Kukkaniityllä

Mitä tulee ihmisen arkiseen aherrukseen eli työhön ja toimeentuloon niin omalla kohdalla se on ollut kotitilan peltojen viljely ja öljyväritaulujen maalailu. Siis maatalous ja maalaustalous! Äkkiä ajatellen ei ollenkaan yhteen sopivat asiat mutta voiko maisemamaalarille olla sopivampaa asuin- ja työympäristöä kuin maaseutu? Itselläni näiden töiden yhteensovittaminen on mennyt niin pitkälle, että olen omalla maalla puron varsia ja peltosaarekkeita raivannut sitä silmällä pitäen, että puskia ja puita olisi sopivissa asetelmissa taulunmaalausta varten jne. Tänä keväänä kylvin kukkaniityn. EU:n maataloustukijärjestelmän ekojärjestelmätuen mukaisen maisemapellon.

Alkukesän kuivuudesta huolimatta pelto on nyt kukkinut kaksi kuukautta. Ihmetystä on herättänyt kaikenlaisten pörriäisten suuri määrä. Kun kesäaamuisin on mennyt pellon reunaan ei olisi voinut uskoa miten näin pienessä kylässä asuu niin paljon erilaisia surisijoita, hyrisijöitä ja pörisijöitä! Luonnonsuojelijat näistä paljon puhuvat vaikka Suomen maataloudessa pölyttäjillä ei suurtakaan merkitystä ole. Muualla luonnossa ja maailmalla tietysti on toisin. Joka tapauksessa mielestäni voin olla ylpeä kun pelkkien sanojen sijasta voin tehdä käytännössä jotain asian eteen.

Maalaustelinettä ei ole niityn reunaan tullut raahattua vaikka aiheita olisi ollut loputtomasti Katseleminen on riittänyt. Kuviakin on tullut otettua tarpeeksi. Ehkäpä nyt syksyn tullen kun maisema tuosta vähitellen katoaa voi ruveta tekemään omia versioita.

 

Konstrundan 2023

 

Olen mukana Konstrundan 2023 avoimet ateljeet-tapahtumassa. Galleria Luoma on siis avoinna syyskuun toinen ja kolmas päivä klo 11.00 - 17.00. Svenskspråkiga gäster betjänar vi naturligtvis på svenska.

 

"Jokainen ihminen on taulun arvoinen"

 Tässä jutussa seikkailee uusimpia naisfiguurimaalauksiani. Tätä aihetta olen maalannut neljännesvuosisadan ajan. Samantyylisiä, saman mallisia/kokoisia ja tosi monta on näitä vuosien varrella tullut maalattua mutta kahta samanlaista niitä ei ole olemassa. Mistään mallista nämä eivät synny vaan niin sanotusti omasta päästä. Sitä voi vain arvailla kuinka paljon nykyään kaikenlaisista laitteista ja mediasta koko ajan päälle puskeva kuvatulva vaikuttaa. Mutta kyllä saa omaa luovuuttaan venyttää, että löytää seuraavaan aina jotain uutta ja erilaista. Mutta sitähän se maalarin homma kuuluu ollakin. On maalattava paljon jotta kohtaa ja kokee mahdollisimman paljon asioita työssä jota  tekee. Pitää etsiä ja löytää. Mitä enemmän maalaa, sitä enemmän löytääkin maalattavaa. Ei tarvitse odotella inspiraatiota kun maalattavaa on aina enemmän kuin millään pystyy koskaan maalaamaan.

Ihmisen maalaaminen on alusta alkaen kovasti kiinnostanut. Ja vaikka näihin maalauksiin en mallia tarvitse niin sehän se oli tavallinen tarina omalla kohdallakin, että oma puoliso pääsi heti  taulun aiheeksi. Näkyyhän se maalauksissani varmaan vieläkin, mistä tuo niissä esiintyvä "tyyppi" on saanut vaikutteita mutta kumpikaan meillä ei koe ylläolevia maalauksia millään tavalla henkilökohtaisiksi. Tässä alla maalaus "omasta kokoelmastamme" ja  yli kolmenkymmenen vuoden takaa. Melko isokokoinen maalaus (60x90 cm) on ensimmäinen maalaamani naisfiguuri vaimostani ja samalla yksi ihan ensimmäisistä töistäni kun tuli öljyvärit hankittua ja hommaan hurahdin.

Maalarista maalausaiheineen voisi vielä runoilla, että "maalari saa ( ja pitääkin ) maalata vain omia tauluja eikä tarvitse ruveta laulamaan muiden lauluja". Niinpä itsekin haluan tehdä vain - jos ei nyt suoranaisesti kauniita- niin kuitenkin vain sellaisia maalauksia jotka voi kokea pelkästään positiivisina. Oli sitten kyseessä maisema tai henkilöaihe. Täytyy sanoa, että on ihmiset naisfiguureista tykänneet. Mutta sellaistakin kokemusta on, että ns kulttuuri- ja kuvataideihmisille romantisoitu naisfiguuri ei kelpaa taulun aiheeksi. Liian kevyt aihe. Pitäisi varmaan olla rumaa, kriittistä sanomaa ja synkeää tunnelmaa. Joillakin tuntuu jopa olevan niin vilkas mielikuvitus, että miessukupuolen edustaja ei ylipäänsä saisi tehdä minkään sortin kuvaa vastakkaisen sukupuolen edustajasta. Kuvataideväelle - niin kuin meille kaikille muillekin - näyttää kuitenkin hyvin kelpaavan nimenomaan naistauluillaan kuuluisiksi tulleet vanhat mestarit ( Renoir, Modigliani, Vermeer, Degas, Klimt jopa Suomen oma Edelfelt tai lukemattomat muut "picassot") vaikka heidän aikanaan sata vuotta sitten maailmassa tasa-arvo oli sillä tolalla, että nainen ei paljon muuhun kelvannutkaan kuin taulujen aiheeksi!

 Asiasta vielä kolmanteen kun kaikki me ihailemme myös impressionisteja niin CNN kirjoitti äskettäin meteorologien tutkimuksista joiden mukaan Euroopan suurkaupunkien ilma oli sata vuotta sitten niin saastunut (teollistuminen, junat, järjetön kivihiilen tupruttelu jne.), että sen ajan impressionistimaalareiden  - Monet ja Turner etunenässä - taulujen ihailtu utuisuus johtuikin ilmansaasteista eikä heidän neroudestaan. Siksi siis Monet'n Lontoon parlamenttitalo on sininen kun ilma oli sinisenään savusta ja auringonlaskut oransseja kun ilma oli täynnä saasteita ja hiukkasia!

Maalaustaide on kokonaan makuasia ja väärin maalattua taulua tai väärää taulunaihetta ei voi olla olemassakaan. Siispä maalareiden on paras tehdä aina vain omia juttujaan. 

 

Kestävää taidetta

 Edellisessä blogikirjoituksessani näyttää olleen aiheena maalauskankaat/pohjat ja kun kirjoittelusta ei ole kulunut kuin reilu vuosi (!) niin jatkan samasta aiheesta. 

Öljyvärimaalauksethan tunnetaan tuotteina jotka parhaimmillaan ja hyvin säilytettyinä ovat hyvinkin pitkäikäisiä ja vain paranevat vanhetessaan. Niistä voi tulla keräilykohteita tai antiikkia. Hyvällä tuurilla arvokin voi nousta tai osoittautuu, että kyseessä onkin ihan oikeasti huomattava taideteos. Tosin nykyään kun kaikkialla maailma on maalareita "mustanaan", omasta mielestään toinen toistaan tärkeämpiä tekijöitä ja tulevasta - varsinkaan kaukaisemmasta sellaisesta - kukaan ei tiedä yhtikäs mitään niin ei se välttämättä niin kauheasti motivoi miettimään työnsä hedelmien tulevaa kohtaloa. Mutta jos siis haluaa teoksiensa edes kestävän pitkään niin kannattaa käyttää kunnon materiaaleja maalauksiinsa. Mistä sitä koskaan tietää! Nykyään jonkinlaiseen kulttimaineeseen nousseen hollantilaisen v. 1675 kuolleen Johannes Vermeerin maalaukset olivat tuolloin barokin aikalaisille ihan vääränlaisia (varmaan liian vaatimattomia) ja ne löydettiinkin kunnolla vasta 1800-luvun puolivälissä. Onneksi ovat kestäneet hyvin näihin päiviin asti. Mitähän kaikkea maailmassa lieneekään vuosisatojen aikana maalattu mikä ei ole kestänyt?

Maalarin omissa hyppysissä on tietenkin se, että maali tarttuu ja pysyy taulussa. Vaikka sitten siihen maailmantappiin asti! Tarkoittaa, että maalaa "alla prima" eli kerralla valmiiksi tai jos on tarkoitus maalata päälle niin uuden kerroksen on oltava paksumpaa väriä mutta tuohan olisi kokonaan oman kirjoittelunsa aihe. Maalauspohjansa maalari voi pohjustaa itse mutta muuten ei sitä valmista vaan valitsee itselleen sopivan. Huonolaatuisista maalauspohjista hyvä esimerkki ovat sotien jälkeen pula-aikana pahvinpaloille maalatut suomalaiset maisemamaalaukset joita harmaissa kaukalomallisissa kehyksissä lojuu/roikkuu joka kirppiksellä nykyään. On harmi kun moni taidokkaastikin maalattu työ on mennyt pilalle. Tänä päivänä varmaan kaikissa halpahalleissa myydään "taiteilijatarvikkeita" joilla pääsee kyllä halvalla harrastamaan mutta laatu on sellainen, että työt on paras jättää vain omille seinille. Netistä löytyy monta verkkokauppaa missä myydään ihan oikeita taiteilijatarvikkeita - kuten pellavakankaita - ja niissä pätee hyvin: mitä kalliimpaa sitä laadukkaampaa. Sitä en osaa sanoa koskeeko tuo myös toisinpäin eli mitä kalliimpi maalaus sitä laadukkaammat materiaalit. Verkkogallerioista taidetta ostavia luulisi tuo seikka kiinnostavan. Kun ei pääse taideteosta fyysisesti hypistelemään.

Yleensä ajatellaan, että öljyvärimaalaus pitää olla kankaalle maalattu mutta moni muukin pohja käy ja mitä tahansa voi maalauksellaan koristaa. Muuan taidemyyjä kertoi kerran, että asiakas katsoi kieroon kun pikkutauluni oli maalattu puulevylle liimatulle kankaalle. Asiakas ei todellakaan ole aina oikeassa! Onhan koivuvaneri selvästi pelkkää pellavaa lujempaa. Puulevylle daVincikin aikoinaan Mona Lisan maalasi ja nyt on jo 520 vuotta mittarissa maalauksella.

Pellavakankaan etuja maalauspohjana on sen keveys ja erinomainen "sivellintuntuma". Kun tuvan seinään lyö tarpeeksi ison naulan niin siinähän se säilyy kyllä. Kunnes tippuu, osuu kaapin kulmaan, joutuu kylmään ja kosteaan paikkaan jne. Jos ei ole tukevasti kehystetty niin varmasti vetää kieroksi jossain vaiheessa. Mikä sitten voisi olla maalauspohja joka on kevyt, pysyy ehdottoman suorana kaikissa oloissa, ei ime kosteutta, ei löysty koskaan, on riittävän sileää jne.

No alumiinikomposiittilevy tietenkin! 

Vuosia sitten luin amerikkalaisesta taidelehdestä olikohan David Jon Kassan nimisestä maalarista joka mainosalalla työskennellessään oli keksinyt ruveta maalamaan kyseiselle levylle. Siinä on molemmin puolin 0,2 mm alumiinilevy ja välissä polyeteeniä. Täyttää kaikki vaatimukset mitä kangas ei täytä. Vieläpä voi maalata molemmille puolille! Ei edes paina paljon. Ainoastaan levyn leikkaaminen on työläämpää kuin kankaan. Kunnon hionta ja akryyligessoa ristikkäis- sekä vinoittaisvedoin ja eikun maalaamaan. Ei tarvitse edes jyhkeää krumeluurikehystä vaan siro rima kestää hyvin.