keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Lahjakkuutta vai kovaa duunia?

Maalauksiensa äärellä kun patsastelee - tässä kotona tai näyttelyssä muualla - niin yksi useimmin esitettyjä kysymyksiä on se, että "missäs olet maalaamaan oppinut"? Tuo täytyy tietenkin aina ottaa kohteliaisuutena...kysyjän mielestä siis taulut ovat ok. Ja samaan hengenvetoon kysyjä yleensä vastaa omasta puolestaan, että "itse kun en osaa yhtään edes piirtää"!  No , sitähän ei voi tietää ennenkuin kokeilee. Tuohon alussa mainittuun kysymykseen jos vastaan rehellisesti, että eihän maalaamista helpompaa ja mukavampaa puuhaa olekaan niin se ei oikein ketään vakuuta. Jos taas itseoppineena vastaa, että "en missään"  ( ole oppinut/opetettu ) niin itsekin kysyy itseltään osaanko siis mitään! Lieneekö edes niitä lahjoja?

Lahjakkuus on sellainen asia, että siitä ei ole juuri mitään apua jos ei tee mitään. Jos siis on saanut päähänsä ajatuksen, että olisi hyvä vaikkapa taidemaalarina niin lahjakkuutensa toteen näyttämiseksi täytyy ruveta työhön ja maalata ne taulut. Puheenaiheena lahjakkuus on myös hankala asia sillä itse itseään ja osaamistaan kehuvat saavat vain pösilön maineen. Toisaalta ei kenenkään tarvitse itseään vähättelemäänkään ruveta. Varminta on kaikissa tapauksissa ruveta siihen työntekoon ja kokeilla puhuisiko se puolestaan.

Jos oikein neutraalisti yrittäisin omia tekemisiäni taiteen saralla kuvailla niin varhaisin säilynyt väkerrys lienee tämä Haminan Yhteiskoulun viidennellä luokalla kuvaamataidon tunneilla syntynyt puulevylle veistetty äijännaama (inspiraation lähteenä on ollut senaikaisen suosikkibändin The Band-yhtyeen kosketinsoittaja Richard Manuel!)



Levyn toisella puolella oleva tussipiirutus ( lieneekö omakuva ) ei kyllä tekijäänsä mairittele!


Olen joskus jostain lukenut, että taiteelliset taipumukset ja lahjakkuus perityyvät herkästi etenkin jos olosuhteet harrastamiselle ovat hyvät. Itse olen maatilalla kasvanut eikä meillä lapsuudessani kuvataiteita harrastettu vaan elämä pyöri karjatilan arkisten askareiden ympärillä. Sen sijaan musiikkia - soittamista tai laulamista - harrastivat kaikki muut paitsi minä!  Se täytyy mainita, että vanhemmat veljeni olivat kouluaikoina todella hyviä piirtäjiä. Paljon parempia kuin itse olin ja luulisi, että se viimeistään olisi lannistanut mutta ei sitten näköjään.

Parikymmentä vuotta sitten rakensin maatilani entiseen navettaan itselleni ateljee-gallerian. Muistan alkuajoilta erään bussiryhmän vieraillessa kun muuan vanhempi rouvashenkilö juuri ollessaan tallaamassa sisään galleriaani - jossa siis seinät olivat täynnä öljyvärimaalauksiani - lausui suureen ääneen, että "eiväthän maanviljelijät voi tauluja maalata". Vaikka terävä vastaus olisikin ollut valmiina niin maltoin olla ottamatta asiaan enempää kantaa. Mutta monet kerrat on tullut ihmisten kanssa ihan hyvässä hengessä ihmeteltyä miksi maajussi maalaa? No tietysti siksi kun maanviljelijän työ tässä maassa on kaikkien tuntemalla tavalla pilattu mutta miten sitä voi tuosta vaan alkaa tauluja sutikoimaan?

Lapsuusajoilta ( tästähän nyt tulee varsinainen elämäkerta ) 60-luvulta muistan kun talomme yhdessä kamarissa oli pöytälaatikoissa kaikenlaisia lasilevyjä ym ja jotain aineita ja epämääraisiä valokuvantapaisia. Ne olivat jääneet v 1943 kuolleelta isoisältäni joka harrasti valokuvausta ja kuvien kehittämistä. On tullut mieleen juontaisivatko kuvantekemiseni juuret ehkä edelliseen sukupolveen? Ja jos isoisäni ja maanviljelijä on voinut ennen sotia harrastaa valokuvausta niin eiköhän nyt 2000-luvulla maanviljelijä voi oikein mainiosti  harrastaa öljyvärimaalausta. Jos kerran siltä tuntuu!

Musiikkipuolelta tulee mieleen,että isovanhempieni yhdestä sukuhaarasta on syntyisin sanoittaja ja lauluntekijä Juha Watt Vainio. Minulle tämä pikkuserkku ja  Kotkassa edelleen kulttimaineessa oleva kuplettilaulaja oli vain teeveestä tuttu mutta hänen vanhempansa muistan hyvin kun he kävivät kesäisin maalaiserkkuja tervehtimässä vielä 80-luvulla. Ja onpa sanoittajamestari itsekin vieraillut meillä pikkupoikana v-47. Sen huomasimme kun vaimoni kanssa yhtenä talvi-iltana vietimme nostalgiahetken ja selailimme talon vanhaa vieraskirjaa. Junnun äiti Kaarina (Kaisu) on runoillut sinne näin:


Tämän otin esille siksi kun selvästi huomaa, että Juha Vainiokin on sanoittjantaidot ja lahjat saanut vanhempiensa peruina. Tarkemmin sanottuna siis kotkalaissyntyiseltä äidiltään.

Omat lapseni ovat koko ikänsä joutuneet/päässeet seuraamaan iskän maalaustouhuja. Tiedä sitten onko ollut otolliset olosuhteet mutta kuvanteon taipumukset näkyvät perityneen. Ateljee-galleriaan on syntynyt kokonaan oma osasto nuoremman polven tuotannosta. Lisää os. luomadesign.fi.


Ahkerasti on tullut itsekin maalarinlahjoja (?) tässä kevättalven aikana käytettyä. Aamulla metsään paikkoja katselemaan ja loppupäivän aikana maalaa minkä ehtii. Kovaa duunia siis. Kaikki telineet alkavatkin olla taas täynnä enemmän tai vähemmän valmiita maalauksia











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti