sunnuntai 15. joulukuuta 2019
keskiviikko 11. joulukuuta 2019
"Painting is easy when you don't know how, but very difficult when you do"!
"Maalaaminen on helppoa kun ei tiedä miten (maalata), mutta hyvin vaikeaa kun tietää". Tuon usein esiin tulevan lentävän lauseen lausui ranskalainen maalari/veistäjä Edgar Degas. Hän vaikutti impressionistien aikaan mutta hänen tunnetuimpia teoksiaan ovat balettitanssijoita kuvaavat maalaukset.
Jotta voisi tietää pitääkö tuo lause paikkansa niin sittenhän pitää olla maalannut niin paljon, että osaa maalata! Eihän sitä muuten voi tietää, vielä vähemmän kukaan muu sitä voisi tietää. Turha siis välittää muiden mielipiteistä. Vain maalari ja maalari yksin voi tietää oman osaamisensa.
Kun muiden maalaaminen ei kuulu minulle ja tää on oma blogini niin ei auta muu kuin yrittää omalta kohdalta asiaa pähkäillä. Kun olen yli kolme vuosikymmentä öljyvärien kanssa touhunnut - yli parikymmentä vuotta päätoimisesti - ja vuosittain muutaman näyttelyn pitänyt niin realistisesti ajatellen ei kai siinä ole kokonaan voinut oppimiselta välttyä. Maalaamisen aloittaminen osui omalla kohdallani ns ruuhkavuosiin. Perhe juuri perustettu, lapset ihan pieniä, maatilan työt, navetassa kolme-neljäkymmentä isoa ja pientä lehmää. Työtä ja tekemistä oli siis enemmän kuin ehti tehdä!
Siinä sitten öljyvärimaalariksi ryhtymään. On täytynyt oikeasti haluta sitä! Siis tätä.
Osaaminen ei huolettanut, olihan kuvaamataito lukion loppuun asti aina ollut kymppi (hah)! Ja kenelläpä voisi maalaamisestani olla mitään sanomista. Lähtökohtani ja maalausmeininkini tietäen ja tuntien kaikenlaiset kriitikot tulisivat olemaan totaalisen "dead to me". Melko pian kuitenkin sai huomata, että osaamiseni ei kaikille maistunut. Tuntui, että kaikkialla oli tätä politisoitunutta taideporukkaa joka valtaansa tottuneena oli unohtanut, että oma mielipide, vaikka olisi kuinka varma ei tarkoita, että olisi oikeassa ja jos olisivat voineet niin varmaan olisivat kaikenlaiset muut mielipiteet taideasioistakin kieltäneet! Kun reilut parikymmentä vuotta sitten tyhjensin navettani ja muutin sen ateljee-galleriaksi niin ei voinut olla huomaamatta miten vaikea tuo asia joillekin ihmisille lienee ollut. Mitähän joku landepaukku luulee ateljee-gallerialla tekevänsä! Onneksi ateljee-gallerian pitäminen on mennyt ihan mukavasti. Täällä käy vain mukavia ihmisiä!
Nyt on viimeiset varmaan kymmenen vuotta ollut maalausrintamalla oikein auvoista aikaa. Ei ole kriitikoita näkynyt eikä kuulunut. Ei ole möläytyksiä muualtakaan korviini kantautunut. Kehumisia en juurikaan kannata noteerata ja monessa mielessä ote maalaamiseen on muuttunut rennommaksi. Hätäisempi voisi jo kuvitella, että on nyt sitten oppinut maalaamaan.
On kuitenkin yksi tyyppi joka ei ole vieläkään tyytyväinen. Joka aina ateljeessani taulujani katsellessaan löytää niistä vikoja. Vieläpä tunnen tuon tyypin suht hyvin. Se olen nimittäin meikäläinen P. Luoma itse! Eikä ihme. Tuntuu välillä, että maalaamisessa alkaa olla kaikki kokeiltu, nähty ja tehty. Uusia ideoita on tietenkin vaikeampi keksiä kun niin monet niistä on jo käytetty. Kuvaannollisesti voi sanoa, että mäki tulee koko ajan jyrkemmäksi kiivetä tai maalaamista voisi verrata etsimiseen ja kun on jo kauan jotain etsinyt niin löytäminen on koko ajan vaikeampaa kun niin paljon on jo löydettyä! Onneksi nälkää ja inspiraatiota riittää. Ja uskoa omaan tekemiseen. Ja siihen osaamiseen. Kun aiheet maalauksiini nykyään lähes aina löytyvät läheltä kotikylän metsistä, metsälammilta ja joenvarsilta, pelloilta ja niityiltä jotka tunnen paremmin kuin omat taskuni niin kukapa siihen osaisikaan mitään sanoa tai neuvoa.
Ja mitä tuohon otsikon Degas'n lauseeseen tulee niin tottahan sen on jos minulta kysyttäisiin.
Jotta voisi tietää pitääkö tuo lause paikkansa niin sittenhän pitää olla maalannut niin paljon, että osaa maalata! Eihän sitä muuten voi tietää, vielä vähemmän kukaan muu sitä voisi tietää. Turha siis välittää muiden mielipiteistä. Vain maalari ja maalari yksin voi tietää oman osaamisensa.
Kun muiden maalaaminen ei kuulu minulle ja tää on oma blogini niin ei auta muu kuin yrittää omalta kohdalta asiaa pähkäillä. Kun olen yli kolme vuosikymmentä öljyvärien kanssa touhunnut - yli parikymmentä vuotta päätoimisesti - ja vuosittain muutaman näyttelyn pitänyt niin realistisesti ajatellen ei kai siinä ole kokonaan voinut oppimiselta välttyä. Maalaamisen aloittaminen osui omalla kohdallani ns ruuhkavuosiin. Perhe juuri perustettu, lapset ihan pieniä, maatilan työt, navetassa kolme-neljäkymmentä isoa ja pientä lehmää. Työtä ja tekemistä oli siis enemmän kuin ehti tehdä!
Siinä sitten öljyvärimaalariksi ryhtymään. On täytynyt oikeasti haluta sitä! Siis tätä.
Osaaminen ei huolettanut, olihan kuvaamataito lukion loppuun asti aina ollut kymppi (hah)! Ja kenelläpä voisi maalaamisestani olla mitään sanomista. Lähtökohtani ja maalausmeininkini tietäen ja tuntien kaikenlaiset kriitikot tulisivat olemaan totaalisen "dead to me". Melko pian kuitenkin sai huomata, että osaamiseni ei kaikille maistunut. Tuntui, että kaikkialla oli tätä politisoitunutta taideporukkaa joka valtaansa tottuneena oli unohtanut, että oma mielipide, vaikka olisi kuinka varma ei tarkoita, että olisi oikeassa ja jos olisivat voineet niin varmaan olisivat kaikenlaiset muut mielipiteet taideasioistakin kieltäneet! Kun reilut parikymmentä vuotta sitten tyhjensin navettani ja muutin sen ateljee-galleriaksi niin ei voinut olla huomaamatta miten vaikea tuo asia joillekin ihmisille lienee ollut. Mitähän joku landepaukku luulee ateljee-gallerialla tekevänsä! Onneksi ateljee-gallerian pitäminen on mennyt ihan mukavasti. Täällä käy vain mukavia ihmisiä!
Nyt on viimeiset varmaan kymmenen vuotta ollut maalausrintamalla oikein auvoista aikaa. Ei ole kriitikoita näkynyt eikä kuulunut. Ei ole möläytyksiä muualtakaan korviini kantautunut. Kehumisia en juurikaan kannata noteerata ja monessa mielessä ote maalaamiseen on muuttunut rennommaksi. Hätäisempi voisi jo kuvitella, että on nyt sitten oppinut maalaamaan.
On kuitenkin yksi tyyppi joka ei ole vieläkään tyytyväinen. Joka aina ateljeessani taulujani katsellessaan löytää niistä vikoja. Vieläpä tunnen tuon tyypin suht hyvin. Se olen nimittäin meikäläinen P. Luoma itse! Eikä ihme. Tuntuu välillä, että maalaamisessa alkaa olla kaikki kokeiltu, nähty ja tehty. Uusia ideoita on tietenkin vaikeampi keksiä kun niin monet niistä on jo käytetty. Kuvaannollisesti voi sanoa, että mäki tulee koko ajan jyrkemmäksi kiivetä tai maalaamista voisi verrata etsimiseen ja kun on jo kauan jotain etsinyt niin löytäminen on koko ajan vaikeampaa kun niin paljon on jo löydettyä! Onneksi nälkää ja inspiraatiota riittää. Ja uskoa omaan tekemiseen. Ja siihen osaamiseen. Kun aiheet maalauksiini nykyään lähes aina löytyvät läheltä kotikylän metsistä, metsälammilta ja joenvarsilta, pelloilta ja niityiltä jotka tunnen paremmin kuin omat taskuni niin kukapa siihen osaisikaan mitään sanoa tai neuvoa.
Ja mitä tuohon otsikon Degas'n lauseeseen tulee niin tottahan sen on jos minulta kysyttäisiin.
tiistai 19. marraskuuta 2019
Cy Twombly
Otsikossa ei ole kirjoitusvirhettä eikä kirjaimet sekaisin vaan Edwin Parker Twombly Jr - lempinimeltään "Cy"- oli tunnettu amerikkalainen taiteilija (1928-2011). Itse en ole mikään kuvataide asiantuntija mutta sitäkin innokkaampi alan harrastaja. Maalareita maailmassa tuntuu olleen/olevan
miljoonia eikä kaikkiin tietenkään voi tutustua ja suurin osa ei ehkä edes kiinnostaisikaan. Netin ihmemaa ei ole mikään täydellinen tapa tutustua maailman taiteeseen ja taiteilijoihin mutta onhan tämäkin parempi
kuin ei mitään. Kyllä täälläkin taiteilija jää mieleen jos on jäädäkseen! Tämä otsikon abstrakti kuvataiteilija on jäänyt minun mieleeni. Ei siksi, että hänen teoksensa jotka näyttävät lähinnä parivuotiaan lapsen tekemiltä ( tervemenoa vaikka googlen kuvahakuun tsekkaamaan ) jotenkin inspiroisivat itseäni vaan siksi, että kuvataiteessa sillä seikalla, miltä teos näyttää ei todellakaan tunnu olevan mitään merkitystä. Ja eihän siinä mitään, ei se minua ainakaan vaivaa. Päinvastoin! Ei maailmanmaineeseen kukaan kait vahingossa joudu! Tuoreessa huutokaupassa Twomblyn maalausten lähtöhinnat ovat parin kolmen miljoonan luokkaa.
Kaikki kunnia edesmenneille taiteilijoille. He eivät ole enää mitenkään osallisena tämän päivän touhuissa taidemaailmassa ja -kaupassa eivätkä pääse riemuitsemaan huimasta arvostuksesta ja miljoonamyynneistä. Jotenkin asiaa täytyisi kuitenkin yrittää ymmärtää. Sitähän ei mitenkään voi todistaa, että taideteokset maailman huippuhuutokaupoissa olisivat miljoonakertaisesti parempia kuin "tavalliset taulut". Se on kuitenkin päivänselvää, että siellä shoppailevat ihmiset ovat miljoonia kertoja varakkaampia - rehellisesti tai sitten ei - kuin me tavikset!
Pistää vaan miettimään, että on se Cy Twombly vähillä maalikustannuksilla selvinnyt ja nopeastikin lienee teoksensa raapaissut!
miljoonia eikä kaikkiin tietenkään voi tutustua ja suurin osa ei ehkä edes kiinnostaisikaan. Netin ihmemaa ei ole mikään täydellinen tapa tutustua maailman taiteeseen ja taiteilijoihin mutta onhan tämäkin parempi
kuin ei mitään. Kyllä täälläkin taiteilija jää mieleen jos on jäädäkseen! Tämä otsikon abstrakti kuvataiteilija on jäänyt minun mieleeni. Ei siksi, että hänen teoksensa jotka näyttävät lähinnä parivuotiaan lapsen tekemiltä ( tervemenoa vaikka googlen kuvahakuun tsekkaamaan ) jotenkin inspiroisivat itseäni vaan siksi, että kuvataiteessa sillä seikalla, miltä teos näyttää ei todellakaan tunnu olevan mitään merkitystä. Ja eihän siinä mitään, ei se minua ainakaan vaivaa. Päinvastoin! Ei maailmanmaineeseen kukaan kait vahingossa joudu! Tuoreessa huutokaupassa Twomblyn maalausten lähtöhinnat ovat parin kolmen miljoonan luokkaa.
Kaikki kunnia edesmenneille taiteilijoille. He eivät ole enää mitenkään osallisena tämän päivän touhuissa taidemaailmassa ja -kaupassa eivätkä pääse riemuitsemaan huimasta arvostuksesta ja miljoonamyynneistä. Jotenkin asiaa täytyisi kuitenkin yrittää ymmärtää. Sitähän ei mitenkään voi todistaa, että taideteokset maailman huippuhuutokaupoissa olisivat miljoonakertaisesti parempia kuin "tavalliset taulut". Se on kuitenkin päivänselvää, että siellä shoppailevat ihmiset ovat miljoonia kertoja varakkaampia - rehellisesti tai sitten ei - kuin me tavikset!
Pistää vaan miettimään, että on se Cy Twombly vähillä maalikustannuksilla selvinnyt ja nopeastikin lienee teoksensa raapaissut!
torstai 3. lokakuuta 2019
Maalarin mööpelit
Yleinen ja tosi loppuunkulunut mielikuva lienee, että maalari/taiteilija on se tyyppi joka työskentelee maalin tahrimassa alunperin valkoisessa takissa, baskeri päässä jonkinlaisen maalaustelineen edessä ja roiskii menemään! Voin kertoa, että tuo ei miltään osin sovi imagon eikä minkään muunkaan puolesta itseeni. Taiteilijaa leikkiminen ei ole koskaan kiinnostanut! Kaikenlaiset ateljee-telineet ovat myös olleet itselleni täysin turhia kapistuksia vaikka niitä on työtiloihin muutama kasaantunutkin ja olenpa yhden joskus itsekin nikkaroinut. Muuta käyttöä niille ei ole ollut kuin keskeneräisten - miksei myös valmiiden - maalausten esilläpitäminen.
Maalaustyyliini ja -tapaani ei minkäänlainen teline yksinkertaisesti ole koskaan sopinut. Käsien jatkuva koholla pitäminen on rasittavaa, ranne joutuu epämukavaan asentoon eivätkä polvetkaan kestä tuntikausien seisoskelua. Itse pidän maalatessa aina pyyhepaperia vasemmassa kädessä ja oikea käsi siis maalaa. Muita tavaroita varten on oltava kokonainen pöytä. Siksi olen aina maalannut pääasiassa istumalla ja pöydän ääressä. Vinolla työtasolla jossa saa kyynärpäitä tukevan otteen maalaamiseen ja vielä kaikki tarvikkeet käden ulottuville.
Tänä syksynä tulin siihen tulokseen, että työtilan ympäristöön oli kasautunut liikaa kaikenlaista ylimääräistä joten päätin tyhjentää koko nurkan. Samalla rakentelin vanhasta kokonaan uuden työpöydän. Tässä sopii nyt sutikoida!
perjantai 23. elokuuta 2019
Gallerian kesä.
Tuli, oli ja meni.Yhtä nopeasti kuin kesillä on yleensä tapana mennä. Galleria Luomalle tämä oli kahdeskymmenes kesä ja näyttelyä pidettiin niissä merkeissä. Sen verran pitää asiaa tarkentaa, että avajaisia näyttelylle ei pidetty eikä ketään erityisesti näyttelyyn ollut kutsuttu. Vaimoni oli kuitenkin varautunut kahvitarjoiluun kaikille kävijöille "juhlan kunniaksi". Oma strategiani oli se, että kun näyttelystä oli ilmoitus netissä ja lehdessäkin niin jonkun on koko ajan oltava paikalla - ja sehän olen tietysti minä itse - niin samalla pysyn tuolla ateljeessa ahkerasti maalaus- ja kehystyshommissa enkä huitele menemään ties missä muissa hommissa. Täytyykin sanoa, että olipahan kiireinen kesätyö! Maalauksiani on/oli oman gallerian lisäksi myynnissä Moision Taidekesä-näyttelyssä sekä Moision galleristin Anne Hasun Kouvolan Asuntomessuille valmistuneessa Taidekodissa.
Oikein sain kuvankin lehteen kun Haminan kaupunkilehden Reimarin päätoimittaja vieraili näyttelyn alkupäivinä. Kuvassa touhuilen kehystämön puolella. Ja vaikka ei siltä näytäkään niin kaikki tarvittavat tavarat löytyvät omilta paikoiltaan. Jos eivät satu olemaan hukassa!
Näin loppukesästä ja oman näyttelyn loputtua ehtii taas maalaamisen lisäksi harrastaa yhtä sun toista taiteilijatoimintaa. Kehylista-asiat ovat nyt olleet tapetilla kun uutta ja sopivaa ei aina kädenkäänteessä ole saatavilla silloin kun tarvitsee. Kehyslistojen lisäksi värit, vernissat, kankaat, gessot, niitit, naulat ja ripustuslangatkin jo olivat niin loppu, että piti Hämeenlinnan Raamarit Oy:lle körötellä alkuviikosta niitä hakemaan. Yleensä ne tulee tilattua toimitettuna mutta kun Hämeenlinnan Taidemuseossa oli Hjalmar Munsterhjelmin näyttely vielä auki (15.9.asti) niin se täytyi käydä katsomassa samalla reissulla. Kyllähän niissä maalauksissa silmä lepää. Kuvaaminen näyttelyssä oli sallittu vain jos ei levittele niitä netissä/sosiaalisessa mediassa. Joten tähän ei kuvia Munsterhjelmin mestariteoksista!
lauantai 22. kesäkuuta 2019
Galleria Luoma täyttää tänä vuonna 20 vuotta!
Niin se aika rientää. Paitsi, että ensimmäisestä näyttelystäni tulee tänä vuonna kuluneeksi jo kolmekymmentä vuotta niin myös ateljee-galleriani - Galleria Luoma - on toiminut kaksi vuosikymmentä! Ihan tarkkoja jos ollaan niin avajaiset olivat aikoinaan 11.11.1999 mutta kun tässä on nyt suunniteltu 20-vuotisnäyttelyä niin ei sitä marraskuun pimeydessä kannata pitää vaan näin kesällä. Ajankohta on heinäkuun kolmannesta elokuun neljänteen päivään (3.7. - 4.8. 2019). Avoinna arkisin (ma,ti,ke,to,pe) klo 12 - 18 ja viikonloppuisin (la,su) klo 12 - 16. Vapaa pääsy. Tervetuloa!
tiistai 30. huhtikuuta 2019
Näyttelykesä lähestyy
Ja ateljeen seinien vierelle alkaa kerääntyä näytille tarkoitettuja maalauksia. Nämä tässä ja
muutama muu saavat ylihuomenna kyydin Moision kartanoon Elimäelle.
sunnuntai 28. huhtikuuta 2019
sunnuntai 17. helmikuuta 2019
Jokainen saa maalata jos haluaa ja ihan mitä vaan ja niin paljon kuin huvittaa!
Tuonhan nyt luulisi olevan kaikille ihan selvä asia mutta ilmeisesti sitten kuitenkaan ei! Tuo tuli mieleen kun huomasin lehdessä jutun, jossa kerrottiin että lounaissuomalaisen murteen taitajana tunnettu kirjailija/runoilija Heli Laaksonen pitää ensimmäisen taidenäyttelynsä jonka nimi on"Ilman Luppa". Taiteilija pohtii "saank mää pittä tairenäyttely veikken ol koulujaka siihen käyny? Astunk mää jonkun toisen tontil ilman luppa?"
Tähän sitä on näköjään tultu tässä supisuomalaisessa kuvataidetotalitarismissa. Ihmiset eivät enää tahdo uskaltaa toteuttaa itseään ja luovuuttaan vaikkapa maalaamalla kun koko ajan on pelko, että joku jossain ei tykkää tai hyväksy. Kansan mielenkiintohan kuvataiteeseen on saatu lopahtamaan jo ajat sitten. Mitähän mahtavat tuumia nuoret, lahjakkaat ja koulutetut taiteilijanalut kun maassa on vain yksi taidepoliittinen linja jota tulee noudattaa? Taidekin voi olla taidetta vain jos tekijä on sopiva!
Niinhän se on kuten taiteilija Laaksonenkin vielä toteaa, ettei hänelle voi kukaan lupaa maalaamiseen antaa. Ihan omalla luvalla saa maalata. Eihän minkäänlainen maalattu taulu voi mitenkään olla kenellekään ulkopuoliselle haitallinen puhumattakaan että vaarallinen. No...täytyy myöntää...kateus voi ottaa joillakin todella lujille! Maalarilla on työssään täysi vapaus tehdä niinkuin parhaaksi näkee toisin kuin monessa muussa työssä. Ajatellaan nyt vaikkapa sairaanhoitajan tai sähköasentajan vaativaa ammattia niin onhan siinä maalariin verratuna iso ero jos sattuu tekemään työssään virheen.
Itse olen aina surutta sutikoinut kun eivät muiden mielipiteet jaksa kiinnostaa. Kuvataidemaailman jutut kuitenkin jossain määrin kiinnostavat. Tätä alaahan on perinteisesti riivannut jatkuva toisten töiden viisastelu ja haukkuminen. Ikäänkuin olisi jotenkin taiteilijareppanan vika kun arvostelija itse on ikävä ihminen joka ei tykkää tai hyväksy!
Tuli vielä mieleen, että on sitä ilmeisesti ennenkin osattu maalareille urputtaa. Joku aika sitten oli teeveessä dokumentti italialaisesta 1940-70 luvuilla vaikuttaneesta elokuvaohjaaja Luchino Viscontista joka omaa uraansa kuvaillessaan kertoi Leonardo da Vincin todenneen: "Jos tyytyy koko ajan vain seuraamaan muita niin ei koskaan pääse heidän edelleen". Eikös tuosta voi tehdä johtopäätöksen, että aikalaiset ovat halunneet da Vincin "maalaavan niinkuin kuuluu maalata". Eikä mitään naisenkuvia! Jos näin on ollut niin onhan siinä ollut kanttia mennä ohjeistamaan neroa joka on sentään maalannut Mona Lisan.
Tähän sitä on näköjään tultu tässä supisuomalaisessa kuvataidetotalitarismissa. Ihmiset eivät enää tahdo uskaltaa toteuttaa itseään ja luovuuttaan vaikkapa maalaamalla kun koko ajan on pelko, että joku jossain ei tykkää tai hyväksy. Kansan mielenkiintohan kuvataiteeseen on saatu lopahtamaan jo ajat sitten. Mitähän mahtavat tuumia nuoret, lahjakkaat ja koulutetut taiteilijanalut kun maassa on vain yksi taidepoliittinen linja jota tulee noudattaa? Taidekin voi olla taidetta vain jos tekijä on sopiva!
Niinhän se on kuten taiteilija Laaksonenkin vielä toteaa, ettei hänelle voi kukaan lupaa maalaamiseen antaa. Ihan omalla luvalla saa maalata. Eihän minkäänlainen maalattu taulu voi mitenkään olla kenellekään ulkopuoliselle haitallinen puhumattakaan että vaarallinen. No...täytyy myöntää...kateus voi ottaa joillakin todella lujille! Maalarilla on työssään täysi vapaus tehdä niinkuin parhaaksi näkee toisin kuin monessa muussa työssä. Ajatellaan nyt vaikkapa sairaanhoitajan tai sähköasentajan vaativaa ammattia niin onhan siinä maalariin verratuna iso ero jos sattuu tekemään työssään virheen.
Itse olen aina surutta sutikoinut kun eivät muiden mielipiteet jaksa kiinnostaa. Kuvataidemaailman jutut kuitenkin jossain määrin kiinnostavat. Tätä alaahan on perinteisesti riivannut jatkuva toisten töiden viisastelu ja haukkuminen. Ikäänkuin olisi jotenkin taiteilijareppanan vika kun arvostelija itse on ikävä ihminen joka ei tykkää tai hyväksy!
Tuli vielä mieleen, että on sitä ilmeisesti ennenkin osattu maalareille urputtaa. Joku aika sitten oli teeveessä dokumentti italialaisesta 1940-70 luvuilla vaikuttaneesta elokuvaohjaaja Luchino Viscontista joka omaa uraansa kuvaillessaan kertoi Leonardo da Vincin todenneen: "Jos tyytyy koko ajan vain seuraamaan muita niin ei koskaan pääse heidän edelleen". Eikös tuosta voi tehdä johtopäätöksen, että aikalaiset ovat halunneet da Vincin "maalaavan niinkuin kuuluu maalata". Eikä mitään naisenkuvia! Jos näin on ollut niin onhan siinä ollut kanttia mennä ohjeistamaan neroa joka on sentään maalannut Mona Lisan.
sunnuntai 27. tammikuuta 2019
Se on nyt sitten talvi
Tässä lisää talvisia kuvia parinsadan metrin säteellä ateljee-galleriani kyltistä:
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)