torstai 3. lokakuuta 2019

Maalarin mööpelit

Yleinen ja tosi loppuunkulunut mielikuva lienee, että maalari/taiteilija on se tyyppi joka työskentelee maalin tahrimassa alunperin valkoisessa takissa, baskeri päässä jonkinlaisen maalaustelineen edessä ja roiskii menemään! Voin kertoa, että tuo ei miltään osin sovi imagon eikä minkään muunkaan puolesta itseeni. Taiteilijaa leikkiminen ei ole koskaan kiinnostanut! Kaikenlaiset ateljee-telineet ovat myös olleet itselleni  täysin turhia kapistuksia vaikka niitä on työtiloihin muutama kasaantunutkin ja olenpa yhden joskus itsekin nikkaroinut. Muuta käyttöä niille ei ole ollut kuin keskeneräisten - miksei myös valmiiden - maalausten esilläpitäminen.


Maalaustyyliini ja -tapaani ei minkäänlainen teline yksinkertaisesti ole koskaan sopinut. Käsien jatkuva koholla pitäminen on rasittavaa, ranne joutuu epämukavaan asentoon eivätkä polvetkaan kestä tuntikausien seisoskelua. Itse pidän maalatessa aina pyyhepaperia vasemmassa kädessä ja oikea käsi siis maalaa. Muita tavaroita varten on oltava kokonainen pöytä. Siksi olen aina maalannut pääasiassa istumalla ja pöydän ääressä. Vinolla työtasolla jossa saa kyynärpäitä tukevan otteen maalaamiseen ja vielä kaikki tarvikkeet käden ulottuville.

Tänä syksynä tulin siihen tulokseen, että työtilan ympäristöön oli kasautunut liikaa kaikenlaista ylimääräistä joten päätin tyhjentää koko nurkan. Samalla rakentelin vanhasta kokonaan uuden työpöydän. Tässä sopii nyt sutikoida!



perjantai 23. elokuuta 2019

Gallerian kesä.


Tuli, oli ja meni.Yhtä nopeasti kuin kesillä on yleensä tapana mennä. Galleria Luomalle tämä oli kahdeskymmenes kesä ja näyttelyä pidettiin niissä merkeissä. Sen verran pitää asiaa tarkentaa, että avajaisia näyttelylle ei pidetty eikä ketään erityisesti näyttelyyn ollut kutsuttu. Vaimoni oli kuitenkin varautunut kahvitarjoiluun kaikille kävijöille "juhlan kunniaksi". Oma strategiani oli se, että kun näyttelystä oli ilmoitus netissä ja lehdessäkin niin jonkun on koko ajan oltava paikalla - ja sehän olen tietysti minä itse - niin samalla pysyn tuolla ateljeessa ahkerasti maalaus- ja kehystyshommissa enkä huitele menemään ties missä muissa hommissa.  Täytyykin sanoa, että olipahan kiireinen kesätyö! Maalauksiani on/oli oman gallerian lisäksi myynnissä Moision Taidekesä-näyttelyssä sekä  Moision galleristin Anne Hasun Kouvolan Asuntomessuille valmistuneessa Taidekodissa.

Oikein sain kuvankin lehteen kun Haminan kaupunkilehden Reimarin päätoimittaja vieraili näyttelyn alkupäivinä. Kuvassa touhuilen kehystämön puolella. Ja vaikka ei siltä näytäkään niin kaikki tarvittavat tavarat löytyvät omilta paikoiltaan. Jos eivät satu olemaan hukassa!




Näin loppukesästä ja oman näyttelyn loputtua ehtii taas maalaamisen lisäksi harrastaa yhtä sun toista taiteilijatoimintaa. Kehylista-asiat ovat nyt olleet tapetilla kun uutta ja sopivaa ei aina kädenkäänteessä ole saatavilla silloin kun tarvitsee. Kehyslistojen lisäksi värit, vernissat, kankaat, gessot, niitit, naulat ja ripustuslangatkin jo olivat niin loppu, että piti Hämeenlinnan Raamarit Oy:lle körötellä alkuviikosta niitä hakemaan. Yleensä ne tulee tilattua toimitettuna mutta kun Hämeenlinnan Taidemuseossa oli Hjalmar Munsterhjelmin näyttely vielä auki (15.9.asti) niin se täytyi käydä katsomassa samalla reissulla. Kyllähän niissä maalauksissa silmä lepää.  Kuvaaminen näyttelyssä oli sallittu vain jos ei levittele niitä netissä/sosiaalisessa mediassa. Joten tähän ei kuvia Munsterhjelmin mestariteoksista!



lauantai 22. kesäkuuta 2019

Galleria Luoma täyttää tänä vuonna 20 vuotta!

Niin se aika rientää. Paitsi, että ensimmäisestä näyttelystäni tulee tänä vuonna kuluneeksi jo kolmekymmentä vuotta niin myös ateljee-galleriani - Galleria Luoma - on toiminut kaksi vuosikymmentä! Ihan tarkkoja jos ollaan niin avajaiset olivat aikoinaan 11.11.1999 mutta kun tässä on nyt suunniteltu 20-vuotisnäyttelyä niin ei sitä marraskuun pimeydessä kannata pitää vaan näin kesällä. Ajankohta on heinäkuun kolmannesta elokuun neljänteen päivään (3.7. - 4.8. 2019). Avoinna arkisin (ma,ti,ke,to,pe) klo 12 - 18 ja viikonloppuisin (la,su) klo 12 - 16. Vapaa pääsy. Tervetuloa!


                                                                               

lauantai 11. toukokuuta 2019

Mitä maalari tekee silloin kun ei maalaa?



Yleensä tietenkin jotain muuta työtä millä elää! Harva sitä tauluillaan kokonaan toimeen tulee. No. Itsellä se muu työ on pyörinyt tässä maatilan ympärillä ja maanviljelyn parissa...eli ei mikään varsinainen kultakaivos sekään homma. Pieni viljatila ei elätä eikä varsinkaan työllistä vuoden ympäri. Kuitenkin kaikenlaista tussailua ja ihan oikeaa tekemistäkin kyllä riittää kummasti. 

Eikä se pelkkään maalaamiseen jää maalarinkaan työ.  Teen itse omat maalauspohjani, kehystän työni, joskus muidenkin tauluja, tarvikkeita pitää tilailla, paikkoja siivota ja tavaroita järjestellä ( ja etsiä!), mahdollisia näyttelyitä täytyy suunnitella ja valmistella. Erityisen aikaavievä on vaihe kun valmiisiin maalauksiin laittaa vernissaa ja alkaa kiinnitellä niitä kehyksiin. Jälki tulisi olla siistiä sillä asiakkaat ovat herkkiä huomauttelemaan. Netissä joutuu maalarikin vierailemaan. Muiden näyttelyihinkin pitäisi ehtiä, tutkia asioita ja sivistää itseään lisää. Jos mahdollista! Ja joka kuukausi pitää muistaa tehdä verottajalle alv-ilmoitus. Kokonaan oma lukunsa maisemamaalarille ovat maastoharjoitukset eli maalausaiheiden etsiminen ja hakeminen. Niistä retkistä tulisikin pitkä tarina joten ei siitä enempää. Onneksi ei ole vielä koskaan päässyt inspiraation puute iskemään!

Vapaa-aikaakin jää. Kuten nyt. Netissä notkumista. Niin... maalaamiseen se liittyy tämäkin naputtelu.

Musiikin kuuntelu on itselleni ollut aina tärkeä vapaa-ajan harrastus. Oma musiikkimakuni on erikoinen yhdistelmä. Toisaalta klassinen musiikki laidasta laitaan sekä toisaalta amer. country & western- musiikki. Klassinen on tullut kuvaan vasta viimeisten vuosikymmenien aikana mutta kantri lp-levyjä rupesin keräilemään jo koulupoikana ja siksi se pysyy mukana. Maalatessani voin kuunnella vain klassista ja se levy/cd kokoelma onkin ateljeen puolella. Toki kuuntelu käy netissäkin. Kantria puolestaan kuuntelen luurit päässä ( ei perhe häiriinny ) lähes pelkästään netissä. Vanhoja arvokkaita vinyyleitä pitää säästää kulumiselta. Country music got a hold on me!




Marty Stuart (mustatakkinen mies ja suuri stara) and His Fabulous Superlatives livenä Ernest Tubb Record Shopissa.

Laitanpa tähän vielä näytteen itselleni parhaiten sopivasta ja hyvästä "maalailumusiikista"( tällaista vaan tarvitaan aina pari tuntia putkeen maalatessa). Oopperamusiikkia.  Kun vielä Blogger-blogi niin auliisti YouTube-videoiden jakoa tarjoaa...

                                                                                     

tiistai 30. huhtikuuta 2019

Näyttelykesä lähestyy



         Ja ateljeen seinien vierelle alkaa kerääntyä näytille tarkoitettuja maalauksia. Nämä tässä ja
         muutama muu saavat ylihuomenna kyydin Moision kartanoon Elimäelle.

sunnuntai 17. helmikuuta 2019

Jokainen saa maalata jos haluaa ja ihan mitä vaan ja niin paljon kuin huvittaa!

Tuonhan nyt luulisi olevan kaikille ihan selvä asia mutta ilmeisesti sitten kuitenkaan ei!  Tuo tuli mieleen kun huomasin lehdessä jutun, jossa kerrottiin että lounaissuomalaisen murteen taitajana tunnettu kirjailija/runoilija Heli Laaksonen pitää ensimmäisen taidenäyttelynsä jonka nimi on"Ilman Luppa". Taiteilija pohtii "saank mää pittä tairenäyttely veikken ol koulujaka siihen käyny? Astunk mää jonkun toisen tontil ilman luppa?"

Tähän sitä on näköjään tultu tässä supisuomalaisessa kuvataidetotalitarismissa. Ihmiset eivät enää tahdo uskaltaa toteuttaa itseään ja luovuuttaan vaikkapa maalaamalla kun koko ajan on pelko, että joku jossain ei tykkää tai hyväksy. Kansan mielenkiintohan kuvataiteeseen on saatu lopahtamaan jo ajat sitten. Mitähän mahtavat tuumia nuoret, lahjakkaat ja koulutetut taiteilijanalut kun maassa on vain yksi taidepoliittinen linja jota tulee noudattaa? Taidekin voi olla taidetta vain jos tekijä on sopiva!

Niinhän se on kuten taiteilija Laaksonenkin vielä toteaa, ettei hänelle voi kukaan lupaa maalaamiseen antaa. Ihan omalla luvalla saa maalata. Eihän minkäänlainen maalattu taulu voi mitenkään olla kenellekään ulkopuoliselle haitallinen puhumattakaan että vaarallinen. No...täytyy myöntää...kateus voi ottaa joillakin todella lujille! Maalarilla on työssään täysi vapaus tehdä niinkuin parhaaksi näkee toisin kuin monessa muussa työssä. Ajatellaan nyt vaikkapa sairaanhoitajan tai sähköasentajan vaativaa ammattia niin onhan siinä maalariin verratuna iso ero jos sattuu tekemään työssään virheen.

Itse olen aina surutta sutikoinut kun eivät muiden mielipiteet jaksa kiinnostaa. Kuvataidemaailman jutut kuitenkin jossain määrin kiinnostavat. Tätä alaahan on perinteisesti riivannut jatkuva toisten töiden viisastelu ja haukkuminen. Ikäänkuin olisi jotenkin taiteilijareppanan vika kun arvostelija itse on ikävä ihminen joka ei tykkää tai hyväksy!

Tuli vielä mieleen, että on sitä ilmeisesti ennenkin osattu maalareille urputtaa. Joku aika sitten oli teeveessä dokumentti italialaisesta 1940-70 luvuilla vaikuttaneesta elokuvaohjaaja Luchino Viscontista joka omaa uraansa kuvaillessaan kertoi Leonardo da Vincin todenneen: "Jos tyytyy koko ajan vain seuraamaan muita niin ei koskaan pääse heidän edelleen". Eikös tuosta voi tehdä johtopäätöksen, että aikalaiset ovat halunneet da Vincin  "maalaavan niinkuin kuuluu maalata". Eikä mitään naisenkuvia! Jos näin on ollut niin onhan siinä ollut kanttia mennä ohjeistamaan neroa joka on sentään maalannut Mona Lisan.






sunnuntai 27. tammikuuta 2019

keskiviikko 17. lokakuuta 2018

Talvimaisemia

                                    Pari uuttaa talvimaisemaa. Itsetehdyillä kehyksillä!



lauantai 4. elokuuta 2018

Paljon on parempi kuin vähän.

Varsinkin jos puhutaan työnteosta. Sanotaan, että ilman lahjakkuutta ei voi olla taiteilija mutta ilman kovaa työntekoa ne lahjat jäävät käyttämättä ja eihän niistä silloin ole mitään apua. Olenkin järkeillyt, että kun tuohon työntekopuolen määrään ja laatuun voi itse vaikuttaa niin on paras pitää edes se puoli kunnossa.

Parikymmentä vuotta sitten kun ateljee-galleriani oli uusi, vuokrasimme alakertaa erilaisten tilaisuuksien järjestämiseen. Eräässäkin kokouksessa oli mukana vanhempi rouvashenkilö joka kertoi työskentelevänsä kuvaamataidonopettajana ja suhtautui tietysti kovinkin myönteisesti minunkin maalausharrastukseeni. Muistan, että tilaisuuden ajan maalasin yläkerran työtiloissani jotain tilaustyötä ja kuvataiderouva kävi vielä sinne kurkistamassa ja hämmästyi kuinka paljon työ oli noin kolmessa tunnissa edistynyt. Kun maalauksiani vielä oli kaikki seinät täynnä niin sain ns asiantuntijan neuvon, että taidemaalari saisi maalata vain vähän. Minullehan tuo kuvataidemaailman juttu - en tiedä mihin se oikein perustuu - oli ennestään paitsi tuttu niin myös vieras ja omituinen.
Sen verran tunsin tuolloin taidehistoriaakin, että Picassolta löytyy n. 55000 työtä ja P. Haloseltakin yli kolme tuhatta! Taideakatemioissa maailmalla opiskelijat maalaavat kuin liukuhihnalla monta työtä päivässä. Yleinen määritelmä on, että jo öljyvärien käytön hallitseminen vaatii satojen maalausten tekemistä ja tuhansissa homma vasta alkaa sujumaan.

Joskus vuosia sitten lainasin kirjastosta taidemaalari Wilho Sjöströmiä käsittelevän kirjan. Sen tarkemmin en maalarista enää mitään muista ja sen enempää asiasta tietämättä mieleen jäi kun teokseen oli kirjattu kuinka monta maalausta hän maalasi vuosittain. Joinakin vuosina vain yksi (1) maalaus. Tuntuu...ettenkö sanoisi melko vähäiseltä. Sata vuotta sitten on maailma ja maalausolosuhteetkin olleet toki kovin erilaiset kuin nykyään. Itse en osaisi olla viikkoa pidempään maalaamatta, kuukauden tauko tuntuisi katastrofilta. Miten ihmeessä inspiraatio voisi tulla vain kerran vuodessa? Oman järjenjuoksuni mukaan maalaamista voi hyvin verrata juoksemiseen. Kun käy säännöllisesti lenkillä koko ajan niin homma on paljon helpompaa ja kevyempää kuin jos lähtisi vain kerran vuodessa puuskuttamaan!

Kaupallisuuskammoinen kuvataideporukka tietysti pitää taulujen tehtailua pahana asiana. Kuitenkin se, että maalattuja on vain vähän (ja maalaamatta jääneitä vaikka kuinka paljon) ei taiteilijan itsensä kannalta ole mitenkään suotuisa tilanne. Paitsi jos joku on apurahoilla mukavasti elellyt.

Muutama vuosi sitten tuttavani toi korjattavaksi taulunsa jonka krumeluurikehys oli kulmasta lohjennut. Samalla siinä pähkäiltiin, mikä mahtaisi olla komistuksen arvo.
(Kun vanhassa maalauksessa on pramea kehys niin aina kannattaa valpastua sen arvon suhteen). Sovittiin, että laitan tästä ulkomaalaistaustaisen maalarin teoksesta kuvan parempaan helsinkiläiseen huutokauppataloon. Vastaus oli, että vaikkakin taiteilija on tunnettu ja teoskin laadukas niin sen harvinaisuuden takia sille ei ole keräilijöitä eikä näinollen myöskään suurta rahallista arvoa. Taiteilijalla siis tulee olla sen verran laaja tuotanto, että työt edes noteerataan myöhemmin.

Mielestäni onkin täydellistää huuhaata kun välillä näkyy mestareita jotka ovat vain niinjaniin vähän maalanneet ja sitten "harvinaisen" teoksen huimalla hinnalla jo ulosmitataan tulevaa arvonnousua. Totta on, että tämän päivän tekijät eivät ole täällä sadan vuoden kuluttua nauttimassa työnsä arvosta mutta ei pitäisi mennä lupaamaan asioita joista päättävät sukupolvet eivät ole vielä edes syntyneet!




maanantai 9. huhtikuuta 2018

Talvimaisema

Talven aikana kun tuli monen monta kertaa käppäiltyä metsässä parin kilometrin päässä erään vanhan pystyyn kuivettuneen kuusen ohi ja tuli sitä aina katseltua niin niinhän siinä sitten kävi, että puuvanhus päätyi aiheeksi öljyvärimaalaukseeni.


Taululleni luultavasti käy niin, että se joutuu/pääsee esille - vaikka talvimaisema onkin -Moision Taidekesään Elimäelle. Siellä talvisen kuusimaisemani voi bongata sitten 5.5.-31.8. välisen ajan.

lauantai 24. maaliskuuta 2018

"Lähimaisemia"

Nykyään kun kaikki lähi-alkuiset asiat ovat kovassa huudossa niin varmaan voi maisemamaalarina sepittää tarinaa lähimaisemistaankin.

Ateljee-galleriani vieressä tien toisella puolella olevilla pelloillani on useampikin kivikkoisia, erilaisia puita ja pensaita ja heinikkoa kasvavia peltosaarekkeita.


Pihlajat ovat näkyvimmät puut mutta myös vaahtera, tammi, pikkukoivuja, pajuja, tuomia ja yksi erittäin väkeviä hedelmiä kasvava omenapuu löytyy. Katajia tietysti sekä oksaisia kuusia ja pari männynkäppyrää. Ja kivikkoa on niin maan sisällä kuin päälläkin. Vaimoni kertoman mukaan eräs geologian harrastaja oli maantiellä kerran innoissaan kuvaamassa näitä "postglasiaalisia moreenimuodostelmia". Onneksi en itse sattunut paikalle. Olisin varmaan ilonpilaajana tokaissut, että melkein kaikki näkyvissä olevat kivet siihen on laittanut "kuusikymmen-lukulainen caterpillari". Kun pelloilta on löytynyt kivikauden esineistöä niin arkeologi ja sen asian harrastajiakin on paikalla pyörinyt. Itse näitä lähimaisemia tulee katseltua milloin traktorin hytissä tai puimurin pukilla. Kesäiltaisin tulee siellä käveltyä ja talvipäivisin liikuttua kelien mukaisilla välineillä.


Pitkään olen ihmetellyt kun näistä lähinäkymistä ei juuri koskaan ole syntynyt maalauksia muutamaa pihlajankuvaa enempää. Tiedä sitten onko kesänkaipuu jo niin kova vai mistä johtuu, että viime aikoina on monta kertaa tullut mieleen kuinka hyvältä nuo puut ja puskat näyttävät kesäillan hämärässä kun aurinko on laskemassa/laskenut ja valo tulee pohjoisen puolelta. Niinpä lähimaisemista on nyt alkanut syntyä maalauksiakin. Tällä kertaa useita. Muutama pieni on jo saanut kehyksenkin.