Mikähän se totuus sitten lienee kuvataiteessa...

...kun kuulemma totuuden jälkeisessä maailmassa tässä nykyään elellään.

Sitä ei varmasti kukaan voi kieltää, että kuvataide "virallisessa" Suomessa on todella yksipuolista ja nykytaide on se ainoa totuus. Mitäpä siitä enempää juttua vääntämään, ketäpä edes jaksaisi kiinnostaa. Se vaan, että jos tämän maan kuvataide-eliitti olisi oikeassa siinä, että suomalainen nykytaide on se yksi ja ainoa juttu ja totuus niin eikös kaikki maailman taiteilijat sitten alkaisi tekemään vain suomalaista nykytaidetta!?

Toinen kaikkien tietämä totuus on se, että kuvataide - niinkuin koko suomalainen kulttuurielämä - on todella kovasti vasemmalle kallellaan. Niin pahasti, että ilman veronmaksajien massiivista rahallista tukea se olisi jo ajat sitten kellahtanut kumoon. Eipä siitäkään enempää, eihän taidemaailman vasemmistolaisuus ketään kiinnosta. No ehkä heitä itseään. Sillä suunnallahan osataan mielipiteetkin muuttaa totuudeksi ja muilta ollaan vaatimassa samaa ajatusmaailmaa.

Sekin aika tärkeä asia kuvataiteessa on koko ajan hakusessa, että mikä sitten on taidetta, kuka on oikea taiteilija ja millaista taiteen pitäisi olla. Ja kenellä on valta päättää totuus kaikesta. Se on selvää, että kun taidemuseoissa on vanhempaa taidetta esillä niin sehän on taidetta ja tekijöistä on tullut taiteilijoita mutta sen suhteen mitä taiteilijat kaikkialla maailmassa ateljeissaan ja työhuoneissaan tälläkin hetkellä tekevät tarjolle taiteeksi olemme kaikki yhtä sokeita eikä kenenkään varmaan kannattaisi kehua olevansa muita viisaampi siinä asiassa.

Oikeassaolemisesta ja totuudesta tuli mieleen kun luin jostain kiinalaisen tarinan ryhmästä sokeita buddhalaismunkkeja (tuo ei ole olennaista, että ne oli just buddhalaisia vaan se, että he olivat sokeita!). No joka tapauksessa niin porukka vietiin tutustumaan eläimeen nimeltä norsu ja jokainen sai käsikopelolla tutustua otukseen ja sitten piti kuvailla millainen se on. Ensimmäinen kokeili kärsää ja totesi, että pehmeä ja taipuisa on. Toinen tarttui torahampaaseen ja sanoi, että on kova ja jäykkä. Kolmas kokeili korvaa ja kertoi, että löysältä lällykältä tuntuu. Jalasta kokeillut piti otusta paksuna sekä painavana ja häntää pidellyt tiesi, että norsu on ohut kuin naru ja niin edelleen... Ja kaikki olivat omalta kohdaltaan oikeassa!

Mitä tästä opimme? No sen, että joskus voi olla omasta mielestään kovastikin oikeassa vaikka ei tietäisi totuudesta yhtikäs mitään.