keskiviikko 12. huhtikuuta 2023

"Jokainen ihminen on taulun arvoinen"

 Tässä jutussa seikkailee uusimpia naisfiguurimaalauksiani. Tätä aihetta olen maalannut neljännesvuosisadan ajan. Samantyylisiä, saman mallisia/kokoisia ja tosi monta on näitä vuosien varrella tullut maalattua mutta kahta samanlaista niitä ei ole olemassa. Mistään mallista nämä eivät synny vaan niin sanotusti omasta päästä. Sitä voi vain arvailla kuinka paljon nykyään kaikenlaisista laitteista ja mediasta koko ajan päälle puskeva kuvatulva vaikuttaa. Mutta kyllä saa omaa luovuuttaan venyttää, että löytää seuraavaan aina jotain uutta ja erilaista. Mutta sitähän se maalarin homma kuuluu ollakin. On maalattava paljon jotta kohtaa ja kokee mahdollisimman paljon asioita työssä jota  tekee. Pitää etsiä ja löytää. Mitä enemmän maalaa, sitä enemmän löytääkin maalattavaa. Ei tarvitse odotella inspiraatiota kun maalattavaa on aina enemmän kuin millään pystyy koskaan maalaamaan.
















Ihmisen maalaaminen on alusta alkaen kovasti kiinnostanut. Ja vaikka näihin maalauksiin en mallia tarvitse niin sehän se oli tavallinen tarina omalla kohdallakin, että oma puoliso pääsi heti  taulun aiheeksi. Näkyyhän se maalauksissani varmaan vieläkin, mistä tuo niissä esiintyvä "tyyppi" on saanut vaikutteita mutta kumpikaan meillä ei koe ylläolevia maalauksia millään tavalla henkilökohtaisiksi. Tässä alla maalaus "omasta kokoelmastamme" ja  yli kolmenkymmenen vuoden takaa. Melko isokokoinen maalaus (60x90 cm) on ensimmäinen maalaamani naisfiguuri vaimostani ja samalla yksi ihan ensimmäisistä töistäni kun tuli öljyvärit hankittua ja hommaan hurahdin.




Maalarista maalausaiheineen voisi vielä runoilla, että "maalari saa ( ja pitääkin ) maalata vain omia tauluja eikä tarvitse ruveta laulamaan muiden lauluja". Niinpä itsekin haluan tehdä vain - jos ei nyt suoranaisesti kauniita- niin kuitenkin vain sellaisia maalauksia jotka voi kokea pelkästään positiivisina. Oli sitten kyseessä maisema tai henkilöaihe. Täytyy sanoa, että on ihmiset naisfiguureista tykänneet. Mutta sellaistakin kokemusta on, että ns kulttuuri- ja kuvataideihmisille romantisoitu naisfiguuri ei kelpaa taulun aiheeksi. Liian kevyt aihe. Pitäisi varmaan olla rumaa, kriittistä sanomaa ja synkeää tunnelmaa. Joillakin tuntuu jopa olevan niin vilkas mielikuvitus, että miessukupuolen edustaja ei ylipäänsä saisi tehdä minkään sortin kuvaa vastakkaisen sukupuolen edustajasta. Kuvataideväelle - niin kuin meille kaikille muillekin - näyttää kuitenkin hyvin kelpaavan nimenomaan naistauluillaan kuuluisiksi tulleet vanhat mestarit ( Renoir, Modigliani, Vermeer, Degas, Klimt jopa Suomen oma Edelfelt tai lukemattomat muut "picassot") vaikka heidän aikanaan sata vuotta sitten maailmassa tasa-arvo oli sillä tolalla, että nainen ei paljon muuhun kelvannutkaan kuin taulujen aiheeksi!

 Asiasta vielä kolmanteen kun kaikki me ihailemme myös impressionisteja niin CNN kirjoitti äskettäin meteorologien tutkimuksista joiden mukaan Euroopan suurkaupunkien ilma oli sata vuotta sitten niin saastunut (teollistuminen, junat, järjetön kivihiilen tupruttelu jne.), että sen ajan impressionistimaalareiden  - Monet ja Turner etunenässä - taulujen ihailtu utuisuus johtuikin ilmansaasteista eikä heidän neroudestaan. Siksi siis Monet'n Lontoon parlamenttitalo on sininen kun ilma oli sinisenään savusta ja auringonlaskut oransseja kun ilma oli täynnä saasteita ja hiukkasia!

Maalaustaide on kokonaan makuasia ja väärin maalattua taulua tai väärää taulunaihetta ei voi olla olemassakaan. Siispä maalareiden on paras tehdä aina vain omia juttujaan. 

 








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti