maanantai 31. tammikuuta 2022

Maalauspohjat kannattaa käyttää uudestaan

 Maailman vanhimmat öljyvärimaalaukset kerrotaan tehdyn kivipohjalle Afganistanissa vuoden 650 tienoilla. Sen jälkeen yleistyi puu- ja kuparilevyille maalaaminen kunnes 1400-luvulla Venetsiassa - missä valmistettiin tuolloin paljon kankaita purjeisiin - keksittiin ruveta tekemään myös öljymaalauksia kankaalle.

Usein näkee - missäpä muualla kuin teeveessä - kun vanhoja öljyvärimaalauksia tutkitaan infrapunatekniikalla niin teoksista löytyy useita värikerroksia. Monta kertaa maalauksen alta löytyy kokonaan eri maalaus jonka päälle on maalattu uusi. Teoriassa vanha mestari on siis mennyt tärvelemään teoksensa joka myöhemmin olisi ollut myös kenties miljoonien arvoinen. Ei siis taiteilijalle itselleen vaan jollekin ihan muulle. Todellisuudessa päälle maalaamisen syy lienee kuitenkin ollut maalauspohjien puuttuminen tai rahan puute. Tai kumpikin niistä. Tai sitten taiteilija ei vain ole tykännyt työstään. Yleisin syy kuitenkin lienee se kun on iskenyt niin iso inspiraatio, että ei ole ollut aikaa uuden maalauspohjan tekemiseen/hankkimiseen vaan maalaamaan on pitänyt päästä heti ja ensimmäinen käteen osunut sopiva kangas on otettu uudelleenkäyttöön! Sen öljyvärimaalarit ovat kautta aikojen hyvin tienneet, että mikään ei ole öljyvärimaalaukselle parempi maalauspohja kuin toinen öljyvärimaalaus.

En ymmärrä maalareita jotka kuvittelevat, että kaikki mihin he siveltimellään koskettavat muuttuu taiteeksi. Näinhän asia ei voi olla. Omaa tekemistään pitää tietysti arvostaa mutta jos maalaamiseen suhtautuu tunteella ja ihastuu omiin töihinsä, pitää niitä ainutkertaisina, korvaamattomina ja jos edes pystyy niistä luopumaan niin menee ja vielä ihan hatusta vetäisee niille poskettomat hinnat niin ei voi muuta kuin toivottaa onnea! Itselleni maalauspohjien kierrättäminen ei ole koskaan tuottanut mitään vaikeuksia.

Maalarin kannalta perinteisen öljyvärimaalauksen kallein/arvokkain tarvike on laadukkaasta pellavakankaasta valmistettu maalauspohja. Omien kokemuksieni mukaan huippuluokan pellavakankaita valmistetaan nykyään edelleen Italiassa ja varsinkin Belgiassa. Ei tarvitse olla kovinkaan isokokoinen valmiiksi kiilapuille pingotettu pellava kun sen arvo on toista sataa euroa. Sekin vielä kun hyvää maalauspohjaa ei missään myydä valmiina vaan se pitää itse tehdä ja jos siinä on pohjusteen lisäksi vielä sitä öljyväriä valmiina niin mikäs sen parempi. 

Nyt on pandemian takia jäänyt jo pari vuotta maalauskiireiltä aikaa maalailla ihan vain omaksi iloksi ja puuhailla kaikenlaista muuta. Tulevaisuus sitten näyttää mitä maalaustaiteen "raunioille" nousee. Tietysti olisi (aina?) olemassa netin ja somen mahdollisuudet taulubisneksen harjoittamiseen ja itseltäkin valmius siihen puoleen löytyisi mutta kun ei ole kiinnostusta, intohimosta puhumattakaan. Siispä olen kaikenlaisen muun homman ohessa käynyt muun muassa läpi maalauspohjavarastoani sillä silmällä mitä vielä kokeilen jatkaa, minkä ehkä purkaan ja minkä päälle maalaan uuden. Ja onhan niitä vinot pinot!



 Uudestaan maalaamista varten vain puuttuvat kiilat paikoilleen, kangas kireälle ja hiomaan pinta sileäksi. Hiomaan siksi, että maalauspinnassa on yleensä värikokkareita, kiillottuneita paksumman värikerroksen alueita, likaa, pölyä tai vaikkapa rasvaisia sormenjälkiä mitkä kaikki voivat haitata uuden maalin tarttumista. Kevyt akkukäyttöinen pölypussilla varustettu pyöröhiomakone on minusta paras. Käsin ei kannata yrittää pölyhaittojen ja epätasaisen lopputuloksen takia. Reunojen kanssa pitää olla tarkkana, ettei kangas taitoskohdassa kulu liikaa.





Ennen maalaamista pohja pitää puhdistaa pölystä pyyhkimällä se kostealla paperilla tai pyyhkeellä.
Hiomisen tuloksena jää yleensä valmis sävypohja mihin voi maalata kokonaan uuden työn mutta muutama aina jää mitä tekee mieli vielä kokeilla jatkaa. Esim. nämä vuosia sitten maalatut ja kevyemmin käsitellyt maalaukset.