Vaikka oma leipälajini on taulujen maalaaminen niin olen aina ajatellut, että musiikin puolelta löytyvät maailman suurimmat taideteokset ja niiden tekijät. Tarkoitan säveltäjiä. Jos tuohon otsikkoon oikein kaukaa lähtee hakemaan niin Italia, joka on monen klassisen oopperan synnyinmaa niin siellä omana aikanaan säveltäjät itse eivät nauttineen teoksistaan suurinta menestystä. Näin kerrotaan. Suurimman ihailun, kansansuosion ja vaurauden saivat osakseen oopperoiden esittäjät, laulajat. Varsinkin usein traagisen naispääroolin esittäneet sopraanot. Tarinan - jonka siis kuulin kun klassisen musiikin toimittaja radiossa biisien välissä pakinoi - mukaan monet oopperat jopa syntyivät siten, että suuret diivat kutsuivat säveltäjän palatsiinsa ja ilmoittivat minkälaisen tarinan ja minkälaisen roolin he seuraavaksi haluavat ja minkälaisia aarioita he siinä haluaisivat kiekaista. Säveltäjä sitten teki työtä käskettyä. Onneksi sentään oikeus yleensä voittaa eli kun esittäjiä tuli, meni ja unohtui niin tekijät ovat jääneet historiaan elämään. Vaikka siis tunnetutkin oopperat syntyessään ovatkin olleet yleisön viihdyttämistä, kansansuosion kalastelua ja laskelmoidun kaupallisia niin ei kukaan voi sanoa, etteivätkö ne olisi tänä päivänä suurta taidetta. Ja kaupallista kuin mikä.
Maalaustaiteessahan samanlainen ilmiö on kun maalaria ei omana aikanaan arvosteta, hänestä ei tykätä eikä hyväksytä mutta myöhemmin meno muuttuu täysin. VanGoghin tarina on loppuunkaluttu ja kaikille tuttu. Paljon mielenkiintoisempi tapaus on Amedeo Modigliani. Hänen teostensa kalleimmat hinnat huitelevat nykyään parinsadan miljoonan dollarin paikkeilla. Hyvä kotimainen esimerkki on tietysti Helene Schjerfbeck. Vaikka hänen elämästä ja työstä ei tässä maassa yksimielisyyteen näköjään koskaan päästä niin parastaikaa näyttelyllä ja elokuvalla rahastetaan hyvät pääsylipputulot jne...ja on lotttovoitto omistaa Schjerfbeckiä!
Äskettäin oli täkäläisessä sanomalehdessä juttua taiteen ostosta, myynnistä ja taiteeseen sijoittamisesta. Tyypillisesti ei ollut mitenkään yltiöpositiivinen juttu kun eihän siihen ole aihettakaan! Kuka nyt tauluja ostaisi ja mitä tauluja edes uskaltaisi ostaa kun ovat sijoituksena huono. Helsingin huutokaupat tuntuvat pienen sisäpiirin laskelmoidulta puuhastelulta, mitä ne varmaan ovatkin. Ilman lehtijuttujakin kaikki tietävät, että tässä maassa ei taiteella elä taiteilijat eivätkä galleriat. Tuskin kirpputorien pitäjätkään kun vanhalla risalla maalauksella saa viisi euroa. Tällä menolla taidebisnes loppuukin tässä maassa. Ja sitähän täällä on vuosikymmenet haluttukin. Oikein yrittämällä yritetty. Tässä maassahan kaikkein parhaiten osataan se kun asia kuin asia pannaan oikein kunnolla överiksi! Kaikkea kaupallisuutta taiteessa ja taulujen kaupustelua on tietyt piirit kilpaa vuosikausia arvostelleet, haukkuneet ja mollanneet. Luulisi nyt olevan tyytyväisiä kun tavoite alkaa olla saavutettu! Tosin maailma on muuttunut ja lehti on kääntymässä tässäkin asiassa, harmi vaan kun maalaustaide ei oikein pärjää nykymenossa.
Samaan aikaan maailmalla - The Contemporary Art Market Report 2019 mukaan - viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana on tuona aikana maalatun taiteen myynti maailmassa kaksinkertaistunut ja luvut ovat edelleen rivakassa kasvussa. Varsinkin Atlantin toisella puolella ja Aasiassa.
ps. Tänään on 25. helmikuuta ja teenpä lisäyksen tuohon kun huomasin juuri, että taidekauppa on kuin onkin saamassa tuulta siipiensä alle täällä Suomessakin. Ainakin jos on uskominen ylen uutisointia.
https://yle.fi/uutiset/3-11224297
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti