torstai 2. heinäkuuta 2020

Galleria Luoma avoinna heinä/elokuun ajan.

Joka päivä. Klo 12 - 16. Muulloinkin voi ihan hyvin tulla kun vain ilmoittelee niin sovitaan p. (0405024622). Ateljee-galleria kun sijaitsee täällä maaseudulla kaukana kaikesta niin - tuli tästä koronakesästä mieleen - meilläpäin ei väenpaljoudesta ja tungoksesta ole pelkoa.😃. Gallerian tiloista löytyy myös Luoma design- käsityö- ja designshop.





keskiviikko 15. huhtikuuta 2020

Luoma Design




Arvoisat lukijat. Tervemenoa tutustumaan tyttäreni Niina Luoman verkkokauppaan!

Dear readers. Take a look at the online shop of my daughter Niina Luoma!

https://www.luomadesign.fi/



Kotipihalta

Välillä tulee tehtyä maalauksia ilman sen kummempaa tarkoitusta. Tuntuu vaan siltä, että aihe on maalattava jotta saa sen pois mielestä! Varsinkin tänä keväänä kun maailmanmeno on mennyt näin erikoiseksi - toivottavasti ei mene enää yhtään tämän erikoisemmaksi - tuntuu ihan samalta mitä nyt maalailee kun kaikki on peruttu ja pysähtynyt. Ateljee ei ole auki. Ei tänne tosin ole kukaan ollut pyrkimässäkään. Ajan viettäminen kotona ei ole meillä ollut ongelma vaan normaali olotila hiljaisen maalaiskylän asukkaille. En tiedä johtuuko tuosta mutta voi olla, että omaa pihapiiriäänkin tule katseltua nyt tarkemmin! Lumettoman talven jälkeen huhtikuinen räntäkuuro melkein piristää. Yhtenä päivänä tuota luonnonilmiötä sai ihmetellä kotimme ikkunasta pihan yli missä näkyy entinen maatalousrakennus jossa siis nykyään on ateljee-galleriani.

                                                                   

Ja se oli sitten olevinaan niin ihmeellistä, että piti näkymästä ihan taulu maalata. Nopeasti ja vähän isokokoisempi kun käteen osui maalauspohja jolla oleva työ ei ollut vuosiin edistynyt. Niin sen päälle tuli sutikoitua. Lumihiutaleitakaan ei malttanut ruveta siveltimellä töpöttelemään vaan kahdeksan sormenpäätä valkoiseen maaliin ja sitten "pianistin" otteella täplät tauluun. Nyt kun kerran pitää kädet pestä parikymmentä kertaa päivässä niin eipä ehtinyt titaanivalkoinen näppeihin kuivettumaan.


maanantai 23. maaliskuuta 2020

Edellisessä blogissa olen näköjään maalaillut naisfiguuria ja luvannut kuvaa valmiista kehystettynä...joten tässä pari. Itse maalatuissa ( ja raaputetuissa ) kehyksissä. Juuri tähän päivään kaiken tämän keskellä kun vielä jotenkin paremmin sopivat tällaiset valoisat kesäiset kuvat.






Nyt voikin sitten kysyä kun mielelläni henkilökuvia maalaan niin miksi ne näyttävät esim tällaisilta? Romantisoitua kaunotaidetta. Tai ainakin sellaista olen tavoitellut! (heh). Sen voin sanoa, että asiaa on kyllä tullut paljon pohdittua ja kokeiltua. Paremmin tilannetta voikin selvittää kun sulkee pois, millaisia henkilökuvia sitten en voi/viitsi/halua maalata.

1. Olen sitä mieltä, että tauluun sopii paremmin nais- kuin miesfiguuri! Siitä ei kannata sen enempää saivarrella.

2. Muotokuva on tietysti maalarin taidonnäyte...se vaan, että potrettia pitäisi sitten jonkun haluta ja tilata ja vaikka kuinka hieno olisi niin sillä on maalauksena merkitystä vain yhdelle tai enintään muutamalle ihmiselle. Suuritöisiäkin ovat. Miksi tehdä niitä huvikseen nurkkiin kuleksimaan?

3. Nykyään näkee maalattavan paljon tauluja, joissa on kuvattuna suurikokoinen kasvokuva. Siis taulu ihmisen naamataulusta! En oikein ymmärrä.

4. Sellaisiakin maalataan missä on immeinen ilman vaatteita. Ei ole minun juttuni. Ihmisen iho ja sen eri sävyt on tosin se kaikkein eniten maalareita kiinnostava ja kaikkein vaativin aihe.  Mielestäni jo pelkän käsivarren maalaamisessa saa tuntumaa ihmisen "nahkan" värisävyihin ja anatomista haastettakin siinä on riittävästi 

5. En halua maalata rumia tai epämiellyttäviä henkilökuvia. Ei vaan onnistu. Ja piste.

6. Maalareille aina toitotetaan, mitä sanomaa heidän tulee taiteessan tuoda esille ja kuinka tulee olla sen pienen ja tavallisen ihmisen asialla. Vaaditaan kärsimään maailmantuskasta ja parantamaan maailmaa maalauksillaan. Pitäisi maalata tauluja joita sitten kuitenkin vain harva on edes  ymmärtävinään. Ne jotka tuollaista toisilta vaativat ja arvostelevat voivat  kokeilla itse! Sitäpaitsi öljyvärimaalaus on kallista puuhaa missä tarvitaan pellavaa, puutavaraa, pigmenttiä, pensseliä jne. eli lienee kestävämpää kehitystä kun räpsii vaikka niitä digikuvia ihmisistä arkensa keskellä. Nyt menee monimutkaiseksi. Tarkoitus on saada selitettyä, että ainakin omalla kohdallani jotta saa ne pelit sun pensselit maalaamista varten hankittua niin on maalattava tauluja jotka on mahdollista saada kaupaksi! 

Listaa voisi jatkaa mutta tuostakin selviää, että ei sitä maalausaihetta henkilökuvaan ole olemassakaan. Se pitää ihan itse keksiä eli luoda.



perjantai 28. helmikuuta 2020

Figuratiivinen maalaaminen

Kivikauden luolamaalauksistakin sen jo näkee ja maalaustaiteen historiassa se kerrotaan, että maalaustaiteen tehtävä on alunperin ollut ihmisen kuvaaminen. Nykyään termillä "figurative art" tarkoitetaan kaikkea esittävää taidetta ennen abstraktia taidetta. Tämän päivän henkilökuvista myös termiä "modern figurative art". Jonkun tilaston mukaan henkilökuva on nykyään neljänneksi suosituin aihe maalauksissa. (Eikä tuohon sisälly nude-maalaukset jotka ovat listalla alempana.)
Ja kuten voi arvata naisfiguurit ovat olleet suositumpia kuin äijäinkuvat.

Usein sanotaan, että jos osaa/opettelee maalaamaan ihmisen niin sitten onnistuu kaikki muutkin aiheet. Itsellänikin on erinäköiset puetut naisfiguurit olleet maalausaiheena jo parikymmentä vuotta ja olen aiheesta kehittänyt versioita jotka syntyvät ns. "omasta päästä". Asiaan on tietenkin vaikuttanut myös se, että naisfiguuri on ollut myös hyvin myyvä aihe. Maalaushommaa kun harjoittaa omalla kustannuksellaan niin rumien ja ahdistavien yhteiskuntakriittisten taulujen maalaamiseen ei kalliita öljyvärimaalauksen tarvikkeita ole vara törsätä. Eikä siihen ole kyllä taipumustakaan! Tietysti miehenä on huomannut, kun maalaa edes tyylitellyn naisfiguurin niin kaikenlaiset hihittelijät, mielensäpahoittajat, feministit, kriitikot ym saavat vettä myllyynsä mutta yrittäkööt tulla itsensä kanssa toimeen...

Joskus kävijät ateljeessani kysyvät, mikä on oma suosikkitauluni ja tällä hetkellä se on tämä pari vuotta sitten maalattu kesäillan kuvaus.


Asiaan vaikuttaa varmaan se, että malli on oma (siis meidän emäntä) ja myös maisema on tuosta omalta pellolta! Kun kesäiltana tuolla paikalla taivaanranta alkaa luoteesta kirkastumaan niin aina on ollut poutasäätä tiedossa.

Ateljeessani figuratiivisia on nykyään aina valmistumassa tai valmiina. Kehystettynä tai kehystä odottamassa.


Muutama kuva tänään maalatun valmistumisvaiheista. Muutaman päivän kuluttua vielä viimeistelen sen ja kehystän. Ja laitan tänne kuvan valmiista työstä.


Hattu - jonkinlainen floppy hat - vetäistään kankaalle ensimmäiseksi. Yleisö kun ihmettelee aina, että kuka taulussa on niin naama pitää saada piiloon. Eikä vieraan ihmisen kuvaa kukaan ostaisi.


Ylävartalon siis käsien asettelu maalaukseen on hankalin vaihe...niitä voi ja joutuu maalauksen edetessä korjailemaan.




Vaatteeseen voi käyttää paksulti maalia niin näyttää enemmän "kretongilta"


Taustavärillä voi hahmon ääriviivoja vielä justeerata ja väripintojen rajakohta on maalauksessa ratkaiseva kohta.



Mustaksi pohjustettu maalauspohja on helppo signeerata heti tuoreeseen maaliin.








sunnuntai 19. tammikuuta 2020

Taide on bisnestä. Ennemmin tai myöhemmin!

Vaikka oma leipälajini on taulujen maalaaminen niin olen aina ajatellut, että musiikin puolelta löytyvät maailman suurimmat taideteokset ja niiden tekijät. Tarkoitan säveltäjiä. Jos tuohon otsikkoon oikein kaukaa lähtee hakemaan niin Italia, joka on monen klassisen oopperan synnyinmaa niin siellä omana aikanaan säveltäjät itse eivät nauttineen teoksistaan suurinta menestystä. Näin kerrotaan. Suurimman ihailun, kansansuosion ja vaurauden saivat osakseen oopperoiden esittäjät, laulajat. Varsinkin usein traagisen naispääroolin esittäneet sopraanot. Tarinan - jonka siis kuulin kun klassisen musiikin toimittaja radiossa biisien välissä pakinoi - mukaan monet oopperat jopa syntyivät siten, että suuret diivat kutsuivat säveltäjän palatsiinsa ja ilmoittivat minkälaisen tarinan ja minkälaisen roolin he seuraavaksi haluavat ja minkälaisia aarioita he siinä haluaisivat kiekaista. Säveltäjä sitten teki työtä käskettyä. Onneksi sentään oikeus yleensä voittaa eli kun esittäjiä tuli, meni ja unohtui niin tekijät ovat jääneet historiaan elämään. Vaikka siis tunnetutkin oopperat syntyessään ovatkin olleet yleisön viihdyttämistä, kansansuosion kalastelua ja laskelmoidun kaupallisia niin ei kukaan voi sanoa, etteivätkö ne olisi tänä päivänä suurta taidetta. Ja kaupallista kuin mikä.

Maalaustaiteessahan samanlainen ilmiö on kun maalaria ei omana aikanaan arvosteta, hänestä ei tykätä eikä hyväksytä mutta myöhemmin meno muuttuu täysin. VanGoghin tarina on loppuunkaluttu ja kaikille tuttu. Paljon mielenkiintoisempi tapaus on Amedeo Modigliani. Hänen teostensa kalleimmat hinnat huitelevat nykyään parinsadan miljoonan dollarin paikkeilla. Hyvä kotimainen esimerkki on tietysti Helene Schjerfbeck. Vaikka hänen elämästä ja työstä ei tässä maassa yksimielisyyteen näköjään koskaan päästä niin parastaikaa näyttelyllä ja elokuvalla rahastetaan hyvät pääsylipputulot jne...ja on lotttovoitto omistaa Schjerfbeckiä!

Äskettäin oli täkäläisessä sanomalehdessä juttua taiteen ostosta, myynnistä ja taiteeseen sijoittamisesta. Tyypillisesti ei ollut mitenkään yltiöpositiivinen juttu kun eihän siihen ole aihettakaan! Kuka nyt tauluja ostaisi ja mitä tauluja edes uskaltaisi ostaa kun ovat sijoituksena huono. Helsingin huutokaupat tuntuvat pienen sisäpiirin laskelmoidulta puuhastelulta, mitä ne varmaan ovatkin. Ilman lehtijuttujakin kaikki tietävät, että tässä maassa ei taiteella elä taiteilijat eivätkä galleriat. Tuskin kirpputorien pitäjätkään kun vanhalla risalla maalauksella saa viisi euroa. Tällä menolla taidebisnes loppuukin tässä maassa. Ja sitähän täällä on vuosikymmenet haluttukin. Oikein yrittämällä yritetty.  Tässä maassahan kaikkein parhaiten osataan se kun asia kuin asia pannaan oikein kunnolla överiksi! Kaikkea kaupallisuutta taiteessa ja taulujen kaupustelua on tietyt piirit kilpaa vuosikausia arvostelleet, haukkuneet ja mollanneet. Luulisi nyt olevan tyytyväisiä kun tavoite alkaa olla saavutettu! Tosin maailma on muuttunut ja lehti on kääntymässä tässäkin asiassa, harmi vaan kun maalaustaide ei oikein pärjää nykymenossa.

Samaan aikaan maailmalla  - The Contemporary Art Market Report 2019 mukaan - viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana on tuona aikana maalatun taiteen myynti maailmassa kaksinkertaistunut ja luvut ovat edelleen rivakassa kasvussa. Varsinkin Atlantin toisella puolella ja Aasiassa.

ps. Tänään on 25. helmikuuta ja teenpä lisäyksen tuohon kun huomasin juuri, että taidekauppa on kuin onkin saamassa tuulta siipiensä alle täällä Suomessakin. Ainakin jos on uskominen ylen uutisointia.



https://yle.fi/uutiset/3-11224297









torstai 2. tammikuuta 2020

keskiviikko 11. joulukuuta 2019

"Painting is easy when you don't know how, but very difficult when you do"!

"Maalaaminen on helppoa kun ei tiedä miten (maalata), mutta hyvin vaikeaa kun tietää". Tuon usein esiin tulevan lentävän lauseen lausui ranskalainen maalari/veistäjä Edgar Degas. Hän vaikutti impressionistien aikaan mutta hänen tunnetuimpia teoksiaan ovat balettitanssijoita kuvaavat maalaukset.
Jotta voisi tietää pitääkö tuo lause paikkansa niin sittenhän pitää olla maalannut niin paljon, että osaa maalata! Eihän sitä muuten voi tietää, vielä vähemmän kukaan muu sitä voisi tietää. Turha siis välittää muiden mielipiteistä. Vain maalari ja maalari yksin voi tietää oman osaamisensa.
Kun muiden maalaaminen ei kuulu minulle ja tää on oma blogini niin ei auta muu kuin yrittää omalta kohdalta asiaa pähkäillä. Kun olen yli kolme vuosikymmentä öljyvärien kanssa touhunnut - yli parikymmentä vuotta päätoimisesti - ja vuosittain muutaman näyttelyn pitänyt niin realistisesti  ajatellen ei kai siinä ole kokonaan voinut oppimiselta välttyä. Maalaamisen aloittaminen osui omalla kohdallani ns ruuhkavuosiin. Perhe juuri perustettu, lapset ihan pieniä, maatilan työt, navetassa kolme-neljäkymmentä isoa ja pientä lehmää. Työtä ja tekemistä oli siis enemmän kuin ehti tehdä!
Siinä sitten öljyvärimaalariksi ryhtymään. On täytynyt oikeasti haluta sitä! Siis tätä.
Osaaminen ei huolettanut, olihan kuvaamataito lukion loppuun asti aina ollut kymppi (hah)! Ja kenelläpä voisi maalaamisestani olla mitään sanomista. Lähtökohtani ja maalausmeininkini tietäen ja tuntien kaikenlaiset kriitikot tulisivat olemaan totaalisen "dead to me". Melko pian kuitenkin sai huomata, että osaamiseni ei kaikille maistunut. Tuntui, että kaikkialla oli tätä politisoitunutta  taideporukkaa joka valtaansa tottuneena oli unohtanut, että oma mielipide, vaikka olisi kuinka varma ei tarkoita, että olisi oikeassa ja jos olisivat voineet niin varmaan olisivat kaikenlaiset muut mielipiteet taideasioistakin kieltäneet! Kun reilut parikymmentä vuotta sitten tyhjensin navettani ja muutin sen ateljee-galleriaksi niin ei voinut olla huomaamatta miten vaikea tuo asia joillekin ihmisille lienee ollut. Mitähän joku landepaukku luulee ateljee-gallerialla  tekevänsä! Onneksi ateljee-gallerian pitäminen on mennyt ihan mukavasti. Täällä käy vain mukavia ihmisiä!
Nyt on viimeiset varmaan kymmenen vuotta ollut maalausrintamalla oikein auvoista aikaa. Ei ole kriitikoita näkynyt eikä kuulunut. Ei ole möläytyksiä muualtakaan korviini kantautunut. Kehumisia en juurikaan kannata  noteerata ja monessa mielessä ote maalaamiseen on muuttunut rennommaksi. Hätäisempi voisi jo kuvitella, että on nyt sitten oppinut maalaamaan.
On kuitenkin yksi tyyppi joka ei ole vieläkään tyytyväinen. Joka aina ateljeessani taulujani katsellessaan löytää niistä vikoja. Vieläpä tunnen tuon tyypin suht hyvin. Se olen nimittäin meikäläinen P. Luoma itse! Eikä ihme. Tuntuu välillä, että maalaamisessa alkaa olla kaikki kokeiltu, nähty ja tehty. Uusia ideoita on tietenkin vaikeampi keksiä kun niin monet niistä on jo käytetty. Kuvaannollisesti voi sanoa, että mäki tulee koko ajan jyrkemmäksi kiivetä tai maalaamista voisi verrata etsimiseen ja kun on jo kauan jotain etsinyt niin löytäminen on koko ajan vaikeampaa kun niin paljon on jo löydettyä! Onneksi nälkää ja inspiraatiota riittää. Ja uskoa omaan tekemiseen. Ja siihen osaamiseen. Kun aiheet maalauksiini nykyään lähes aina löytyvät läheltä kotikylän metsistä, metsälammilta ja joenvarsilta, pelloilta ja niityiltä jotka tunnen paremmin kuin omat taskuni niin kukapa siihen osaisikaan mitään sanoa tai neuvoa.
Ja mitä tuohon otsikon Degas'n lauseeseen tulee niin tottahan sen on jos minulta kysyttäisiin.

tiistai 19. marraskuuta 2019

Cy Twombly

Otsikossa ei ole kirjoitusvirhettä eikä kirjaimet sekaisin vaan Edwin Parker Twombly Jr - lempinimeltään "Cy"- oli tunnettu amerikkalainen taiteilija (1928-2011). Itse en ole mikään kuvataide asiantuntija mutta sitäkin innokkaampi alan harrastaja. Maalareita maailmassa tuntuu olleen/olevan
miljoonia eikä kaikkiin tietenkään voi tutustua ja suurin osa ei ehkä edes kiinnostaisikaan. Netin ihmemaa ei ole mikään täydellinen tapa tutustua maailman taiteeseen ja taiteilijoihin mutta onhan tämäkin parempi
kuin ei mitään. Kyllä täälläkin taiteilija jää mieleen jos on jäädäkseen! Tämä otsikon abstrakti kuvataiteilija on jäänyt minun mieleeni. Ei siksi, että hänen teoksensa jotka näyttävät lähinnä parivuotiaan lapsen tekemiltä ( tervemenoa vaikka googlen kuvahakuun tsekkaamaan ) jotenkin  inspiroisivat itseäni vaan siksi, että kuvataiteessa sillä seikalla, miltä teos näyttää ei todellakaan tunnu olevan mitään merkitystä. Ja eihän siinä mitään, ei se minua ainakaan vaivaa. Päinvastoin! Ei maailmanmaineeseen kukaan kait vahingossa joudu! Tuoreessa huutokaupassa Twomblyn maalausten lähtöhinnat ovat parin kolmen miljoonan luokkaa.

Kaikki kunnia edesmenneille taiteilijoille. He eivät ole enää mitenkään osallisena tämän päivän touhuissa taidemaailmassa ja -kaupassa eivätkä pääse riemuitsemaan huimasta arvostuksesta ja miljoonamyynneistä. Jotenkin asiaa täytyisi kuitenkin yrittää ymmärtää. Sitähän ei mitenkään voi todistaa, että taideteokset maailman huippuhuutokaupoissa olisivat miljoonakertaisesti parempia kuin "tavalliset taulut". Se on kuitenkin päivänselvää, että siellä shoppailevat ihmiset ovat miljoonia kertoja varakkaampia - rehellisesti tai sitten ei - kuin me tavikset!

Pistää vaan miettimään, että on se Cy Twombly vähillä maalikustannuksilla selvinnyt ja nopeastikin lienee teoksensa raapaissut!

























torstai 3. lokakuuta 2019

Maalarin mööpelit

Yleinen ja tosi loppuunkulunut mielikuva lienee, että maalari/taiteilija on se tyyppi joka työskentelee maalin tahrimassa alunperin valkoisessa takissa, baskeri päässä jonkinlaisen maalaustelineen edessä ja roiskii menemään! Voin kertoa, että tuo ei miltään osin sovi imagon eikä minkään muunkaan puolesta itseeni. Taiteilijaa leikkiminen ei ole koskaan kiinnostanut! Kaikenlaiset ateljee-telineet ovat myös olleet itselleni  täysin turhia kapistuksia vaikka niitä on työtiloihin muutama kasaantunutkin ja olenpa yhden joskus itsekin nikkaroinut. Muuta käyttöä niille ei ole ollut kuin keskeneräisten - miksei myös valmiiden - maalausten esilläpitäminen.


Maalaustyyliini ja -tapaani ei minkäänlainen teline yksinkertaisesti ole koskaan sopinut. Käsien jatkuva koholla pitäminen on rasittavaa, ranne joutuu epämukavaan asentoon eivätkä polvetkaan kestä tuntikausien seisoskelua. Itse pidän maalatessa aina pyyhepaperia vasemmassa kädessä ja oikea käsi siis maalaa. Muita tavaroita varten on oltava kokonainen pöytä. Siksi olen aina maalannut pääasiassa istumalla ja pöydän ääressä. Vinolla työtasolla jossa saa kyynärpäitä tukevan otteen maalaamiseen ja vielä kaikki tarvikkeet käden ulottuville.

Tänä syksynä tulin siihen tulokseen, että työtilan ympäristöön oli kasautunut liikaa kaikenlaista ylimääräistä joten päätin tyhjentää koko nurkan. Samalla rakentelin vanhasta kokonaan uuden työpöydän. Tässä sopii nyt sutikoida!



perjantai 23. elokuuta 2019

Gallerian kesä.


Tuli, oli ja meni.Yhtä nopeasti kuin kesillä on yleensä tapana mennä. Galleria Luomalle tämä oli kahdeskymmenes kesä ja näyttelyä pidettiin niissä merkeissä. Sen verran pitää asiaa tarkentaa, että avajaisia näyttelylle ei pidetty eikä ketään erityisesti näyttelyyn ollut kutsuttu. Vaimoni oli kuitenkin varautunut kahvitarjoiluun kaikille kävijöille "juhlan kunniaksi". Oma strategiani oli se, että kun näyttelystä oli ilmoitus netissä ja lehdessäkin niin jonkun on koko ajan oltava paikalla - ja sehän olen tietysti minä itse - niin samalla pysyn tuolla ateljeessa ahkerasti maalaus- ja kehystyshommissa enkä huitele menemään ties missä muissa hommissa.  Täytyykin sanoa, että olipahan kiireinen kesätyö! Maalauksiani on/oli oman gallerian lisäksi myynnissä Moision Taidekesä-näyttelyssä sekä  Moision galleristin Anne Hasun Kouvolan Asuntomessuille valmistuneessa Taidekodissa.

Oikein sain kuvankin lehteen kun Haminan kaupunkilehden Reimarin päätoimittaja vieraili näyttelyn alkupäivinä. Kuvassa touhuilen kehystämön puolella. Ja vaikka ei siltä näytäkään niin kaikki tarvittavat tavarat löytyvät omilta paikoiltaan. Jos eivät satu olemaan hukassa!




Näin loppukesästä ja oman näyttelyn loputtua ehtii taas maalaamisen lisäksi harrastaa yhtä sun toista taiteilijatoimintaa. Kehylista-asiat ovat nyt olleet tapetilla kun uutta ja sopivaa ei aina kädenkäänteessä ole saatavilla silloin kun tarvitsee. Kehyslistojen lisäksi värit, vernissat, kankaat, gessot, niitit, naulat ja ripustuslangatkin jo olivat niin loppu, että piti Hämeenlinnan Raamarit Oy:lle körötellä alkuviikosta niitä hakemaan. Yleensä ne tulee tilattua toimitettuna mutta kun Hämeenlinnan Taidemuseossa oli Hjalmar Munsterhjelmin näyttely vielä auki (15.9.asti) niin se täytyi käydä katsomassa samalla reissulla. Kyllähän niissä maalauksissa silmä lepää.  Kuvaaminen näyttelyssä oli sallittu vain jos ei levittele niitä netissä/sosiaalisessa mediassa. Joten tähän ei kuvia Munsterhjelmin mestariteoksista!



lauantai 22. kesäkuuta 2019

Galleria Luoma täyttää tänä vuonna 20 vuotta!

Niin se aika rientää. Paitsi, että ensimmäisestä näyttelystäni tulee tänä vuonna kuluneeksi jo kolmekymmentä vuotta niin myös ateljee-galleriani - Galleria Luoma - on toiminut kaksi vuosikymmentä! Ihan tarkkoja jos ollaan niin avajaiset olivat aikoinaan 11.11.1999 mutta kun tässä on nyt suunniteltu 20-vuotisnäyttelyä niin ei sitä marraskuun pimeydessä kannata pitää vaan näin kesällä. Ajankohta on heinäkuun kolmannesta elokuun neljänteen päivään (3.7. - 4.8. 2019). Avoinna arkisin (ma,ti,ke,to,pe) klo 12 - 18 ja viikonloppuisin (la,su) klo 12 - 16. Vapaa pääsy. Tervetuloa!