perjantai 14. maaliskuuta 2014

Ilkka Lammin näyttelyssä

Muistan kun joskus viitisentoista vuotta sitten oli tv-uutisten kulttuuriuutisena juttu nuoresta taideopiskelijasta. Pikkupojankasvoinen ja pörrötukkainen nuori mies hämmästytti taideyleisöä maalauksillaan joihin hän ammensi vaikutteita Suomen kultakauden maalareiden ja yleensäkin vanhemman maalaustyylin mestareiden tyylistä jota hän yhdisteli reippaasti abstraktiin maalaukseen omissa töissään. Tällä viikolla kävimme vaimoni kanssa ensimmäisen kerran hänen maalauksiaan esittelevässä näyttelyssä Kouvolan Taidemuseossa. Voi sanoa, että oli jo aikakin. Ensi juhannuksena tulee Ilkka Lammin kuolemasta kuluneeksi neljätoista vuotta.

Hyvin tuotteliaan ja juuri ennen kuolemaansa vasta valmistuneen Lammin tuotannosta on viime vuosina eripuolilla pidetty useita näyttelyitä. Viime syksynä velimies oli käynyt Salossa hänen näyttelyssään ja suositteli kovasti tutustumaan tähän nuoreen mestariin ja käsittääkseni Kouvolan näyttelyssäkin olevat työt ovat  hänen päätöitään.

Kouvolan Taidemuseossa maalaukset ovat sokkeloisessa tilassa kolmessa eri tasossa ja kerralla ei voi suurempaa kokonaisuutta katsella mikä omalla tavallaan on hyväkin asia. Lammin maalauksista on vaikea keksiä sanomista. Veti siis sanattomaksi. Että miksi näin hyvään alkuun päässyt ura piti loppua aivan alkuunsa.

Näyttelyssä teosten abstraktit ei-esittävät pinnat veivät yllättäen oman huomioni lähes kokonaan kunnes portaiden ja pylvään välistä alkoi näyttelyssä liikuskellessa härnäävästi sivusilmään vilahdella ylemmältä kerrokselta erään maalauksen yksityiskohta ja tämän teoksen katselun säästinkin sitten viimeiseksi. Kyseessä oli maalaus "Lähellä, niin kaukana", v.2000. Vielä ovelta pois lähtiessä sitä yhdestä välistä piti tiirailla. Ilmeisesti niin sanotusti lumouduin tämän yksityiskohdan väreistä ja sävyistä tai toteutuksesta.
Tällaista maalausjälkeä voi syntyä vain kun on todellista taitoa, olisipa sitä vain saanut syntyä enemmän.

                                                                                   

Yksityiskohta Ilkka Lammin maalauksesta "Lähellä, niin kaukana".

maanantai 10. maaliskuuta 2014

Päivän maalaus

                 


                                           

Tänään laitoin alulle tämän maalauksen jossa näkyy eilinen lumitilanne. Tänään ei ollut paljon näistäkään lumista jäljellä ja huomenna ei ole mitään. Työn viimeistely tästä valmiiksi onnistuu kyllä lähipäivien aikana ilman luntakin!