Toukokuun ajan on maalauksiani ollut esillä Mikkelissä GalleriArissa.
Maailman vanhimmat öljyvärimaalaukset kerrotaan tehdyn kivipohjalle Afganistanissa vuoden 650 tienoilla. Sen jälkeen yleistyi puu- ja kuparilevyille maalaaminen kunnes 1400-luvulla Venetsiassa - missä valmistettiin tuolloin paljon kankaita purjeisiin - keksittiin ruveta tekemään myös öljymaalauksia kankaalle.
Usein näkee - missäpä muualla kuin teeveessä - kun vanhoja öljyvärimaalauksia tutkitaan infrapunatekniikalla niin teoksista löytyy useita värikerroksia. Monta kertaa maalauksen alta löytyy kokonaan eri maalaus jonka päälle on maalattu uusi. Teoriassa vanha mestari on siis mennyt tärvelemään teoksensa joka myöhemmin olisi ollut myös kenties miljoonien arvoinen. Ei siis taiteilijalle itselleen vaan jollekin ihan muulle. Todellisuudessa päälle maalaamisen syy lienee kuitenkin ollut maalauspohjien puuttuminen tai rahan puute. Tai kumpikin niistä. Tai sitten taiteilija ei vain ole tykännyt työstään. Yleisin syy kuitenkin lienee se kun on iskenyt niin iso inspiraatio, että ei ole ollut aikaa uuden maalauspohjan tekemiseen/hankkimiseen vaan maalaamaan on pitänyt päästä heti ja ensimmäinen käteen osunut sopiva kangas on otettu uudelleenkäyttöön! Sen öljyvärimaalarit ovat kautta aikojen hyvin tienneet, että mikään ei ole öljyvärimaalaukselle parempi maalauspohja kuin toinen öljyvärimaalaus.
En ymmärrä maalareita jotka kuvittelevat, että kaikki mihin he siveltimellään koskettavat muuttuu taiteeksi. Näinhän asia ei voi olla. Omaa tekemistään pitää tietysti arvostaa mutta jos maalaamiseen suhtautuu tunteella ja ihastuu omiin töihinsä, pitää niitä ainutkertaisina, korvaamattomina ja jos edes pystyy niistä luopumaan niin menee ja vielä ihan hatusta vetäisee niille poskettomat hinnat niin ei voi muuta kuin toivottaa onnea! Itselleni maalauspohjien kierrättäminen ei ole koskaan tuottanut mitään vaikeuksia.
Maalarin kannalta perinteisen öljyvärimaalauksen kallein/arvokkain tarvike on laadukkaasta pellavakankaasta valmistettu maalauspohja. Omien kokemuksieni mukaan huippuluokan pellavakankaita valmistetaan nykyään edelleen Italiassa ja varsinkin Belgiassa. Ei tarvitse olla kovinkaan isokokoinen valmiiksi kiilapuille pingotettu pellava kun sen arvo on toista sataa euroa. Sekin vielä kun hyvää maalauspohjaa ei missään myydä valmiina vaan se pitää itse tehdä ja jos siinä on pohjusteen lisäksi vielä sitä öljyväriä valmiina niin mikäs sen parempi.
Nyt on pandemian takia jäänyt jo pari vuotta maalauskiireiltä aikaa maalailla ihan vain omaksi iloksi ja puuhailla kaikenlaista muuta. Tulevaisuus sitten näyttää mitä maalaustaiteen "raunioille" nousee. Tietysti olisi (aina?) olemassa netin ja somen mahdollisuudet taulubisneksen harjoittamiseen ja itseltäkin valmius siihen puoleen löytyisi mutta kun ei ole kiinnostusta, intohimosta puhumattakaan. Siispä olen kaikenlaisen muun homman ohessa käynyt muun muassa läpi maalauspohjavarastoani sillä silmällä mitä vielä kokeilen jatkaa, minkä ehkä purkaan ja minkä päälle maalaan uuden. Ja onhan niitä vinot pinot!
Uudestaan maalaamista varten vain puuttuvat kiilat paikoilleen, kangas kireälle ja hiomaan pinta sileäksi. Hiomaan siksi, että maalauspinnassa on yleensä värikokkareita, kiillottuneita paksumman värikerroksen alueita, likaa, pölyä tai vaikkapa rasvaisia sormenjälkiä mitkä kaikki voivat haitata uuden maalin tarttumista. Kevyt akkukäyttöinen pölypussilla varustettu pyöröhiomakone on minusta paras. Käsin ei kannata yrittää pölyhaittojen ja epätasaisen lopputuloksen takia. Reunojen kanssa pitää olla tarkkana, ettei kangas taitoskohdassa kulu liikaa.
Yksi öljyvärimaalarin urani mieleenpainuvimpia kokemuksia sattui kesällä 2003 etelä-savolaiseen kallioon louhitussa luolastossa. Siellä sijaitsi silloin vielä Taidekeskus Retretti. (luin jostain, että Retrettiä oltaisiin avaamassa uudestaan) Varsinainen syy tuolloin Punkaharjulle lähtemiseen oli siellä esillä ollut venäläisen Ivan Aivazovskin merimaalausten näyttely. Ja olivathan ne huoneenkorkuiset tyrskytaulut vaikuttavia mutta suurin piirtein unohtuivat samassa kun muualta luolasta löytyi toinen näyttelyosasto jossa oli paljon pienempiä, vanhanajan kultakehyksin varustettuja mutta hyvin yksinkertaisia ja arkisia mutta hienostunein sävyin ja vapautuneesti taidolla maalattuja maalaismaisemia. Sinertävää ruohikkoa ja utuisia laidunmaita, maaseudun ihmisiä lehmineen ja lampaineen. Sumuisia rantanäkymiä, upeita harmaan ja vihreän sävyjä. Kyseessä oli hollantilaisen Haagin koulukunnan (1860-1890) maalareiden näyttely. Se kolahti.
Nyt kun on tämä internet niin jo yli pari vuosikymmentä on ylimalkainen tutustuminen maailman taiteeseen käynyt kädenkäänteessä kotioloissa. Muuten olisi tiedot - kuvista puhumattakaan - näistäkin hollantilaisten mestareiden teoksista olleet enemmän kuin kiven alla. Nettisurffailun alkuvuosina -kiitos amerikkalaistaustaisten hakukoneiden - ei voinut välttyä tutustumista Yhdysvaltojen itä-osassa syntyneen Hudson River School-koulukunnan (1850-1880) maalareihin ja maalauksiin. Siltä osin mitä itse olen tuohon hollantilaiseen ja tähän amerikkalaiseen taidesuuntaukseen tutustunut ja lukenut niin kummankin kerrotaan saaneen vaikutteita ranskalaisen Barbizon School-koulukunnan (1830-1875) maalaustyylistä. Myös VanGoghin kerrotaan jäljitelleen ja jopa Suomen kansallisromanttisen suuntauksen kerrotaan saaneen vaikutteita tästä Pariisin eteläpuolella Fontainebleaun metsässä Barbizonin kylässä alkunsa saaneesta liikkeestä. Siihen oli siis tutustuttava tarkemmin! Tuttuhan tuo taidesuuntaus oli taidekirjoista nimeltä mutta vasta kun omin silmin "livenä" näki nuo Haagin mestareiden työt silloin 2003 niin barbizonilaiset alkoivat todella kiinnostaa.
Wikipedian mukaan "Barbizonin koulukunta hylkäsi akateemisen taiteen perinteen, hylkäsi teorian ja pyrki aidompaan maaseudun elämän kuvaukseen". Siinäpä olisi sopiva maalaustyyli esikuvaksi kaltaiselleni maalailevalle maajussille, ajattelin. Siispä rupesin omia lähimaisemiani katselemaan sillä silmällä löytyisikö täältä havumetsien, lumen, kirkkaan valon ja pimeän vuodenajan maasta keski-eurooppalaista vehreyttä ja tunnelmaa. Ja tuostahan sitä sopivaa maisemaa, pohjois-vehkalahtelaista kumpuilevaa peltotilkkua kivikkoineen metsä- ja puusaarekkeineen löytyi maantien toiselta puolelta omalta maalta!
Toistakymmentä vuotta sitten olin mukana eräässä yhteisnäyttelyssä toisella puolella Suomea. Jälkeenpäin osui silmiini sikäläisestä sanomalehdestä paikallisen arvostelijan kirjoitus missä maalauksieni katsottiin olevan "mennyttä maailmaa". Tarkkaan en muista mitä minulta oli esillä. Maisemia pääasiassa ja varsinkin metsämaisemia, niitähän olen aina eniten tehnyt.
Siitä miten metsämaisemat sopivat taulujen aiheeksi saa jokainen olla mitä mieltä haluaa. Itse olen niitä aina maalannut ja aion maalata jatkossakin. Tämän päivän maailmaa kun katselee ja kuuntelee niin kyllähän kaikki vähänkin metsään liittyvä on ihan muuta kuin mennyttä maailmaa. Vaikka oman maan fanaatikot ulkomaisten yllyttämänä huutavatkin, että maapallo tuhoutuu jos Suomessa kaadetaan puita niin enemmistö sentään ymmärtää metsien luonto, virkistys ja taloudellisen merkityksen. Eivätkä metsät tässä maassa ole edes häviämässä, päinvastoin. Sen sijaan mikä tai kuka on häviämässä ja ihan oikeasti nykyään jo mennyttä maailmaa niin näyttäisi olevan kuvataidekriitikot!
Tänään sateisena toukokuun päivänä syntyi tämä metsämaisema mitä vielä hiukan viimeistelen kunhan maali kuivahtaa.
Niin tärkeää kuin onkin aina ostaa kotimaista niin öljyvärimaalauksiin sopivien kehyslistojen kohdalla se onnistuu vuosi vuodelta huonommin. Eipä tässä maassa ole enää paljon kehyslistojen valmistajiakaan ja listakauppiaillakin tarjonta on pääasiassa ulkomaista. Kuvataidetouhu tässä maassa on mitä on eikä kehystysala enää kukoista. Täytyy kuitenkin sanoa, että tässä niinkuin monessa muussakin asiassa vika löytyy yleensä kun kurkistaa peiliin! Tuntuu, että olen olemassa olevaan kehystarjontaan ajat sitten kyllästynyt. Voi olla, että oma maku on myös omituinen ja loppujen lopuksi muiden katseltavaksi näitä tauluja kehyksineen lähinnä tulee tehtyä. Silloin tällöin saa myös huomata, että asiakkaan valitsema kehystys näyttääkin paljon paremmalta! Tarjolla olevat kehysmallistot ovat usein vuosikausien takaa ja kun ne muutamat mallit mitä on tottunut käyttämään loppuvat niin niitä ei enää saa lisää. Jos kehys ei omasta mielestä maalaukseen käy niin sitä ei kerta kaikkiaan halua laittaa ja tätä sattuu yhä useammin. Pitkään olen jo tehnyt yksittäisiä kehyksiä omassa metsässä/kylässä kasvaneesta ja omalla kylällä sahatusta ja höylätystä puusta mutta se ei ole ollut ratkaisu ongelmaan.
Maailmalla kehyslistaa kuitenkin tuntuu löytyvän vuosi vuodelta enemmän. Vai johtuuko se siitä, että sinne maailmalle on nykyään niin helppo päästä kaikkea katsomaan! Siis netissä! Kilpailu lienee myös kovaa joten ei ihme, ettei suomalainen kehysvalmistaja pärjää. Puuainesta saa metsänomistajilta lähes ilmaiseksi mutta kun sitä aletaan jalostaa niin suomalainen tuote ei oikein menesty hinnalla. Eikä tuotekehityskään ole aina ajan tasalla. Italiassa tekevät sahapintalaudasta designkehyksiä! Tosin onhan tuolla etelämpänä kehystyskulttuurikin vanhempaa ja osaamista enemmän.
Niinpä olen sitten itsekin lähtenyt merta edemmäs kalaan eli ostelemaan kehyslistaa ulkomailta. Tällä viikolla saapui vajaat kolme viikkoa aiemmin Välimeren rannalta tilatut listapaketit. Valmistaja uusi tuttavuus Molduras Hergon.
Muutamia muitakin mielenkiintoisia valmistajia tällä kertaa katselin mutta jos vähimmäistilaus on 1000/2000 metriä samaa listaa niin laittaa miettimään vaikka hinta houkuttelisikin. Tarvittaisiin iso inspiraatio jos olisi ateljee kehyslistaa pullollaan! Eu-alueelta on vaivatonta tilata. Vain alv-menettely on eri kuin Suomesta ostaessa. Tietysti kansainvälinen ly-tunnus tarvitaan ( siis FI eteen ja väliviiva pois). Sekin auttaa kun nuorena miehenä on tullut opiskeltua kaupallista englantia ja kauppakirjeenvaihtoa...vai siksikö "tuontikauppa" kiinnostaakin?
Jos tämänpäiväisellä metsälenkillä ottamistani sadasta kuvasta syntyy maalausinspiraatioita - niinkuin luultavasti pääsee käymään - niin kohta saa taas titaanivalkoisen tuubeista puristella viimeisiä nokareita. Ja eihän siinä mitään mutta kun kyseisen öljyvärin hankkiminen on välillä kiven alla! Öljyvärien maahantuojat ja tukku- ja vähittäismyyjät kun eivät tunnu ymmärtävän (huomauteltu on), että valkoista väriä kuluu ainakin kolmin- tai nelinkertaisesti muihin yksittäisiin värisävyihin verrattuna. Itse käytän kaikkiin kankaalle siirtyviin värisekoituksiin valkoista ja värien eri sävyt syntyvät valkoista käyttäen. Lisäksi kaikkia muita värejä voi sekoittamalla käyttää korvaamaan toisiaan. Mutta valkoista ei synny mistään vaikka kuinka sekoittelisi!
