Toistakymmentä vuotta sitten olin mukana eräässä yhteisnäyttelyssä toisella puolella Suomea. Jälkeenpäin osui silmiini sikäläisestä sanomalehdestä paikallisen arvostelijan kirjoitus missä maalauksieni katsottiin olevan "mennyttä maailmaa". Tarkkaan en muista mitä minulta oli esillä. Maisemia pääasiassa ja varsinkin metsämaisemia, niitähän olen aina eniten tehnyt.
Siitä miten metsämaisemat sopivat taulujen aiheeksi saa jokainen olla mitä mieltä haluaa. Itse olen niitä aina maalannut ja aion maalata jatkossakin. Tämän päivän maailmaa kun katselee ja kuuntelee niin kyllähän kaikki vähänkin metsään liittyvä on ihan muuta kuin mennyttä maailmaa. Vaikka oman maan fanaatikot ulkomaisten yllyttämänä huutavatkin, että maapallo tuhoutuu jos Suomessa kaadetaan puita niin enemmistö sentään ymmärtää metsien luonto, virkistys ja taloudellisen merkityksen. Eivätkä metsät tässä maassa ole edes häviämässä, päinvastoin. Sen sijaan mikä tai kuka on häviämässä ja ihan oikeasti nykyään jo mennyttä maailmaa niin näyttäisi olevan kuvataidekriitikot!
Tänään sateisena toukokuun päivänä syntyi tämä metsämaisema mitä vielä hiukan viimeistelen kunhan maali kuivahtaa.
Jokin aika sitten skannasin muutaman tuhat lähes kolmekymmentä vuotta sitten ottamaani diakuvaa koneelleni ja sieltähän löytyi monta itselle nostalgista maisemaa taulunaiheeksi. Monen muun mukana tämä Yhtelmävuoren kielekkeeltä kuvattu näkymä Ummunvuoren jyrkänteelle (pohjois-vehkalahtelaista paikannimistöä!). Enää ei samaan paikkaan uskaltaisi edes mennä kameran kanssa eikä tarvitsekaan. Näkymää ei enää ole. Kas kun eteen on kasvanut sankka kuusikko. Mutta taulunmaalaus onnistuu menneen maailman kuvasta.
Muutama päivä sitten tuli inspiraatio lähteä kameran kanssa jonnekin vanhaan kuusikkoon kuvia ottamaan ennen kuin kaikki kesän tullen muuttuu taas liian vihreäksi. Kolmen kilometrin ajomatkan jälkeen löytyi sopiva paikka jättää auto tien sivuun, hyppäsin autosta ja painuin metsän uumeniin.
Parin tunnin taapertamisen aikana vastaan tuli vaikka minkälaista suomalaismetsää. Monimuotoista sekä enemmän tai vähemmän hoidettua korpea ja mäensyrjää. Ja "koluttavaa" olisi moneksi kerraksi. Vaikka asustelen melkein etelärannikolla niin Kouvolan suuntaankin on asumatonta metsäseutua kilometritolkulla. Näitä maisemia ei näe auton ikkunasta! Kerrostalon ikkunasta nyt puhumattakaan.
