehtii? Tai "Onks teillä ollut paljon kävijöitä?". Tuohon vielä joskus lipsahtaa, että "Ei, mutta HE ovat kaikki olleet tosi mukavia!".

lauantai 29. heinäkuuta 2017

Sommaren är kort

Ja nopeasti kuluu kesällä aika galleriassakin näyttelyn kanssa. Galleria Luomassa alkaa huomenna kesän näyttelyn viimeinen viikko. Ensimmäistä kertaa ateljee-galleriassani on tänä kesänä vierailevia taiteilijoita. Vielä viikon ajan on nähtävissä Freja Anderssonin installaatio ja video.


                              Tobias Hultenin valokuvia voi myös vielä viikon ajan ihailla.


Ensi viikon jälkeen nämä näyttelyt matkaavat takaisin till Malmö i Sverige!

Omia maalauksiani on tästä kotigalleriasta kesänäyttelyn avajaisten jälkeen lähtenyt muualle jo yli viisikymmentä kappaletta. Ei toki myytynä vaan muualle näytille ja myytäväksi!



torstai 6. heinäkuuta 2017

Kehysten koristelua

Olen aina ihaillut vanhojen taulujen kehyksiä. Kukapa ei olisi! Jonkun verran on tullut jostain aina raahattua niitä kotiinkin ja kehystyksistä niitä on jäänyt itselle. Juuri minkäänlaista käyttöä ei niille kuitenkaan ole ollut sillä en ole omia maalauksiani niihin saanut oikein sopimaan. Ovat liian erilaisia. Eikä niitä viitsi ruveta tuunaamaan, pilalle vain menisivät.

Omia ostolistasta kasailtuja tai itse sahailtuja sen sijaan voin huoletta "päivittää". Jos kehys on kolhiintunut tai sen väri ei miellytä niin eikun paksua maalia päälle. Musta on hyvä väri tässä tapauksessa, tuoreeltaan sitä voi heti raaputella niin saa allejäävää kulta- tai hopeasävyä esiin ja maalin kuivuttua kehyksen "vanhentamista" voi jatkaa hiomapaperilla ym.

Italiankielistä sgraffito-sanaa käytetään tekniikasta missä vanhoja taidekehyksiä rapsutetaan jotta saadaan esiin mitä päällimmäisen patinakerroksen alla on. Oma tekniikkani ei siis ole varsinaisesti samaa koska hyvin tiedän mitä sieltä maalaamani kerroksen alta löytyy!

Toinen käytetty tekniikka on nimeltään granito missä taas vanhaan kehykseen tehdään uutta pintarakennetta, väria ja kuvioita eri tavoin. Esim erilaisilla työkaluilla voi "nuijia" kuvioita jne. Itse olen tehnyt sapluunoita. Terävillä askarteluveitsillä tukevahkoon muovikalvoon niitä on helppo tehdä.
Värin levittäminen on tehtävä töpöttelemällä, ettei väria pääse vahingossakaan sapluunan alle.
Saplunakoristelu on jotenkin paljon luonnollisemman näköinen kuin maalatut koristelut.

                                                                 



                                                                               

                                             

lauantai 1. heinäkuuta 2017

Äskettäin maalattuja...




...ja metsämaisemia on tullut tehtyä niin monta, ettei nyt keksinyt minkä niistä tähän laittaisi!



perjantai 30. kesäkuuta 2017

Avajaiset 26.6.

Ateljee-galleriassani vietettiin 26.6. 2017 historiallinen hetki kun ensimmäistä kertaa paikan avaamisen jälkeen kahdeksantoista vuotta sitten on gallerian seinille nyt ripustettuna muita kuin omia töitäni. Vierailevien taiteilijoiden esiintyminen aloitettiinkin komeasti sillä esillä on heti ulkomaiset tekijät: Freja Andersson ja Tobias Hultèn Malmösta Ruotsista. Heidän yhteisnäyttelynsä nimi on "Omskapelser" eli "ReCreations" ja kotimaan kielellä "uudestaanluomisia". Esillä on valokuvia, tekstejä, installaatio ja video. Tobiakselta on esillä valokuvia jotka perustuvat hänen juuri ilmestyneeseen kirjaansa "Annotation Book". Frejan näyttelyn nimi on "This Is War". Hän on menestynyt dokumenttifilmien tekijänä ja näyttelyssä voi katsoa kaksi hänen filmeistään. Lisäksi on esillä fimien ruutukuvista kehystettyjen kuvien installaatio sekä tekstejä jotka on koottu sota-ajan kokeneiden naisien haastatteluista.







Freja ja Tobias

Tähän loppuun täytyy vielä laittaa yksi kuva näyttelyn pystytysvaiheesta:


Allekirjoittanut vääntämässä videonäytön jalustaa gallerian betoniseinään!

tiistai 20. kesäkuuta 2017

Galleria Luoman kesä

Tänä kesänä ateljee-galleriassani vierailevat visual artist Freja Andersson (frejaandersson.se) ja valokuvaaja Tobias Hultèn Malmösta Ruotsista. Näyttelyaika on 26.6. - 6.8. 2017 ja galleria on avoinna näyttelyn ajan joka päivä. Maanantaista perjantaihin klo 12 - 18 ja viikonloppuisin 12 - 15.




Omia maalauksiani on toki runsaasti esillä. Puolet alakerrasta ja yläkerta kokonaan ja riittäpä niitä heinäkuun ajaksi omaan kesänäyttelyyni muuallekin.
Tervetuloa! 

maanantai 8. toukokuuta 2017

Taidekesän avajaisissa

Lauantaina 6.5. vietettiin Moision Taide-ja Pitokartanon kesänäyttelyn avajaisia ja samalla yrityksen toiminnan 20-vuotisjuhlaa.

Vaikka en ole näyttelyssä mukana niin avajaisiin mentiin. Nimittäin kun toissa viikolla olimme  purkamassa syysnäyttelyn 2016 töitäni (!) niin kartanoa emännöivä Anne Hasu tiedusteli tulemmeko avajaisiin. Kutsun sähköpostitse olimme kyllä saaneet. Ja siinä sitten päätimme, että osallistutaan vaikka itse taulunmaalaajana en ole oikein varma voiko toisten taiteilijoiden avajaisiin osallistua!
Jos oikein tarkkoja ollaan niin onhan kartanolla myynnissä Merja-vaimoni valamia kynttilöitä ja minultakin jäi muutama pikkutyö, jotka oikein tarkkasilmäinen vierailija saattaa löytää kartanon uumenista. Osallistuminen taidenäyttelyn avajaisiin siellä muun avajaisyleisön seassa olikin oikein mukava kokemus.

Tilaisuus alkoi konsertilla Elimäen kirkossa. Vanha ristinmuotoinen puukirkko on nähtävyys jo sinänsä. Konsertissa oli tarjolla jazz-sävyisiä tulkintoja uusista populaarimusiikin hiteistä ja vähän vanhemmista Suomi-sävelistä ja vaikka en ole musiikinlajin asiantuntija niin puolitoistatuntinen konsertti hurahti todella nopeasti. Eikös se ole selvä merkki siitä, että on viihdytty hyvin. Mukana oli myös laulusolisti jonka ohjelmassa oli esim. "Amazing Grace"-hymni ja tällaiselle kantrimusiikin harrastajallehan se oli hyvinkin tuttu ja jäi mieleen.

Kirkosta siirryttiin kartanoon missä oli alkuun mielenkiintoinen Researt Oy:n edustajan kuvamateriaalilla varustettu esitelmä vanhojen taideteosten tutkimisesta. Vähän harmitti kun tuli otettua seisomapaikka takarivistä ja vielä aulan puolelta! Fritz Jakobsson piti taiteilijapuheenvuoron ja kuultiin uunituoreen "Moisio-valssin" ensiesitys. Ja sitten kohta päästiinkin pitopöytien ääreen!

Taidettakin on esillä ja runsaasti. 30 taiteilijaa!  Olen toki jäävi sanomaan siitä mitään. Muuta kuin, että kannattaa kesän aikana vierailla Moision Taide-ja Pitokartanolla!

lauantai 6. toukokuuta 2017

Mikähän se totuus sitten lienee kuvataiteessa...

...kun kuulemma totuuden jälkeisessä maailmassa tässä nykyään elellään.

Sitä ei varmasti kukaan voi kieltää, että kuvataide "virallisessa" Suomessa on todella yksipuolista ja nykytaide on se ainoa totuus. Mitäpä siitä enempää juttua vääntämään, ketäpä edes jaksaisi kiinnostaa. Se vaan, että jos tämän maan kuvataide-eliitti olisi oikeassa siinä, että suomalainen nykytaide on se yksi ja ainoa juttu ja totuus niin eikös kaikki maailman taiteilijat sitten alkaisi tekemään vain suomalaista nykytaidetta!?

Toinen kaikkien tietämä totuus on se, että kuvataide - niinkuin koko suomalainen kulttuurielämä - on todella kovasti vasemmalle kallellaan. Niin pahasti, että ilman veronmaksajien massiivista rahallista tukea se olisi jo ajat sitten kellahtanut kumoon. Eipä siitäkään enempää, eihän taidemaailman vasemmistolaisuus ketään kiinnosta. No ehkä heitä itseään. Sillä suunnallahan osataan mielipiteetkin muuttaa totuudeksi ja muilta ollaan vaatimassa samaa ajatusmaailmaa.

Sekin aika tärkeä asia kuvataiteessa on koko ajan hakusessa, että mikä sitten on taidetta, kuka on oikea taiteilija ja millaista taiteen pitäisi olla. Ja kenellä on valta päättää totuus kaikesta. Se on selvää, että kun taidemuseoissa on vanhempaa taidetta esillä niin sehän on taidetta ja tekijöistä on tullut taiteilijoita mutta sen suhteen mitä taiteilijat kaikkialla maailmassa ateljeissaan ja työhuoneissaan tälläkin hetkellä tekevät tarjolle taiteeksi olemme kaikki yhtä sokeita eikä kenenkään varmaan kannattaisi kehua olevansa muita viisaampi siinä asiassa.

Oikeassaolemisesta ja totuudesta tuli mieleen kun luin jostain kiinalaisen tarinan ryhmästä sokeita buddhalaismunkkeja (tuo ei ole olennaista, että ne oli just buddhalaisia vaan se, että he olivat sokeita!). No joka tapauksessa niin porukka vietiin tutustumaan eläimeen nimeltä norsu ja jokainen sai käsikopelolla tutustua otukseen ja sitten piti kuvailla millainen se on. Ensimmäinen kokeili kärsää ja totesi, että pehmeä ja taipuisa on. Toinen tarttui torahampaaseen ja sanoi, että on kova ja jäykkä. Kolmas kokeili korvaa ja kertoi, että löysältä lällykältä tuntuu. Jalasta kokeillut piti otusta paksuna sekä painavana ja häntää pidellyt tiesi, että norsu on ohut kuin naru ja niin edelleen... Ja kaikki olivat omalta kohdaltaan oikeassa!

Mitä tästä opimme? No sen, että joskus voi olla omasta mielestään kovastikin oikeassa vaikka ei tietäisi totuudesta yhtikäs mitään.






tiistai 4. huhtikuuta 2017

Kivimaalauksia

Olen aina ollut tosi innokas maalaamaan kivien kuvia. On nimittäin metsissä ja peltojen reunoillakin meilläpäin sen verran paljon malleja tarjolla, että onnistuu sen puolesta hyvin. Tänä kevättalvena "kivipotretteja" on syntynyt tavallistakin enemmän. Ihmekös tuo kun ne ovat kaiken talvea pilkistelleet hankien alta niin sopivasti ja näin keväällä aihe on parhaimmillan.


Kevättä rinteessä, öljy  40x50


Lumessa, öljy  27x35


sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Kevät metsässä

Maalausaiheita löytyy metsistä juuri tähän aikaan vuodesta enemmän kuin paljon. Syksyn ja talven jälkeen luonnossa ei ole liikaa kaikenlaista vihreää niinkuin kesällä.


Maisemat ovat tähän aikaan myös todella monipuoliset. Ylläoleva kuva lumettomasta etelärinteestä eilen kun vajaan sadan metrin päässä pohjoisrinteellä oli vielä lunta sopivasti.



keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Lahjakkuutta vai kovaa duunia?

Maalauksiensa äärellä kun patsastelee - tässä kotona tai näyttelyssä muualla - niin yksi useimmin esitettyjä kysymyksiä on se, että "missäs olet maalaamaan oppinut"? Tuo täytyy tietenkin aina ottaa kohteliaisuutena...kysyjän mielestä siis taulut ovat ok. Ja samaan hengenvetoon kysyjä yleensä vastaa omasta puolestaan, että "itse kun en osaa yhtään edes piirtää"!  No , sitähän ei voi tietää ennenkuin kokeilee. Tuohon alussa mainittuun kysymykseen jos vastaan rehellisesti, että eihän maalaamista helpompaa ja mukavampaa puuhaa olekaan niin se ei oikein ketään vakuuta. Jos taas itseoppineena vastaa, että "en missään"  ( ole oppinut/opetettu ) niin itsekin kysyy itseltään osaanko siis mitään! Lieneekö edes niitä lahjoja?

Lahjakkuus on sellainen asia, että siitä ei ole juuri mitään apua jos ei tee mitään. Jos siis on saanut päähänsä ajatuksen, että olisi hyvä vaikkapa taidemaalarina niin lahjakkuutensa toteen näyttämiseksi täytyy ruveta työhön ja maalata ne taulut. Puheenaiheena lahjakkuus on myös hankala asia sillä itse itseään ja osaamistaan kehuvat saavat vain pösilön maineen. Toisaalta ei kenenkään tarvitse itseään vähättelemäänkään ruveta. Varminta on kaikissa tapauksissa ruveta siihen työntekoon ja kokeilla puhuisiko se puolestaan.

Jos oikein neutraalisti yrittäisin omia tekemisiäni taiteen saralla kuvailla niin varhaisin säilynyt väkerrys lienee tämä Haminan Yhteiskoulun viidennellä luokalla kuvaamataidon tunneilla syntynyt puulevylle veistetty äijännaama (inspiraation lähteenä on ollut senaikaisen suosikkibändin The Band-yhtyeen kosketinsoittaja Richard Manuel!)



Levyn toisella puolella oleva tussipiirutus ( lieneekö omakuva ) ei kyllä tekijäänsä mairittele!


Olen joskus jostain lukenut, että taiteelliset taipumukset ja lahjakkuus perityyvät herkästi etenkin jos olosuhteet harrastamiselle ovat hyvät. Itse olen maatilalla kasvanut eikä meillä lapsuudessani kuvataiteita harrastettu vaan elämä pyöri karjatilan arkisten askareiden ympärillä. Sen sijaan musiikkia - soittamista tai laulamista - harrastivat kaikki muut paitsi minä!  Se täytyy mainita, että vanhemmat veljeni olivat kouluaikoina todella hyviä piirtäjiä. Paljon parempia kuin itse olin ja luulisi, että se viimeistään olisi lannistanut mutta ei sitten näköjään.

Parikymmentä vuotta sitten rakensin maatilani entiseen navettaan itselleni ateljee-gallerian. Muistan alkuajoilta erään bussiryhmän vieraillessa kun muuan vanhempi rouvashenkilö juuri ollessaan tallaamassa sisään galleriaani - jossa siis seinät olivat täynnä öljyvärimaalauksiani - lausui suureen ääneen, että "eiväthän maanviljelijät voi tauluja maalata". Vaikka terävä vastaus olisikin ollut valmiina niin maltoin olla ottamatta asiaan enempää kantaa. Mutta monet kerrat on tullut ihmisten kanssa ihan hyvässä hengessä ihmeteltyä miksi maajussi maalaa? No tietysti siksi kun maanviljelijän työ tässä maassa on kaikkien tuntemalla tavalla pilattu mutta miten sitä voi tuosta vaan alkaa tauluja sutikoimaan?

Lapsuusajoilta ( tästähän nyt tulee varsinainen elämäkerta ) 60-luvulta muistan kun talomme yhdessä kamarissa oli pöytälaatikoissa kaikenlaisia lasilevyjä ym ja jotain aineita ja epämääraisiä valokuvantapaisia. Ne olivat jääneet v 1943 kuolleelta isoisältäni joka harrasti valokuvausta ja kuvien kehittämistä. On tullut mieleen juontaisivatko kuvantekemiseni juuret ehkä edelliseen sukupolveen? Ja jos isoisäni ja maanviljelijä on voinut ennen sotia harrastaa valokuvausta niin eiköhän nyt 2000-luvulla maanviljelijä voi oikein mainiosti  harrastaa öljyvärimaalausta. Jos kerran siltä tuntuu!

Musiikkipuolelta tulee mieleen,että isovanhempieni yhdestä sukuhaarasta on syntyisin sanoittaja ja lauluntekijä Juha Watt Vainio. Minulle tämä pikkuserkku ja  Kotkassa edelleen kulttimaineessa oleva kuplettilaulaja oli vain teeveestä tuttu mutta hänen vanhempansa muistan hyvin kun he kävivät kesäisin maalaiserkkuja tervehtimässä vielä 80-luvulla. Ja onpa sanoittajamestari itsekin vieraillut meillä pikkupoikana v-47. Sen huomasimme kun vaimoni kanssa yhtenä talvi-iltana vietimme nostalgiahetken ja selailimme talon vanhaa vieraskirjaa. Junnun äiti Kaarina (Kaisu) on runoillut sinne näin:


Tämän otin esille siksi kun selvästi huomaa, että Juha Vainiokin on sanoittjantaidot ja lahjat saanut vanhempiensa peruina. Tarkemmin sanottuna siis kotkalaissyntyiseltä äidiltään.

Omat lapseni ovat koko ikänsä joutuneet/päässeet seuraamaan iskän maalaustouhuja. Tiedä sitten onko ollut otolliset olosuhteet mutta kuvanteon taipumukset näkyvät perityneen. Ateljee-galleriaan on syntynyt kokonaan oma osasto nuoremman polven tuotannosta. Lisää os. luomadesign.fi.


Ahkerasti on tullut itsekin maalarinlahjoja (?) tässä kevättalven aikana käytettyä. Aamulla metsään paikkoja katselemaan ja loppupäivän aikana maalaa minkä ehtii. Kovaa duunia siis. Kaikki telineet alkavatkin olla taas täynnä enemmän tai vähemmän valmiita maalauksia











lauantai 28. tammikuuta 2017

Jade Gallery

Maalauksiani löytyy mm täältä:  http://jadegallery.fi/webgallery

Tammikuun juttu

Näköjään takkuaa tämä bloggaaminen välillä. Suurin syy siihen on hyvin yksinkertainen. Kun tuonne maalausstudiooni pihan toiselle puolelle marssin niin sitä on niin inspiraation vallassa, ettei todellakaan pälkähdä päähän, että maalaushommasta tai muusta puuhasta pitäisi sosiaaliseen mediaankin jotain päivittää! Maalaamaan mennessä täytyy tietää mitä siellä tekee. Aloittaako uutta vai jatkaako keskeneräistä. Jos kankaan ääreen menee mietiskelemään, että mitäköhän sitä maalaisi niin varmasti ei mitään synny ainakaan omalla kohdallani. Joskus tulee kokeiltua ottaa kuvia maalaustyön edistymisestä mutta maalaaminen vie mennessään ja asian muistaa sitten kun se on jo myöhäistä.

Somemaailma on varmaan hieno asia monesskin mielessä mutta kun en ole itse innokas niin enpä tiedä. Omaa intoani sosiaaliseen mediaan - mitä tää boggaaminenkin käsittääkseni on - hillitsee se, että some tuntuu nykyään olevan ihmiskunnalle suurempi riesa kuin siunaus. Ainakin kun uutisia kuuntelee. Kaikenmaailman twiittaajia. Mitä vähemmän toisiaan kuunellaan ja ymmärretään niin sitä kovempaa pitää huutaa ja raivota niinkuin se sanoma sillä menisi perille. Enpä malta olla lohkaisematta, että ihan tulee mieleen takavuosikymmenien kuvataidemaailman menetelmät. Niinkuin sen moni meistä on saanut tuta! Kun ei kuvat muuten saaneet kansaa syttymään vai olisiko ollut taidoista kiinni niin aika rajuksi meni/on mennyt kuvanteko. Siinä maailmassahan suvaitsevaisuutta riitti vain niin kauan kuin oli sama mielipide tai aate ja jotenkin oli vallalla käsitys, että toisia arvostelemalla ja haukkumalla voisi itse mukamas tulla paremmaksi jopa oikein erinomaiseksi ihmiseksi. Mutta "You can't fix yourself by breaking someone else" niinkuin joku viisas on sanonut. Makunsa kullakin mutta jos - olipa sitten somessa tai taiteessa - pyöriskellään jossain negatiivisuuden syövereissä niin miten siitä voi syntyä mitään positiivista?

Filosfointi sikseen ja mukavampiin asioihin! Vaikka ilmoista puhumaan kun "on taas ilmoja pidellyt". Omasta mielestäni oikein mainioita talvikelejä. Luntakin sopivat pari kolme senttiä ja pakkasista ei tietoakaan Tuo lumimäärä riittä hyvin talvimaisemiin ja joka paikkaan on nyt päässyt kävellen maisemia tutkimaan. Viikko sitten lähdin käymään eräässä suosikkipaikassani joka on sen verran kaukana (15 km) että täytyi turvautua autoon. Muina vuodenaikoina käyn siellä joka vuosi mutta nyt oli eka kerta tammikuussa ja yleensäkin keskitalvella. Kun ei ole sitä lunta niin autolla pääsee!  Kyseinen paikka on laaja mäkinen alue missä on vanhaa kuusikkoa ja paljon kiviä. Viikon aikana on syntynyt pieniä harjoitelmia ja pari vähän valmiimpaakin maalausta.



Kivet kuusikossa  28 x 33 , öljyväri 2017


Tammikuun aamu 30 x 55 öljyväri 2017