lauantai 17. helmikuuta 2018

Winterwonderland

Mitä paremmin maalari malausaiheeseensa tutustuu, sitä paremmat edellytykset ja mahdollisuudet on saada aikaan onnistunut maalaus. Eipä ole uusi tieto tuo.  Maisemamaalarit - niinkuin kaikki muutkin -tietävät, että Suomessa lumi haittaa luonnossa liikkumista varsinkin talvisin. Koskematonta ja kaunista lumista luontoa harvoin löytyy tien vieriltä tai tuvan takaa joten jotenkin täytyisi päästä luonnon uumeniin kunnolla. Sukset on huono väline mennä maisemankatselu mielessään hankien keskelle. Väkisinkin tulee hätäinen hikilenkki siitä. Omalta pihaltani ja ateljeeni ovelta on metsään n 50 metriä. Kesäisin ja syksyllä sinne tulee mentyä päivittäin patikoimaan ja tänä talvena kun lumi on lisääntynyt pikkuhiljaa, olen onnistunut pitämään polkuni käveltävässä kunnossa koko talven.
                               

Kun saa kaikessa rauhassa kulkea talvimaisemassa niin siinä ehtii ympäröivään luontoonkin tutustumaan kunnolla ja joka päivä löytää tutuistakin maisemista jotain uutta. Kameran käyttökin onnistuu huomattavasti paremmin kun ei tarvitse umpihangessa tarpoa. Vaikka pidänkin itseäni ikäisekseni paitsi sinnikkäänä maanviljelijänä niin myös hyväkuntoisena maisemamaalarina niin maalausvälineiden rahtaaminen kauas metsään ja maalaaminen siellä ei ole mitenkään houkutteleva eikä realistinen vaihtoehto. Mielestäni on järkevämpää maalata sisätiloissa kun on mahdollisuus käydä maastossa paikkoja katsomassa tarpeen mukaan. Siinä ajassa kun hankien keskelle perustaa maalaustukikohdan, pääsee kuvan pohjalta ateljeen puolella jo pitkälle. Uskallankin väittää, että puheet paukkupakkasilla metrisen hangen keskellä maalaamisesta ovat vahvasti liioiteltuja. Eivätkä nykyisin käytössä olevat taiteilijaöljyvärit edes taivu kylmässä maalaamiseen.


Tällä hetkellä lumisessa luonnossa pienet kuuset ovat parhaannäköisiä kun tuuli ei ole niistä lumia karistellut. Ja niitä riittää...









Kivet metsässä on maalausaiheena kestosuosikkini. Eivätkä ne kivet  talvellakaan hassumman näköisiä ole.










sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Vuoden ensimmäinen maalaus

Ensimmäinen tälle vuodelle signeeraamani taulu valmistui pari päivää sitten. Tämän talven vesisateissa ei juuri ole maisemia tarvinut mennä ulos ihailemaan vaan maalausaiheita on täytynyt vetäistä omista kuvakokoelmista. Niistä kun aiheen valitsee niin voi tehdä tähän aikaan vuodestakin vaikka kesäisiä kuvia.



keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Kirpputorin taide

Käväisin tänään kirpputorilla. Enkä viitsi mainita missä, oli nimittäin sen verran masentava kokemus. Taulut ja maalauksethan ne sielläkin eniten itseäni kiinnostivat ja niitä siellä olikin runsaasti. Ei esillä vaan kasoissa, pinoissa, läjissä ettenkö sanoisi röykkiöissä siellä sun täällä. Vähän prameammalla kehyksellä varustetut oli sentään jotenkuten aseteltu muun tavaran sekaan mutta suurin osa jäi näkemättä kun ei niitä kertakaikkiaan laatikoista, väliköistä ja raoista voinut esille kaivaa ja levitellä. Ei kyllä ollut suuri vahinko. Oli sennäköistä taidetarjontaa, että vaikka en mitään ostamaan mennytkään niin ei olisi ollut ostettavaakaan. Saatikka, että jonkun näkemänsä olisi halunnut seinälleen esille saada! Ihmetellä täytyy jos joku niistä jonkun ostaisi. Suurin osa huonokuntoisia tai ihan risoja. Ei enää taideteokseksi luokiteltavia vaan kelvottomia materiaaleja käyttäneiden tuntemattomien mestareiden epäonnistuneita ja ajan hampaan loppuunkaluamia tekeleitä!

Enpä olisi uskonut, että noin tylysti voisin joskus maalauksia ja tauluja kuvailla kun kaikkeen maalattuun olen yrittänyt aina positiivisesti suhtautua mutta minkäs teet. Melkein pahalta tuntuu kun ajattelee miten maalarit niitä ovat innoissaan aikanaan luoneet ja varmasti nauttineet aikaansaannoksistaan ja kun näkee millaisessa alennustilassa työt nyt ovat. Eihän se tietystikään taiteilijoiden vika ole vaan tämän nykyajan "tavarataivaan" kun kaikkea on enemmän kuin kukaan tarvitsee ja lisää kamaa syntyy kiihtyvällä vauhdilla.

On jo vuosia toitotettu, että nyt ei ole oikea aika myydä taidetta koska sen hinnat ovat niin huonot ja tarjontaa on niin paljon. Olisi siis ostajan markkinat. Mutta ei kyllä missään kirpputoreilla jos touhu on tuollaista. Jos kunnollisia tauluja olisikin tarjolla niin taidekokoelman kerääminen ja säilyttäminenen on taas pitkäjänteistä puuhaa ja siihen ei monillakaan liene käytännön mahdollisuuksiakaan. Vanhojen taulujen kohtalo vain lienee surullinen jos niitä on kaltoin kohdeltu ja kun suurimmalla osalla teoksista on vain tunne-arvoa ja jos ihmistä jolle taululla on ollut tunne-arvoa ei enää ole olemassakaan niin mitä sillä taululla sitten enää tekee.

Vieläkin suurempi tekijä näiden kirppisaarteiden kohdalla lienee, että ne vaan ovat niin "last seasonia". Aiheet, tyylit, kehykset ja ajan patina eivät sovi nykysisustukseen vaikka hyväkuntoisen löytäisikin. Itsellenikin on kehystyshommista näitä "kaukalokehyksiä" kasaantunut kun niihin on moni kyllästynyt. Periaatteessahan alkuperäistä kehystä ei tulisi vaihtaa mutta parempi sekin jos maalaus sillä tavalla saa olla seinällä tai pääsee sinne takaisin.
                                                       

Niin, että jos näitä joku tarvitsee niin hyvin joutavat!

lauantai 28. lokakuuta 2017

Kaupallista sen pääasiassa tulisi olla.

Nimittäin maalaustaiteen. Ainakin jos on uskominen taidemaalari ja maanviljelijä Osmo Rauhalaa. Ja miksei uskoisi. Vaikka Rauhala ei taidepiireissä ole ehkä suosituin taiteilijamme niin on hän maamme menestyneimpiä kuvataiteilijoita ja luontoaiheisilla teoksilla ja luomuviljelijäimagollaan jalostanut itsensä hyvin nykyaikaan sopivaksi ja erittäin mediakelpoiseksi.

60-vuotis haastattelussaan (HS 16.9.) Rauhala toteaa, että kaikki historiaan jäävä taide on kaupallisesti kannattavaa. Hänen mukaansa "lähes poikkeuksetta kaikki sodanjälkeisen ajan taiteilijat joista on jäänyt selkeä jälki historiaan, toimivat yksityisellä sektorilla". Ja vaikka taide ei taiteilijan elinaikana olisi kaupallista niin siitä tulee sellaista jälkeenpäin. Näin sanoo siis Osmo Rauhala. Arvostelua Rauhala on saanut osakseen suomalaisen apurahasysteemin arvostelijana. Rahaa kun hänen mielestään on jaettu poliittisin perustein ja kavereille.

Tuosta apuraha-asiasta en itse tiedä eikä se minua koske eikä kiinnosta. Mutta ikävää on kun/jos politiikkaa sotketaan taiteeseenkin. Vasemmistolaiset siis kommunistit, sosialistit ja nykyään kait punavihreät siellä taidepiireissä ovat tunnetusti jöötä pitäneet. Omasta mielestään ovat ehkä onnistuneet mutta monen mielestä tehneet melkoisen karhunpalveluksen itse taiteelle. Onhan se julmaa ja raakaa kun joku porukka päättää ketkä ovat päteviä päättämään kenelle annetaan rahaa ja kenen taide on hyväksyttyä. Sitä ei voi enää tietää, millaisia olisivat muunlaisen "taidepolitiikan" hedelmät olleet mutta olisi typerää kokeilla tasapuolisuuden vuoksi oikeistotyyliä. Apurahoissa kun on aina se raha joka tunnetusti saa tunteet pintaan.  Ja oikeistolaisillahan on mielessä vain omat rahat ja vasemmistolaisilla toisten rahat!

Kukaan ei ole vaatimassa, etteikö julkinen taho saisi tukea taidemaalareita ja harjoittaa sellaista taidepolitiikka kuin viisaat päättäjät haluavat. Ongelma tässä yhden totuuden maassa onkin se, että muulla kuin apurahataiteella ei täällä ole juuri minkäänlaisia mahdollisuuksi kukoistaa tai edes menestyä. Taide-eliitti pitää kynsin hampain kiinni saavutetuista eduistaan (rahoistaan) ja härskisti puolustaa asemiaan haukkumalla kaiken muun. Jos kyseessä on pelko oman homman puolesta niin siihen on sitten ilmeisesti aihetta. Kauhea kateus on aiheuttanut sen, että kaupallisuus on ollut kirosana ja lyömäase. Seuraus tästä kaikesta on ollut se, että suomalainen maalaustaide on surkastunut. Kuka ns tavallinen ihminen tuntee maamme eturivin taidemaalarit tai on edes kiinnostunut?  Siitä ei ole epäilystäkään, etteikö vallassa ollut vasemmistolainen kuvataide-eliitti olisi omassa taistelussaan ollut voitolla mutta lopputuloksena kaikki häviävät. Taide itse kaikkein eniten. Todella suuri vahinko on ollut se, että tähän maahan ei koskaan ole syntynyt kunnon taidemarkkinoita.

Joku vuosi sitten tuossa pääkaupungin lehdessä oli lehden etusivu sadan vuoden takaa. Siinä oli mm senaikaisen helsinkiläisen taidekauppiaan ilmoitus jossa kerrottiin, että myynnissä oli "hywä kokoelma kauniita öljyvärimaalauksia". Edelfeltiä, Schjerfbeckiä, Munsterhjelmiä, Järnefeltiä, Lindholmia, Halosta jne.
Eli juuri niitä nimiä on sata vuotta sitten kaupiteltu ja myyty, jotka nyt komeilevat museoiden seinillä, huutokauppojen halutuimpina ja omistajiensa suurina taide-aarteina. Se on siis nähty, että kun maalaus vain on ensin saatu myydyksi niin uuden omistajansa seinällä maalauksen arvo säilyy ja kasvaa. Sitä, kasvaako apurahataiteen arvo taidemuseon varastossa tai vaikkapa julkisen tilan marmoriseinällä pitää kysyä itseäni viisaammilta.





tiistai 17. lokakuuta 2017

Self-made- frame

Tänään sain idean tehdä tee-se-itse kehyksen. Tällaisia ideoita tulee tosin melko usein. Kehystehtaissa valmistetut listat tuntuvat monesti liian siisteiltä ja sliipatuilta. Eipä siis muuta kuin aamusella tutkimaan taiteilijan puutavaravarastoa...


                                                          ...ja pöytäsirkkeli soimaan.


Tarkoituksena oli tänään valmistaa tilakehys-tyyppinen kehys johon jäisi maalaukselle vähän reilummin tilaa jolloin maalauksen sivut jäisivät näkyviin kolmiulotteisuuden aikaansaamiseksi.


Listaleikkurilla rimat pätkiksi...


..ja kasauskoneella kasaan.


Rimanpätkistä syntyi tämännäköinen kehyksenaihio.


Vähän hiomista muttei liikaa niin jää sopivan rustiikkinen pinta ja eikun mustaa gessoa pintaan.


Lopullinen väri tulisi olemaan valkoinen joten jos kehykseen tarvitsee tehdä kulumia ja halkeamia niin on paremman näköinen kun sieltä puun sijasta pilkottaa tummaa. Sillä välin kun maali kuivuu voi valmistaa maalauspohjan.


Koska tähän ei ole tarkoitus tehdä kukkamaalausta tai muuta nättiä niin pellava voi olla tuhdimpaa laatua niin kestää rapata. Kankaan kiinnitys kiilalistan taakse etteivät reunat repsota. 
Ensimmäinen kerros valkoista kehyksen pintaan ja maalauskankaaseen rumanvärinen pohjamaalaus niin eiköhä siihen vielä joskus teos valmistu.


Täytyypä laittaa valmistuvasta työstä sitten kuva tänne blogiin. Jos muistan.






keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Ateljee-galleria avoinna.

Galleria Luoma on avoinna lauantaisin ja sunnuntaisin klo 12-15 marraskuun 26. päivään asti.

                                                             Esillä on maalauksiani.



                               
                           Myös voi tutustua tyttäreni Luoma Design-putiikin runsaaseen tarjontaan.
                                                                     

Onhan se tietenkin haastavaa (että on typerä sanonta!) pitää ateljee-galleriaa avoinna syksyisellä syrjäkylällä mutta tässä kun kerran elellään ja asustellaan niin miksipä ei. Taulutkin valmiiksi ripustettuna ja niitä on paljon. Ihan kaikki on esillä. Ei ole tarvinut kuljetella eikä muitakaan näyttelykuluja ole.

Haastavaa on syrjäkylän ateljee-galleriassa näyttelyn pitäminen kesä-aikanakin. Täällä entisellä Vehkalahdellakin - jonka kirkonkylä on nimeltään Hamina -  riittää varsinkin kesällä niin paljon kaikenlaista toria, teatteria ja torvisoittoa, että niiden väliin on yksityisen matkailukohteen mahdoton saada näkyvyyttä. Parinkymmenen kilometrin välimatka taajamiin leikkaa tehokkaasti kävijävirtaa. Minkäänlaista läpikulkuliikennettäkään ei tällä kylällä ole. Syksyllä ei edes mökkiläisiä. Vuosien kokemuksella tietää, että mainosbudjettia ei kannata paisuttaa!

Sen olen huomannut, että paikkakuntalaiset kyllä ovat asiasta hyvin perillä. Siis allekirjoittaneen maalaus- ja gallerianpitotouhuista. " No mitäs taiteilija?". "Onkos nyt syntynyt uusia maalauksia?". "Onkos sulla nyt näyttelyitä muualla?". Näihin "pienpuheisiin" saa usein vastauksia keksiä ja eihän siinä mitään. Vähän enemmän saa pinnistellä kun kuulee, että "Eipä ole tullut käytyä siellä sinun galleriassasi". Melkein tekisi mieli vastata, että vastahan se on ollut kahdeksantoista vuotta. Mitä siinä ajassa ehtii? Tai "Onks teillä ollut paljon kävijöitä?". Tuohon vielä joskus lipsahtaa, että "Ei, mutta HE ovat kaikki olleet tosi mukavia!".