tiistai 4. huhtikuuta 2017

Kivimaalauksia

Olen aina ollut tosi innokas maalaamaan kivien kuvia. On nimittäin metsissä ja peltojen reunoillakin meilläpäin sen verran paljon malleja tarjolla, että onnistuu sen puolesta hyvin. Tänä kevättalvena "kivipotretteja" on syntynyt tavallistakin enemmän. Ihmekös tuo kun ne ovat kaiken talvea pilkistelleet hankien alta niin sopivasti ja näin keväällä aihe on parhaimmillan.


Kevättä rinteessä, öljy  40x50


Lumessa, öljy  27x35


sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Kevät metsässä

Maalausaiheita löytyy metsistä juuri tähän aikaan vuodesta enemmän kuin paljon. Syksyn ja talven jälkeen luonnossa ei ole liikaa kaikenlaista vihreää niinkuin kesällä.


Maisemat ovat tähän aikaan myös todella monipuoliset. Ylläoleva kuva lumettomasta etelärinteestä eilen kun vajaan sadan metrin päässä pohjoisrinteellä oli vielä lunta sopivasti.



keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Lahjakkuutta vai kovaa duunia?

Maalauksiensa äärellä kun patsastelee - tässä kotona tai näyttelyssä muualla - niin yksi useimmin esitettyjä kysymyksiä on se, että "missäs olet maalaamaan oppinut"? Tuo täytyy tietenkin aina ottaa kohteliaisuutena...kysyjän mielestä siis taulut ovat ok. Ja samaan hengenvetoon kysyjä yleensä vastaa omasta puolestaan, että "itse kun en osaa yhtään edes piirtää"!  No , sitähän ei voi tietää ennenkuin kokeilee. Tuohon alussa mainittuun kysymykseen jos vastaan rehellisesti, että eihän maalaamista helpompaa ja mukavampaa puuhaa olekaan niin se ei oikein ketään vakuuta. Jos taas itseoppineena vastaa, että "en missään"  ( ole oppinut/opetettu ) niin itsekin kysyy itseltään osaanko siis mitään! Lieneekö edes niitä lahjoja?

Lahjakkuus on sellainen asia, että siitä ei ole juuri mitään apua jos ei tee mitään. Jos siis on saanut päähänsä ajatuksen, että olisi hyvä vaikkapa taidemaalarina niin lahjakkuutensa toteen näyttämiseksi täytyy ruveta työhön ja maalata ne taulut. Puheenaiheena lahjakkuus on myös hankala asia sillä itse itseään ja osaamistaan kehuvat saavat vain pösilön maineen. Toisaalta ei kenenkään tarvitse itseään vähättelemäänkään ruveta. Varminta on kaikissa tapauksissa ruveta siihen työntekoon ja kokeilla puhuisiko se puolestaan.

Jos oikein neutraalisti yrittäisin omia tekemisiäni taiteen saralla kuvailla niin varhaisin säilynyt väkerrys lienee tämä Haminan Yhteiskoulun viidennellä luokalla kuvaamataidon tunneilla syntynyt puulevylle veistetty äijännaama (inspiraation lähteenä on ollut senaikaisen suosikkibändin The Band-yhtyeen kosketinsoittaja Richard Manuel!)



Levyn toisella puolella oleva tussipiirutus ( lieneekö omakuva ) ei kyllä tekijäänsä mairittele!


Olen joskus jostain lukenut, että taiteelliset taipumukset ja lahjakkuus perityyvät herkästi etenkin jos olosuhteet harrastamiselle ovat hyvät. Itse olen maatilalla kasvanut eikä meillä lapsuudessani kuvataiteita harrastettu vaan elämä pyöri karjatilan arkisten askareiden ympärillä. Sen sijaan musiikkia - soittamista tai laulamista - harrastivat kaikki muut paitsi minä!  Se täytyy mainita, että vanhemmat veljeni olivat kouluaikoina todella hyviä piirtäjiä. Paljon parempia kuin itse olin ja luulisi, että se viimeistään olisi lannistanut mutta ei sitten näköjään.

Parikymmentä vuotta sitten rakensin maatilani entiseen navettaan itselleni ateljee-gallerian. Muistan alkuajoilta erään bussiryhmän vieraillessa kun muuan vanhempi rouvashenkilö juuri ollessaan tallaamassa sisään galleriaani - jossa siis seinät olivat täynnä öljyvärimaalauksiani - lausui suureen ääneen, että "eiväthän maanviljelijät voi tauluja maalata". Vaikka terävä vastaus olisikin ollut valmiina niin maltoin olla ottamatta asiaan enempää kantaa. Mutta monet kerrat on tullut ihmisten kanssa ihan hyvässä hengessä ihmeteltyä miksi maajussi maalaa? No tietysti siksi kun maanviljelijän työ tässä maassa on kaikkien tuntemalla tavalla pilattu mutta miten sitä voi tuosta vaan alkaa tauluja sutikoimaan?

Lapsuusajoilta ( tästähän nyt tulee varsinainen elämäkerta ) 60-luvulta muistan kun talomme yhdessä kamarissa oli pöytälaatikoissa kaikenlaisia lasilevyjä ym ja jotain aineita ja epämääraisiä valokuvantapaisia. Ne olivat jääneet v 1943 kuolleelta isoisältäni joka harrasti valokuvausta ja kuvien kehittämistä. On tullut mieleen juontaisivatko kuvantekemiseni juuret ehkä edelliseen sukupolveen? Ja jos isoisäni ja maanviljelijä on voinut ennen sotia harrastaa valokuvausta niin eiköhän nyt 2000-luvulla maanviljelijä voi oikein mainiosti  harrastaa öljyvärimaalausta. Jos kerran siltä tuntuu!

Musiikkipuolelta tulee mieleen,että isovanhempieni yhdestä sukuhaarasta on syntyisin sanoittaja ja lauluntekijä Juha Watt Vainio. Minulle tämä pikkuserkku ja  Kotkassa edelleen kulttimaineessa oleva kuplettilaulaja oli vain teeveestä tuttu mutta hänen vanhempansa muistan hyvin kun he kävivät kesäisin maalaiserkkuja tervehtimässä vielä 80-luvulla. Ja onpa sanoittajamestari itsekin vieraillut meillä pikkupoikana v-47. Sen huomasimme kun vaimoni kanssa yhtenä talvi-iltana vietimme nostalgiahetken ja selailimme talon vanhaa vieraskirjaa. Junnun äiti Kaarina (Kaisu) on runoillut sinne näin:


Tämän otin esille siksi kun selvästi huomaa, että Juha Vainiokin on sanoittjantaidot ja lahjat saanut vanhempiensa peruina. Tarkemmin sanottuna siis kotkalaissyntyiseltä äidiltään.

Omat lapseni ovat koko ikänsä joutuneet/päässeet seuraamaan iskän maalaustouhuja. Tiedä sitten onko ollut otolliset olosuhteet mutta kuvanteon taipumukset näkyvät perityneen. Ateljee-galleriaan on syntynyt kokonaan oma osasto nuoremman polven tuotannosta. Lisää os. luomadesign.fi.


Ahkerasti on tullut itsekin maalarinlahjoja (?) tässä kevättalven aikana käytettyä. Aamulla metsään paikkoja katselemaan ja loppupäivän aikana maalaa minkä ehtii. Kovaa duunia siis. Kaikki telineet alkavatkin olla taas täynnä enemmän tai vähemmän valmiita maalauksia











lauantai 28. tammikuuta 2017

Jade Gallery

Maalauksiani löytyy mm täältä:  http://jadegallery.fi/webgallery

Tammikuun juttu

Näköjään takkuaa tämä bloggaaminen välillä. Suurin syy siihen on hyvin yksinkertainen. Kun tuonne maalausstudiooni pihan toiselle puolelle marssin niin sitä on niin inspiraation vallassa, ettei todellakaan pälkähdä päähän, että maalaushommasta tai muusta puuhasta pitäisi sosiaaliseen mediaankin jotain päivittää! Maalaamaan mennessä täytyy tietää mitä siellä tekee. Aloittaako uutta vai jatkaako keskeneräistä. Jos kankaan ääreen menee mietiskelemään, että mitäköhän sitä maalaisi niin varmasti ei mitään synny ainakaan omalla kohdallani. Joskus tulee kokeiltua ottaa kuvia maalaustyön edistymisestä mutta maalaaminen vie mennessään ja asian muistaa sitten kun se on jo myöhäistä.

Somemaailma on varmaan hieno asia monesskin mielessä mutta kun en ole itse innokas niin enpä tiedä. Omaa intoani sosiaaliseen mediaan - mitä tää boggaaminenkin käsittääkseni on - hillitsee se, että some tuntuu nykyään olevan ihmiskunnalle suurempi riesa kuin siunaus. Ainakin kun uutisia kuuntelee. Kaikenmaailman twiittaajia. Mitä vähemmän toisiaan kuunellaan ja ymmärretään niin sitä kovempaa pitää huutaa ja raivota niinkuin se sanoma sillä menisi perille. Enpä malta olla lohkaisematta, että ihan tulee mieleen takavuosikymmenien kuvataidemaailman menetelmät. Niinkuin sen moni meistä on saanut tuta! Kun ei kuvat muuten saaneet kansaa syttymään vai olisiko ollut taidoista kiinni niin aika rajuksi meni/on mennyt kuvanteko. Siinä maailmassahan suvaitsevaisuutta riitti vain niin kauan kuin oli sama mielipide tai aate ja jotenkin oli vallalla käsitys, että toisia arvostelemalla ja haukkumalla voisi itse mukamas tulla paremmaksi jopa oikein erinomaiseksi ihmiseksi. Mutta "You can't fix yourself by breaking someone else" niinkuin joku viisas on sanonut. Makunsa kullakin mutta jos - olipa sitten somessa tai taiteessa - pyöriskellään jossain negatiivisuuden syövereissä niin miten siitä voi syntyä mitään positiivista?

Filosfointi sikseen ja mukavampiin asioihin! Vaikka ilmoista puhumaan kun "on taas ilmoja pidellyt". Omasta mielestäni oikein mainioita talvikelejä. Luntakin sopivat pari kolme senttiä ja pakkasista ei tietoakaan Tuo lumimäärä riittä hyvin talvimaisemiin ja joka paikkaan on nyt päässyt kävellen maisemia tutkimaan. Viikko sitten lähdin käymään eräässä suosikkipaikassani joka on sen verran kaukana (15 km) että täytyi turvautua autoon. Muina vuodenaikoina käyn siellä joka vuosi mutta nyt oli eka kerta tammikuussa ja yleensäkin keskitalvella. Kun ei ole sitä lunta niin autolla pääsee!  Kyseinen paikka on laaja mäkinen alue missä on vanhaa kuusikkoa ja paljon kiviä. Viikon aikana on syntynyt pieniä harjoitelmia ja pari vähän valmiimpaakin maalausta.



Kivet kuusikossa  28 x 33 , öljyväri 2017


Tammikuun aamu 30 x 55 öljyväri 2017



maanantai 14. marraskuuta 2016

Maalauslevy

Täytyy tunnustaa, että joskus viime vuosisadalla erehdyin itsekin kokeilemaan taidetarvikeliikkeissä kaupiteltavia kangaspahvipohjia öljyvärimaalauksessa. Siis niitä jossain kaukomailla leikeltyjä pahvinpalasia joihin on liimattu halpa, liukas ja kova puuvilla (jonka rakenne näkyy selvästi) ja joita valtamerien takaa tänne asti rahdataan. Tuollaisen maalauspohjan tykötarpeiksi kun vielä ottaa karkean sianharjassiveltimen, jäykän öljyvärin ja tärpättiä ohennusaineeksi - näinhän sitä opetetaan ja myydään - niin ei ole ihme jos ei maalausharrastus lähde oikein lentoon. Menee herkästi hinkkailuksi ja jää halvan harrastelijan leima koko hommaan. Ajan ja kosteuden myötä kangaspahvipohjakin painuu kuopalle.

Jotta öljyväreillä maalaaminen onnistuisi -maalasipa sitten talon seinää tai taulua - on siveltimen ja maalauspohjan välissä oltava aina maalia eli väriä ja mieluimmin vielä ihan reilusti. Kiilapuihin pingotettu laadukas ja sileäksi pohjustettu pellava on paras pohja hienolle öljyvärityölle. Siinä parhaiten oppii myös sen värien levittämisen eli ei hinkkaamalla vaan sivellen pehmeällä sutilla! Välillä kuitenkin tekee mieli maalata pikkutöitä ja niiden kehystämisen kannalta kiilalista on liian paksu. Jäljelle jääneet kehyslistan pätkät pitäisi kuitenkin saada käytettyä johonkin. Pieni taulu ei näytä seinällä hyvältä jos kehyksen ja seinän väliin jää selvä rako. Sen sijaan n. 8mm paksu levy sopii sopivasti kehyksen huullokseen. Ja kaikenlaista puulevyähän täältä metsien maasta löytyy eikä tarvitse turvautua tuontiroinaan.


Tänään surauttelin pöytäsirkkelissä pari neliötä viidestä viilusta liimattua koivuvaneria palasiksi ja siitähän tuli kolmisenkymmentä maalauslevyä. Ei vääny ikinä eikä muuten maksa paljon mitään.


Olen vuosien saatossa hemmotellut itseni käyttämään vain todella hyviä maalauskankaita - ne kyllä sitten maksavat - joten en halua maalata levylle suoraan vaan liimaan siihen tutun kankaan. Liimaus onnistuu pohjustusaineella eli reilu kerros gessoa, kangas päälle ja tarttuu kuin tauti. Sen jälkeen vain  pino maalauslevyjä painon alle kuivumaan ja prässääntymään.


Sitten ei muuta kuin niitä pikkuinspiraatioita odottelemaan!




perjantai 11. marraskuuta 2016

My fine art studio

                   Here's some pictures from my studio and my equipments.


I built my studio to the upstairs of an old cowhouse on my farm.


This is my painting corner. The easels are important though I don't use them always when painting.


I prefer a self-made table top easel.


No matter how big a table it's always full of all kinds of stuff!


I make my own canvases so many tools are needed.


Gesso is needed for a perfect painting surface. All works can't be painted on a white canvas so there has to be also black gesso.


I frame my own paintings so I have a cutting guillotine and an underpinner in an other room.

(blogitietojen mukaan kolmasosa kävijöistä on ulkomaalaisia joten täytyy välillä ulkomaan kielelläkin kirjoitella!)