Ei riitä järki maalauksen arvon ymmärtämiseen!

Olen huomannut, että kaikki tauluja maalailevat ihmiset -olkoot sitten oikeita taiteilijoita tai muita taiteilijoita - suhtautuvat tekemiseensä yleensä yltiöpositiivisesti, noo... ehkä muutama poikkeus voi olla. Ja mikäpä sen mukavampaa kuin nauttia luomisen riemusta tai tuskasta jos vain jotain saa aikaan. Taiteilijan arkinen aherrus tuntuu monesti hyvinkin tyydyttävältä. Vaikka siitä ei usein muuta jää käteen kuin tekemisen ilo ja jo pelkkä ajatus oman työnsä ja teoksen arvosta mietityttää niin se, että saa tehdä- tai ainakin yrittää tehdä-  sitä mitä haluaa laittaa sutin heilumaan.

Vaikeammaksi menee taiteen arvon mietiskely jo kun alkaa ajattelemaan vaikkapa valtion budjettia! Vaikka kuvataide ei siellä tunnetusti kummoisesti ole pärjännytkään niin isoja ovat summat ja lukuisa joukko ihmisiä elättää itsensä kuvataiteen parissa maalaamatta koskaan ensimmäistäkään taulua! Mutta sehän kuuluu osana demokratiaan ja siellähän kaikki on mahdollista joten olkoon.

Ihan kunnolla saa leuan loksahtamaan vasta uutiset taidehuutokaupoista maailmalla. Viikolla myytiin Picasson työ Christiesin huutokaupassa New Yorkissa hintaan 160 miljoonaa euroa. Kaikkien aikojen kallein lyönti oli se. Miljoonia ja vielä satakuusikymmentä! Taulusta! Ostajan jonka henkilöllisyyttä kukaan ei tietenkään tiedä täytyy olla paitsi keskivertoa innokkaampi taiteenharrastaja niin myös joko sairaalloisen rikas tai rikollisen rikas.

Oman näkemyksensä asiaan toi tunnettu taloustieteilijä Nouriel Roubini. Tämä amerikkalainen taloustieteen professori on sitä mieltä, että kyseessä on ihan selvä rahanpesu. Jos tuo pitää paikkansa ja tällainen toiminta on vuosikymmeniä jatkunut niin ei ole ihan pikkujuttu (taidemyynnin arvo maailmassa v -2014 n.51 miljardia, uusi ennätys!) eikä taiteen arvostustakaan juuri nosta. Huipputaiteen hinta muodostuisi siis sen mukaan kuinka paljon jollain ihmisellä sattuu olemaan jemmassa pestävää rahaa. Ja kun maalauksen aikanaan myy kohonneella hinnalla eteenpäin niin raha onkin niin puhtoista taas.

Toivottavasti tuollaiset uutiset koskevat vain maailmalla taidekaupassa liikkuvia "kiertopalkintoja".
Täällä ruohonjuuritasolla ei voi tietenkään muuta kuin ihmetellä.

eh-heh-heh

Niin tai näin... se ainakin oli huvittavaa kun monta vuosikymmentä muiden suomalaisten asioista ihan tietämätöntä leikkineet stadin taide- ja kulttuuri-ihmiset (ainakin muutama heistä) ihan yhdessä yössä huomasivatkin eläneensä kuplassa. He kun ovat ajatelleet olevansa tämän maan ainoa älymystö ja oikeassa joka asiassa niin sitten pidetään vaalit ja tyhmä kansa äänestä väärin! Käviköhän jo mielessä, että jos ei heidän auvoinen kulttuurielo pääkaupungissa enää jatkukaan loputtomiin kun kulttuurirahoistakin pääsevät kaikenmaailman taidetta ymmärtämättömät maalaiset päättämään. Tosin täytyy sanoa- vaikka en paljon politiikkaa seuraakaan- niin ei siellä suunnalla kukaan ilmeisesti ole taide- ja kulttuuriasioista edes kiinnostunut.

Taide ei maailmasta varmasti mihinkään häviä mutta merkitseeköhän se kohta kenellekään enää mitään. Kaikki elävät kuplassaan ja kun yli varojensa eläneelle pöhöttyneelle yhteiskunnalle suoritetaan välttämättömiä leikkauksia niin taidehan se ensimmäisenä kärsii kun se ei ole niin "välttämätöntä". Taidemaailmassakin joudutaan siis juoksua parantamaan, kilpailemaan enemmän ja tiedä vaikka joutuisi tulosvastuuseenkin! Niin ikävältä kuin se kuulostaakin. Ja vielä kaupallistumaan. Se vasta ihmeelliseltä voi kuulostaa mutta nyt jo kauan ylivoimaisesti kaikkein kaupallisin kuvataiteen laji on ollut nykytaide eli modern art. Sitähän esiintyy vain maapallon vauraimmissa osissa eikä ollenkaan köyhillä alueilla ja kehitysmaissa! Mitä enemmän on löysää rahaa ja pröystäileviä ostajia niin sitä paremmin nykytaide kukoistaa. Berliini-Pariisi-Lontoo-New York akselilla siis.

Näköistaidetta

Englantilainen taideasiantuntija matkaili teeveen kuvataideohjelmassasarjassa Italiassa ja päätyi bolognalaiseen taidemuseoon. Ohjelma tuli viime viikolla joku ilta. Museon maalaukset olivat tietysti ainutlaatuisia mestariteoksia ja sarjan juontaja esitteli erästäkin taiteilijaa kuinka hän ei aikanaan tyytynyt vain kopioimaan olemassaolevaa. Kuvaaja vähän ujosteli näyttää maalausta mutta näkyihän siitä "tänne asti", että siinä oli kaikenlaisia kauheuksia, puukotetusta pienokaisesta alkaen. Ei osaa kuvitella, mitä aikalaiset muutama sata vuotta sitten ovat taulusta ajatelleet. Tämän päivän taideasiantuntija sen odotetusti ylisti. Tiedä sitten onko hänellä itsellään koskaan ollut maalaussivellin kourassa ja kokemusta taulunteosta yleensäkään vai lukiko hän sitä tavanomaista liturgiaa mitä on taidekirjoista lukenut ja taidemaailmassa oppinut. Sen voi sanoa, että hiljaisen museon seinällä maalaus on varmaankin juuri oikeassa paikassa!

Usein näkee kuinka taiteilija patsastelee lehdessä tai muussa mediassa maalaustensa äärellä ja kerskuu kuinka hän ei halua kopioida esim. maisemaa valokuvamaisen pikkutarkasti vaan hän haluaa tuoda esille oman näkemyksensä aiheesta. Tämähän on ihan hieno asia, se vaan, että osaisikohan hän sitten tehdä sen valokuvantarkan version? Jos ei osaa niin minusta on ihan selvää narraamista kun sanoo, että ei halua tehdä jotain mitä ei kuitenkaa todellisuudessa osaa tehdä!

Hyvähän se vain on, että kaikenlaisista aiheista ja kaikenlaisilla tyyleillä maalataan. Itsekin välillä maalailen ei-esittäviä juttuja jos saan hyvän idean. Tykkään myös kovastikin monenlaisesta abstraktista taiteesta. Sitä en ymmärrä miksi esittävää - näköistaidetta - yritetään monesti mollata jotenkin vähempiarvoisena taiteellisessa mielessä. Nimitellään valokuvamaiseksi vaikka eihän maalauksella ja valokuvalla ole kertakaikkiaan mitään yhteistä! Fotorealistisia maalauksia tekevät taiteilijat ovat kadehdittavan taitavia. No ookkei...on tietysti enemmän ja toisaalta vähemmän koskettavia maalauksen aiheita mutta tuskinpa voi itseään pitää muita etevämpänä vain sillä perusteella kun muut tuntuvat huonommilta!

Jos ajatellaan vaikkapa maisemamaalausta niin luonnollisennäköisen maalaaminen ei minusta ole ihan mikä tahansa "helppo nakki" jonka voi ohittaa olankohautuksella. Se vaatii paljon aiheeseen tutustumista, työtä ja varsinkin maalaamista. Ja se opettaa paljon sellaista mitä tuskin muuten voisi edes oppia.

Ensinnäkin. Värien sekoittaminen. Luonnosta löytyvät hienoimmat ja hienostuneimmat värisävyt. Maalaminenhan ei ole temppu eikä mikään värien sekoittaminen on! Siis että löytää ne luonnossa esiintyvät värisävyt.Tehtaassa valmistetun tuubin sisältämä tavara on vain raaka-ainetta, väri syntyy vasta kun sävyjä sekoitetaan. Oikea sävy löytyy vain kokeilemalla ja siinä se onkin sen homman suola.

Toiseksi. Muotoa, ääriviivaa ja viivaa yleensäkään ei voi opetella muuten kuin maalaa sen mitä näkee ja yrittää saada samanlaisen aikaan. Monen mielestä varmaan tylsää mutta niin palkitsevaa!

Kolmanneksi. Maisemamaalauksessa oppii maalaamaan perspektiiviä. Voi harjoitella miten maalata lähellä tai kaukana oleva. Tai miten maalata vaikkapa kivi niin, että se näyttää kovalta!

Neljänneksi. Kun tutkii vaikkapa vanhojen mestareiden maisemamaalauksia oikein läheltä niin huomaa, että maalausjälki on kuin kaaosmainen siveltimenvetojen kokoelma josta ei saa mitään tolkkua. Mutta ihminen on siinä mielessä "opetettu eläin", että kun asiat maalaa tietyllä ja oikeaksi tunnetulla tavalla niin immeinenhän ihmeissän katsoo kokonaisuutta, että onpa taitavasti tehty ja niin luonnollisennäköinen!

Esittävä näköistaide siis tavallisesta "olemassaolevasta" maalattu ei minusta ole ollenkaan niin turhanpäiväistä kuin usein nykyään sanotaan. Sitäkin pitää vain opetella ymmärtämään. Sitäpaitsi. Välillä täytyy esittävääkin maalata ns omasta päästä. Otetaan nyt esimerkiksi vaikkapa niinkin jokapäiväinen ja taidepiireissä kevyeksi luokiteltu aihe kuin auringonlasku! Sitähän ei voi katsella ja samalla maalata!  Ei ainakaan ole silmille terveellistä. Täytyy siis tyytyä tekemään vain näkemys tai vaikutelma omien kokemuksien mukaan. Tässä omia harjoitemiani. Työn alla vielä mutta oranssilla siinä minusta täytyy pelailla!