lauantai 29. heinäkuuta 2017

Sommaren är kort

Ja nopeasti kuluu kesällä aika galleriassakin näyttelyn kanssa. Galleria Luomassa alkaa huomenna kesän näyttelyn viimeinen viikko. Ensimmäistä kertaa ateljee-galleriassani on tänä kesänä vierailevia taiteilijoita. Vielä viikon ajan on nähtävissä Freja Anderssonin installaatio ja video.


                              Tobias Hultenin valokuvia voi myös vielä viikon ajan ihailla.


Ensi viikon jälkeen nämä näyttelyt matkaavat takaisin till Malmö i Sverige!

Omia maalauksiani on tästä kotigalleriasta kesänäyttelyn avajaisten jälkeen lähtenyt muualle jo yli viisikymmentä kappaletta. Ei toki myytynä vaan muualle näytille ja myytäväksi!



torstai 6. heinäkuuta 2017

Kehysten koristelua

Olen aina ihaillut vanhojen taulujen kehyksiä. Kukapa ei olisi! Jonkun verran on tullut jostain aina raahattua niitä kotiinkin ja kehystyksistä niitä on jäänyt itselle. Juuri minkäänlaista käyttöä ei niille kuitenkaan ole ollut sillä en ole omia maalauksiani niihin saanut oikein sopimaan. Ovat liian erilaisia. Eikä niitä viitsi ruveta tuunaamaan, pilalle vain menisivät.

Omia ostolistasta kasailtuja tai itse sahailtuja sen sijaan voin huoletta "päivittää". Jos kehys on kolhiintunut tai sen väri ei miellytä niin eikun paksua maalia päälle. Musta on hyvä väri tässä tapauksessa, tuoreeltaan sitä voi heti raaputella niin saa allejäävää kulta- tai hopeasävyä esiin ja maalin kuivuttua kehyksen "vanhentamista" voi jatkaa hiomapaperilla ym.

Italiankielistä sgraffito-sanaa käytetään tekniikasta missä vanhoja taidekehyksiä rapsutetaan jotta saadaan esiin mitä päällimmäisen patinakerroksen alla on. Oma tekniikkani ei siis ole varsinaisesti samaa koska hyvin tiedän mitä sieltä maalaamani kerroksen alta löytyy!

Toinen käytetty tekniikka on nimeltään granito missä taas vanhaan kehykseen tehdään uutta pintarakennetta, väria ja kuvioita eri tavoin. Esim erilaisilla työkaluilla voi "nuijia" kuvioita jne. Itse olen tehnyt sapluunoita. Terävillä askarteluveitsillä tukevahkoon muovikalvoon niitä on helppo tehdä.
Värin levittäminen on tehtävä töpöttelemällä, ettei väria pääse vahingossakaan sapluunan alle.
Saplunakoristelu on jotenkin paljon luonnollisemman näköinen kuin maalatut koristelut.



                                                                               

                                             

lauantai 1. heinäkuuta 2017

Äskettäin maalattuja...




...ja metsämaisemia on tullut tehtyä niin monta, ettei nyt keksinyt minkä niistä tähän laittaisi!