tiistai 19. marraskuuta 2019

Cy Twombly

Otsikossa ei ole kirjoitusvirhettä eikä kirjaimet sekaisin vaan Edwin Parker Twombly Jr - lempinimeltään "Cy"- oli tunnettu amerikkalainen taiteilija (1928-2011). Itse en ole mikään kuvataide asiantuntija mutta sitäkin innokkaampi alan harrastaja. Maalareita maailmassa tuntuu olleen/olevan
miljoonia eikä kaikkiin tietenkään voi tutustua ja suurin osa ei ehkä edes kiinnostaisikaan. Netin ihmemaa ei ole mikään täydellinen tapa tutustua maailman taiteeseen ja taiteilijoihin mutta onhan tämäkin parempi
kuin ei mitään. Kyllä täälläkin taiteilija jää mieleen jos on jäädäkseen! Tämä otsikon abstrakti kuvataiteilija on jäänyt minun mieleeni. Ei siksi, että hänen teoksensa jotka näyttävät lähinnä parivuotiaan lapsen tekemiltä ( tervemenoa vaikka googlen kuvahakuun tsekkaamaan ) jotenkin  inspiroisivat itseäni vaan siksi, että kuvataiteessa sillä seikalla, miltä teos näyttää ei todellakaan tunnu olevan mitään merkitystä. Ja eihän siinä mitään, ei se minua ainakaan vaivaa. Päinvastoin! Ei maailmanmaineeseen kukaan kait vahingossa joudu! Tuoreessa huutokaupassa Twomblyn maalausten lähtöhinnat ovat parin kolmen miljoonan luokkaa.

Kaikki kunnia edesmenneille taiteilijoille. He eivät ole enää mitenkään osallisena tämän päivän touhuissa taidemaailmassa ja -kaupassa eivätkä pääse riemuitsemaan huimasta arvostuksesta ja miljoonamyynneistä. Jotenkin asiaa täytyisi kuitenkin yrittää ymmärtää. Sitähän ei mitenkään voi todistaa, että taideteokset maailman huippuhuutokaupoissa olisivat miljoonakertaisesti parempia kuin "tavalliset taulut". Se on kuitenkin päivänselvää, että siellä shoppailevat ihmiset ovat miljoonia kertoja varakkaampia - rehellisesti tai sitten ei - kuin me tavikset!

Pistää vaan miettimään, että on se Cy Twombly vähillä maalikustannuksilla selvinnyt ja nopeastikin lienee teoksensa raapaissut!