lauantai 18. kesäkuuta 2016

Näyttelytoimintaa



Iitin kirkonkylä on paikkana idyllinen ja aiemmin kansakoulunakin toiminut kylätalo on mukava näyttelypaikka. Talossa toimii myös käsityöläisten puoti ja kahvila. Ja Järvi-Suomessa kun sijaitsee niin kesäisin seutukunta kuhisee lomailijoita, mökkiläisiä ja turisteja. Sen tiedän siitä, kuinka vieraskirja on täyttynyt kahdessa aiemmassa näyttelyssäni. Eipä siis ihme, että viime syksynä hain kolmannen kerran näyttelyaikaa kylätalosta!

 Kesän jälkeen seuraava näyttely alkaa 10. syyskuuta. Vuorossa on Moision kartanon syysnäyttely joka jatkuu joulun alle asti. Kyseessä on yhteisnäyttely ja maalauksiani tulee kartanon yläkerran aulaan ja oranssiin huoneeseen. 

Oma galleria - galleria Luoma - toimii tänä kesänä periaatteella "avoinna silloin sun tällöin ja sopimuksesta milloin vaan"! Sopia voi p. 0405024622


sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Puupuuhailuja

Olen sen sortin öljyvärimaalari, että aina olen halunnut itse kehystää työni joten siinä on maalaustyön ohella päässyt oppimaan toisenkin homman. Kehystämössä tulee puuhailtua ympärivuotisesti kaikenlaista mutta kevääntullen puuhat siirtyvät tuonne hallin puolelle missä voi tehdä vähän isompiakin projekteja.


Varsinkin vanhojen huonekalujen kunnostus ja tuunailu kiinnostaa. Omista nurkista löytyneet alkavat ollakin kohta kaikki "käsiteltyjä". Viime kesänä kaivoin jostain riihen ylisiltä mustan puukehikon ja kasan samanvärisiä lautoja ja rimoja. Se osoittautui vanhaksi seinäkaapiksi mutta kun juuri tärkeimpiä osia ei löytynyt ja kaappina se olisi ollut epäkäytännöllinen niin päätinpä halkaista sen pöytäsirkkelillä syvyyssuunnassa kahtia ja tehdä siitä parit hyllyt!


Tässä on kaapin takaosa alkuperäisellä takaseinällä ja hyllynpuolikkailla. Etuseinä listoineen on uutta ja hylly on vielä maalausvaiheessa.


Aiemmin hyllyköksi valmistunut kaapin etuosa onkin jo galleriamme "antiikkiosastolla" ja täydessä käytössä. Tässä on siis alkuperäinen etuosa ja takaseinä uutta.


Kaikenmallisia kehyksiä syntyykin sitten jo rutiinilla. Mielenkiintoisin vaihe on kun niitä pääsee maalailemaan. Onneksi on tuota värien sekoittelua tullut harjoiteltua ja kun kehys on maalattu samoilla väreillä kuin itse maalauskin niin luulisi saavan sävyt sopimaan. Tummaksi tai punaruskeaksi kun ensin vetää niin sen päälle on hyvä ruveta niitä sävyjä hakemaan.