maanantai 8. toukokuuta 2017

Taidekesän avajaisissa

Lauantaina 6.5. vietettiin Moision Taide-ja Pitokartanon kesänäyttelyn avajaisia ja samalla yrityksen toiminnan 20-vuotisjuhlaa.

Vaikka en ole näyttelyssä mukana niin avajaisiin mentiin. Nimittäin kun toissa viikolla olimme  purkamassa syysnäyttelyn 2016 töitäni (!) niin kartanoa emännöivä Anne Hasu tiedusteli tulemmeko avajaisiin. Kutsun sähköpostitse olimme kyllä saaneet. Ja siinä sitten päätimme, että osallistutaan vaikka itse taulunmaalaajana en ole oikein varma voiko toisten taiteilijoiden avajaisiin osallistua!
Jos oikein tarkkoja ollaan niin onhan kartanolla myynnissä Merja-vaimoni valamia kynttilöitä ja minultakin jäi muutama pikkutyö, jotka oikein tarkkasilmäinen vierailija saattaa löytää kartanon uumenista. Osallistuminen taidenäyttelyn avajaisiin siellä muun avajaisyleisön seassa olikin oikein mukava kokemus.

Tilaisuus alkoi konsertilla Elimäen kirkossa. Vanha ristinmuotoinen puukirkko on nähtävyys jo sinänsä. Konsertissa oli tarjolla jazz-sävyisiä tulkintoja uusista populaarimusiikin hiteistä ja vähän vanhemmista Suomi-sävelistä ja vaikka en ole musiikinlajin asiantuntija niin puolitoistatuntinen konsertti hurahti todella nopeasti. Eikös se ole selvä merkki siitä, että on viihdytty hyvin. Mukana oli myös laulusolisti jonka ohjelmassa oli esim. "Amazing Grace"-hymni ja tällaiselle kantrimusiikin harrastajallehan se oli hyvinkin tuttu ja jäi mieleen.

Kirkosta siirryttiin kartanoon missä oli alkuun mielenkiintoinen Researt Oy:n edustajan kuvamateriaalilla varustettu esitelmä vanhojen taideteosten tutkimisesta. Vähän harmitti kun tuli otettua seisomapaikka takarivistä ja vielä aulan puolelta! Fritz Jakobsson piti taiteilijapuheenvuoron ja kuultiin uunituoreen "Moisio-valssin" ensiesitys. Ja sitten kohta päästiinkin pitopöytien ääreen!

Taidettakin on esillä ja runsaasti. 30 taiteilijaa!  Olen toki jäävi sanomaan siitä mitään. Muuta kuin, että kannattaa kesän aikana vierailla Moision Taide-ja Pitokartanolla!

lauantai 6. toukokuuta 2017

Mikähän se totuus sitten lienee kuvataiteessa...

...kun kuulemma totuuden jälkeisessä maailmassa tässä nykyään elellään.

Sitä ei varmasti kukaan voi kieltää, että kuvataide "virallisessa" Suomessa on todella yksipuolista ja nykytaide on se ainoa totuus. Mitäpä siitä enempää juttua vääntämään, ketäpä edes jaksaisi kiinnostaa. Se vaan, että jos tämän maan kuvataide-eliitti olisi oikeassa siinä, että suomalainen nykytaide on se yksi ja ainoa juttu ja totuus niin eikös kaikki maailman taiteilijat sitten alkaisi tekemään vain suomalaista nykytaidetta!?

Toinen kaikkien tietämä totuus on se, että kuvataide - niinkuin koko suomalainen kulttuurielämä - on todella kovasti vasemmalle kallellaan. Niin pahasti, että ilman veronmaksajien massiivista rahallista tukea se olisi jo ajat sitten kellahtanut kumoon. Eipä siitäkään enempää, eihän taidemaailman vasemmistolaisuus ketään kiinnosta. No ehkä heitä itseään. Sillä suunnallahan osataan mielipiteetkin muuttaa totuudeksi ja muilta ollaan vaatimassa samaa ajatusmaailmaa.

Sekin aika tärkeä asia kuvataiteessa on koko ajan hakusessa, että mikä sitten on taidetta, kuka on oikea taiteilija ja millaista taiteen pitäisi olla. Ja kenellä on valta päättää totuus kaikesta. Se on selvää, että kun taidemuseoissa on vanhempaa taidetta esillä niin sehän on taidetta ja tekijöistä on tullut taiteilijoita mutta sen suhteen mitä taiteilijat kaikkialla maailmassa ateljeissaan ja työhuoneissaan tälläkin hetkellä tekevät tarjolle taiteeksi olemme kaikki yhtä sokeita eikä kenenkään varmaan kannattaisi kehua olevansa muita viisaampi siinä asiassa.

Oikeassaolemisesta ja totuudesta tuli mieleen kun luin jostain kiinalaisen tarinan ryhmästä sokeita buddhalaismunkkeja (tuo ei ole olennaista, että ne oli just buddhalaisia vaan se, että he olivat sokeita!). No joka tapauksessa niin porukka vietiin tutustumaan eläimeen nimeltä norsu ja jokainen sai käsikopelolla tutustua otukseen ja sitten piti kuvailla millainen se on. Ensimmäinen kokeili kärsää ja totesi, että pehmeä ja taipuisa on. Toinen tarttui torahampaaseen ja sanoi, että on kova ja jäykkä. Kolmas kokeili korvaa ja kertoi, että löysältä lällykältä tuntuu. Jalasta kokeillut piti otusta paksuna sekä painavana ja häntää pidellyt tiesi, että norsu on ohut kuin naru ja niin edelleen... Ja kaikki olivat omalta kohdaltaan oikeassa!

Mitä tästä opimme? No sen, että joskus voi olla omasta mielestään kovastikin oikeassa vaikka ei tietäisi totuudesta yhtikäs mitään.






tiistai 4. huhtikuuta 2017

Kivimaalauksia

Olen aina ollut tosi innokas maalaamaan kivien kuvia. On nimittäin metsissä ja peltojen reunoillakin meilläpäin sen verran paljon malleja tarjolla, että onnistuu sen puolesta hyvin. Tänä kevättalvena "kivipotretteja" on syntynyt tavallistakin enemmän. Ihmekös tuo kun ne ovat kaiken talvea pilkistelleet hankien alta niin sopivasti ja näin keväällä aihe on parhaimmillan.


Kevättä rinteessä, öljy  40x50


Lumessa, öljy  27x35


sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Kevät metsässä

Maalausaiheita löytyy metsistä juuri tähän aikaan vuodesta enemmän kuin paljon. Syksyn ja talven jälkeen luonnossa ei ole liikaa kaikenlaista vihreää niinkuin kesällä.


Maisemat ovat tähän aikaan myös todella monipuoliset. Ylläoleva kuva lumettomasta etelärinteestä eilen kun vajaan sadan metrin päässä pohjoisrinteellä oli vielä lunta sopivasti.



keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Lahjakkuutta vai kovaa duunia?

Maalauksiensa äärellä kun patsastelee - tässä kotona tai näyttelyssä muualla - niin yksi useimmin esitettyjä kysymyksiä on se, että "missäs olet maalaamaan oppinut"? Tuo täytyy tietenkin aina ottaa kohteliaisuutena...kysyjän mielestä siis taulut ovat ok. Ja samaan hengenvetoon kysyjä yleensä vastaa omasta puolestaan, että "itse kun en osaa yhtään edes piirtää"!  No , sitähän ei voi tietää ennenkuin kokeilee. Tuohon alussa mainittuun kysymykseen jos vastaan rehellisesti, että eihän maalaamista helpompaa ja mukavampaa puuhaa olekaan niin se ei oikein ketään vakuuta. Jos taas itseoppineena vastaa, että "en missään"  ( ole oppinut/opetettu ) niin itsekin kysyy itseltään osaanko siis mitään! Lieneekö edes niitä lahjoja?

Lahjakkuus on sellainen asia, että siitä ei ole juuri mitään apua jos ei tee mitään. Jos siis on saanut päähänsä ajatuksen, että olisi hyvä vaikkapa taidemaalarina niin lahjakkuutensa toteen näyttämiseksi täytyy ruveta työhön ja maalata ne taulut. Puheenaiheena lahjakkuus on myös hankala asia sillä itse itseään ja osaamistaan kehuvat saavat vain pösilön maineen. Toisaalta ei kenenkään tarvitse itseään vähättelemäänkään ruveta. Varminta on kaikissa tapauksissa ruveta siihen työntekoon ja kokeilla puhuisiko se puolestaan.

Jos oikein neutraalisti yrittäisin omia tekemisiäni taiteen saralla kuvailla niin varhaisin säilynyt väkerrys lienee tämä Haminan Yhteiskoulun viidennellä luokalla kuvaamataidon tunneilla syntynyt puulevylle veistetty äijännaama (inspiraation lähteenä on ollut senaikaisen suosikkibändin The Band-yhtyeen kosketinsoittaja Richard Manuel!)



Levyn toisella puolella oleva tussipiirutus ( lieneekö omakuva ) ei kyllä tekijäänsä mairittele!


Olen joskus jostain lukenut, että taiteelliset taipumukset ja lahjakkuus perityyvät herkästi etenkin jos olosuhteet harrastamiselle ovat hyvät. Itse olen maatilalla kasvanut eikä meillä lapsuudessani kuvataiteita harrastettu vaan elämä pyöri karjatilan arkisten askareiden ympärillä. Sen sijaan musiikkia - soittamista tai laulamista - harrastivat kaikki muut paitsi minä!  Se täytyy mainita, että vanhemmat veljeni olivat kouluaikoina todella hyviä piirtäjiä. Paljon parempia kuin itse olin ja luulisi, että se viimeistään olisi lannistanut mutta ei sitten näköjään.

Parikymmentä vuotta sitten rakensin maatilani entiseen navettaan itselleni ateljee-gallerian. Muistan alkuajoilta erään bussiryhmän vieraillessa kun muuan vanhempi rouvashenkilö juuri ollessaan tallaamassa sisään galleriaani - jossa siis seinät olivat täynnä öljyvärimaalauksiani - lausui suureen ääneen, että "eiväthän maanviljelijät voi tauluja maalata". Vaikka terävä vastaus olisikin ollut valmiina niin maltoin olla ottamatta asiaan enempää kantaa. Mutta monet kerrat on tullut ihmisten kanssa ihan hyvässä hengessä ihmeteltyä miksi maajussi maalaa? No tietysti siksi kun maanviljelijän työ tässä maassa on kaikkien tuntemalla tavalla pilattu mutta miten sitä voi tuosta vaan alkaa tauluja sutikoimaan?

Lapsuusajoilta ( tästähän nyt tulee varsinainen elämäkerta ) 60-luvulta muistan kun talomme yhdessä kamarissa oli pöytälaatikoissa kaikenlaisia lasilevyjä ym ja jotain aineita ja epämääraisiä valokuvantapaisia. Ne olivat jääneet v 1943 kuolleelta isoisältäni joka harrasti valokuvausta ja kuvien kehittämistä. On tullut mieleen juontaisivatko kuvantekemiseni juuret ehkä edelliseen sukupolveen? Ja jos isoisäni ja maanviljelijä on voinut ennen sotia harrastaa valokuvausta niin eiköhän nyt 2000-luvulla maanviljelijä voi oikein mainiosti  harrastaa öljyvärimaalausta. Jos kerran siltä tuntuu!

Musiikkipuolelta tulee mieleen,että isovanhempieni yhdestä sukuhaarasta on syntyisin sanoittaja ja lauluntekijä Juha Watt Vainio. Minulle tämä pikkuserkku ja  Kotkassa edelleen kulttimaineessa oleva kuplettilaulaja oli vain teeveestä tuttu mutta hänen vanhempansa muistan hyvin kun he kävivät kesäisin maalaiserkkuja tervehtimässä vielä 80-luvulla. Ja onpa sanoittajamestari itsekin vieraillut meillä pikkupoikana v-47. Sen huomasimme kun vaimoni kanssa yhtenä talvi-iltana vietimme nostalgiahetken ja selailimme talon vanhaa vieraskirjaa. Junnun äiti Kaarina (Kaisu) on runoillut sinne näin:


Tämän otin esille siksi kun selvästi huomaa, että Juha Vainiokin on sanoittjantaidot ja lahjat saanut vanhempiensa peruina. Tarkemmin sanottuna siis kotkalaissyntyiseltä äidiltään.

Omat lapseni ovat koko ikänsä joutuneet/päässeet seuraamaan iskän maalaustouhuja. Tiedä sitten onko ollut otolliset olosuhteet mutta kuvanteon taipumukset näkyvät perityneen. Ateljee-galleriaan on syntynyt kokonaan oma osasto nuoremman polven tuotannosta. Lisää os. luomadesign.fi.


Ahkerasti on tullut itsekin maalarinlahjoja (?) tässä kevättalven aikana käytettyä. Aamulla metsään paikkoja katselemaan ja loppupäivän aikana maalaa minkä ehtii. Kovaa duunia siis. Kaikki telineet alkavatkin olla taas täynnä enemmän tai vähemmän valmiita maalauksia











lauantai 28. tammikuuta 2017

Jade Gallery

Maalauksiani löytyy mm täältä:  http://jadegallery.fi/webgallery

Tammikuun juttu

Näköjään takkuaa tämä bloggaaminen välillä. Suurin syy siihen on hyvin yksinkertainen. Kun tuonne maalausstudiooni pihan toiselle puolelle marssin niin sitä on niin inspiraation vallassa, ettei todellakaan pälkähdä päähän, että maalaushommasta tai muusta puuhasta pitäisi sosiaaliseen mediaankin jotain päivittää! Maalaamaan mennessä täytyy tietää mitä siellä tekee. Aloittaako uutta vai jatkaako keskeneräistä. Jos kankaan ääreen menee mietiskelemään, että mitäköhän sitä maalaisi niin varmasti ei mitään synny ainakaan omalla kohdallani. Joskus tulee kokeiltua ottaa kuvia maalaustyön edistymisestä mutta maalaaminen vie mennessään ja asian muistaa sitten kun se on jo myöhäistä.

Somemaailma on varmaan hieno asia monesskin mielessä mutta kun en ole itse innokas niin enpä tiedä. Omaa intoani sosiaaliseen mediaan - mitä tää boggaaminenkin käsittääkseni on - hillitsee se, että some tuntuu nykyään olevan ihmiskunnalle suurempi riesa kuin siunaus. Ainakin kun uutisia kuuntelee. Kaikenmaailman twiittaajia. Mitä vähemmän toisiaan kuunellaan ja ymmärretään niin sitä kovempaa pitää huutaa ja raivota niinkuin se sanoma sillä menisi perille. Enpä malta olla lohkaisematta, että ihan tulee mieleen takavuosikymmenien kuvataidemaailman menetelmät. Niinkuin sen moni meistä on saanut tuta! Kun ei kuvat muuten saaneet kansaa syttymään vai olisiko ollut taidoista kiinni niin aika rajuksi meni/on mennyt kuvanteko. Siinä maailmassahan suvaitsevaisuutta riitti vain niin kauan kuin oli sama mielipide tai aate ja jotenkin oli vallalla käsitys, että toisia arvostelemalla ja haukkumalla voisi itse mukamas tulla paremmaksi jopa oikein erinomaiseksi ihmiseksi. Mutta "You can't fix yourself by breaking someone else" niinkuin joku viisas on sanonut. Makunsa kullakin mutta jos - olipa sitten somessa tai taiteessa - pyöriskellään jossain negatiivisuuden syövereissä niin miten siitä voi syntyä mitään positiivista?

Filosfointi sikseen ja mukavampiin asioihin! Vaikka ilmoista puhumaan kun "on taas ilmoja pidellyt". Omasta mielestäni oikein mainioita talvikelejä. Luntakin sopivat pari kolme senttiä ja pakkasista ei tietoakaan Tuo lumimäärä riittä hyvin talvimaisemiin ja joka paikkaan on nyt päässyt kävellen maisemia tutkimaan. Viikko sitten lähdin käymään eräässä suosikkipaikassani joka on sen verran kaukana (15 km) että täytyi turvautua autoon. Muina vuodenaikoina käyn siellä joka vuosi mutta nyt oli eka kerta tammikuussa ja yleensäkin keskitalvella. Kun ei ole sitä lunta niin autolla pääsee!  Kyseinen paikka on laaja mäkinen alue missä on vanhaa kuusikkoa ja paljon kiviä. Viikon aikana on syntynyt pieniä harjoitelmia ja pari vähän valmiimpaakin maalausta.



Kivet kuusikossa  28 x 33 , öljyväri 2017


Tammikuun aamu 30 x 55 öljyväri 2017