Marraskuussa 1999 kun olin kymmenkunta vuotta pitänyt öljyvärimaalauksieni näyttelyitä vähän siellä ja tuolla, pääsin toteamaan, että minullahan onkin oma näyttely- ja maalaustila! Siis ateljeegalleria. Vieläpä tuossa talomme vieressä ihan omalla pihalla!
Ei se mistään siihen noin vaan tulla tupsahtanut vaan rakennus on ollut sijoillaan vuodesta 1965 mutta ateljeegalleriaksi se muuttui reilun vuoden kovalla omalla aherruksella. Lehmien ja vasikoiden lähdettyä ja heinävintin tyhjennyttyä oli rakennuksen käyttötarkoituksen muuttaminen melkoinen urakka. Tosin eihän galleriaan tarvita kuin siistit lattiat ja valkoista seinäpintaa, maalaus- ja kehystämötilan ei tarvitse aina siistinä ollakaan.
Niin paljon on maailma näiden vuosien aikana muuttunut, että tällä hetkellä ei tulisi mieleenkään ryhtyä moiseen urakkaan. Pähkähulluna on moni saattanut pitää jo aikoinaan. Todellisuudessa asiaa oli pitkään ja hartaasti suunniteltu ja kun kotieläimistä luopuminen oli vaimolleni ja minulle jo ihan riittävän suuri elämänmuutos niin muita hommia jossain muualla kuin tässä kotitilallamme ei edes harkittu. Eikä päätöstä ole tarvinnut katua.
Ensimmäisinä kesinä kävijöitä riitti. Tiloissa oli - tai on edelleenkin - myös kahvio ja kaikenlaisia tapahtumia, konsertteja ym järjestettiin. Kehystystöitä tuli taulun myynnin ohella. Samoihin aikoihin kun kävijöiden määrä sitten alkoi hiipua soitti turkulainen galleristi ja pyysi töitäni heille näyttelyyn ja siitä alkoi yhteistyö joka jatkui viitisentoista vuotta. Hyvän kokemuksen ansiosta innostuin tarjoamaan maalauksiani muuallekin - kauemmas täältä kotikulmilta - ja sitten olinkin siinä tilanteessa, että maalaaminen työllisti ja vei ajan kaikelta muulta. Omaa galleriaa ei ollut järkeä suuremmin mainostaa. Seinät kun siellä olivat jos ei nyt tyhjät niin eipä välillä paljon muutakaan!
Näin kaksikymmentäviisi vuotta myöhemmin kun tuolla "piharakennuksessa" katselee ympärilleen niin täyty todeta, että hyvin on säilynyt. Voisi sanoa kuin entinen autokauppias, että "ei uutta häpeä". Kovasti ikävä asia on, että lähes kaikki vuosien varrella itselleni tutuksi tulleet galleriat muualla Suomessa ovat lopettaneet. Toki ihan järkevillä perusteilla tietenkin. Ja maailman mullistuksien seurauksena. Ja heti perään on sanottava, että kun tässä ei olla oltu pelkän taiteilijatoiminnan varassa niin omaa elämäntapagalleriaamme ei voi ollenkaan verrata kaupungeissa kaupallisella perustalla toimineisiin taidegallerioihin.
Kaksikymmentäviisi vuotta sitten 11.11.1999 oli Galleria Luoman avajaiset. Minkä seikan yhdessä vaimoni kanssa tässä pari päivää sitten hoksasimme! Mutta se siitä. Tähän aikaan vuodesta sitä on ulkoilmaihmisenä taas uuden edessä kun joutuu siirtymään talven tullen ihan erilaisiin sisätöihin. Ei auta kuin ottaa vain sivellin kauniiseen käteen. Näyttelyitä ei ole mielessä mutta ainahan se kiinnostaa mitä saa aikaan maalauspöydän ääressä. Onneksi on edes omat seinät minne voi ripustella!
