keskiviikko 22. marraskuuta 2017

a small painting...


...just finished five minutes ago.

lauantai 28. lokakuuta 2017

Kaupallista sen pääasiassa tulisi olla.

Nimittäin maalaustaiteen. Ainakin jos on uskominen taidemaalari ja maanviljelijä Osmo Rauhalaa. Ja miksei uskoisi. Vaikka Rauhala ei taidepiireissä ole ehkä suosituin taiteilijamme niin on hän maamme menestyneimpiä kuvataiteilijoita ja luontoaiheisilla teoksilla ja luomuviljelijäimagollaan jalostanut itsensä hyvin nykyaikaan sopivaksi ja erittäin mediakelpoiseksi.

60-vuotis haastattelussaan (HS 16.9.) Rauhala toteaa, että kaikki historiaan jäävä taide on kaupallisesti kannattavaa. Hänen mukaansa "lähes poikkeuksetta kaikki sodanjälkeisen ajan taiteilijat joista on jäänyt selkeä jälki historiaan, toimivat yksityisellä sektorilla". Ja vaikka taide ei taiteilijan elinaikana olisi kaupallista niin siitä tulee sellaista jälkeenpäin. Näin sanoo siis Osmo Rauhala. Arvostelua Rauhala on saanut osakseen suomalaisen apurahasysteemin arvostelijana. Rahaa kun hänen mielestään on jaettu poliittisin perustein ja kavereille.

Tuosta apuraha-asiasta en itse tiedä eikä se minua koske eikä kiinnosta. Mutta ikävää on kun/jos politiikkaa sotketaan taiteeseenkin. Vasemmistolaiset siis kommunistit, sosialistit ja nykyään kait punavihreät siellä taidepiireissä ovat tunnetusti jöötä pitäneet. Omasta mielestään ovat ehkä onnistuneet mutta monen mielestä tehneet melkoisen karhunpalveluksen itse taiteelle. Onhan se julmaa ja raakaa kun joku porukka päättää ketkä ovat päteviä päättämään kenelle annetaan rahaa ja kenen taide on hyväksyttyä. Sitä ei voi enää tietää, millaisia olisivat muunlaisen "taidepolitiikan" hedelmät olleet mutta olisi typerää kokeilla tasapuolisuuden vuoksi oikeistotyyliä. Apurahoissa kun on aina se raha joka tunnetusti saa tunteet pintaan.  Ja oikeistolaisillahan on mielessä vain omat rahat ja vasemmistolaisilla toisten rahat!

Kukaan ei ole vaatimassa, etteikö julkinen taho saisi tukea taidemaalareita ja harjoittaa sellaista taidepolitiikka kuin viisaat päättäjät haluavat. Ongelma tässä yhden totuuden maassa onkin se, että muulla kuin apurahataiteella ei täällä ole juuri minkäänlaisia mahdollisuuksi kukoistaa tai edes menestyä. Taide-eliitti pitää kynsin hampain kiinni saavutetuista eduistaan (rahoistaan) ja härskisti puolustaa asemiaan haukkumalla kaiken muun. Jos kyseessä on pelko oman homman puolesta niin siihen on sitten ilmeisesti aihetta. Kauhea kateus on aiheuttanut sen, että kaupallisuus on ollut kirosana ja lyömäase. Seuraus tästä kaikesta on ollut se, että suomalainen maalaustaide on surkastunut. Kuka ns tavallinen ihminen tuntee maamme eturivin taidemaalarit tai on edes kiinnostunut?  Siitä ei ole epäilystäkään, etteikö vallassa ollut vasemmistolainen kuvataide-eliitti olisi omassa taistelussaan ollut voitolla mutta lopputuloksena kaikki häviävät. Taide itse kaikkein eniten. Todella suuri vahinko on ollut se, että tähän maahan ei koskaan ole syntynyt kunnon taidemarkkinoita.

Joku vuosi sitten tuossa pääkaupungin lehdessä oli lehden etusivu sadan vuoden takaa. Siinä oli mm senaikaisen helsinkiläisen taidekauppiaan ilmoitus jossa kerrottiin, että myynnissä oli "hywä kokoelma kauniita öljyvärimaalauksia". Edelfeltiä, Schjerfbeckiä, Munsterhjelmiä, Järnefeltiä, Lindholmia, Halosta jne.
Eli juuri niitä nimiä on sata vuotta sitten kaupiteltu ja myyty, jotka nyt komeilevat museoiden seinillä, huutokauppojen halutuimpina ja omistajiensa suurina taide-aarteina. Se on siis nähty, että kun maalaus vain on ensin saatu myydyksi niin uuden omistajansa seinällä maalauksen arvo säilyy ja kasvaa. Sitä, kasvaako apurahataiteen arvo taidemuseon varastossa tai vaikkapa julkisen tilan marmoriseinällä pitää kysyä itseäni viisaammilta.





tiistai 17. lokakuuta 2017

Self-made- frame

Tänään sain idean tehdä tee-se-itse kehyksen. Tällaisia ideoita tulee tosin melko usein. Kehystehtaissa valmistetut listat tuntuvat monesti liian siisteiltä ja sliipatuilta. Eipä siis muuta kuin aamusella tutkimaan taiteilijan puutavaravarastoa...


                                                          ...ja pöytäsirkkeli soimaan.


Tarkoituksena oli tänään valmistaa tilakehys-tyyppinen kehys johon jäisi maalaukselle vähän reilummin tilaa jolloin maalauksen sivut jäisivät näkyviin kolmiulotteisuuden aikaansaamiseksi.


Listaleikkurilla rimat pätkiksi...


..ja kasauskoneella kasaan.


Rimanpätkistä syntyi tämännäköinen kehyksenaihio.


Vähän hiomista muttei liikaa niin jää sopivan rustiikkinen pinta ja eikun mustaa gessoa pintaan.


Lopullinen väri tulisi olemaan valkoinen joten jos kehykseen tarvitsee tehdä kulumia ja halkeamia niin on paremman näköinen kun sieltä puun sijasta pilkottaa tummaa. Sillä välin kun maali kuivuu voi valmistaa maalauspohjan.


Koska tähän ei ole tarkoitus tehdä kukkamaalausta tai muuta nättiä niin pellava voi olla tuhdimpaa laatua niin kestää rapata. Kankaan kiinnitys kiilalistan taakse etteivät reunat repsota. 
Ensimmäinen kerros valkoista kehyksen pintaan ja maalauskankaaseen rumanvärinen pohjamaalaus niin eiköhä siihen vielä joskus teos valmistu.


Täytyypä laittaa valmistuvasta työstä sitten kuva tänne blogiin. Jos muistan.






keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Ateljee-galleria avoinna.

Galleria Luoma on avoinna lauantaisin ja sunnuntaisin klo 12-15 marraskuun 26. päivään asti.

                                                             Esillä on maalauksiani.



                               
                           Myös voi tutustua tyttäreni Luoma Design-putiikin runsaaseen tarjontaan.
                                                                     

Onhan se tietenkin haastavaa (että on typerä sanonta!) pitää ateljee-galleriaa avoinna syksyisellä syrjäkylällä mutta tässä kun kerran elellään ja asustellaan niin miksipä ei. Taulutkin valmiiksi ripustettuna ja niitä on paljon. Ihan kaikki on esillä. Ei ole tarvinut kuljetella eikä muitakaan näyttelykuluja ole.

Haastavaa on syrjäkylän ateljee-galleriassa näyttelyn pitäminen kesä-aikanakin. Täällä entisellä Vehkalahdellakin - jonka kirkonkylä on nimeltään Hamina -  riittää varsinkin kesällä niin paljon kaikenlaista toria, teatteria ja torvisoittoa, että niiden väliin on yksityisen matkailukohteen mahdoton saada näkyvyyttä. Parinkymmenen kilometrin välimatka taajamiin leikkaa tehokkaasti kävijävirtaa. Minkäänlaista läpikulkuliikennettäkään ei tällä kylällä ole. Syksyllä ei edes mökkiläisiä. Vuosien kokemuksella tietää, että mainosbudjettia ei kannata paisuttaa!

Sen olen huomannut, että paikkakuntalaiset kyllä ovat asiasta hyvin perillä. Siis allekirjoittaneen maalaus- ja gallerianpitotouhuista. " No mitäs taiteilija?". "Onkos nyt syntynyt uusia maalauksia?". "Onkos sulla nyt näyttelyitä muualla?". Näihin "pienpuheisiin" saa usein vastauksia keksiä ja eihän siinä mitään. Vähän enemmän saa pinnistellä kun kuulee, että "Eipä ole tullut käytyä siellä sinun galleriassasi". Melkein tekisi mieli vastata, että vastahan se on ollut kahdeksantoista vuotta. Mitä siinä ajassa ehtii? Tai "Onks teillä ollut paljon kävijöitä?". Tuohon vielä joskus lipsahtaa, että "Ei, mutta HE ovat kaikki olleet tosi mukavia!".

lauantai 29. heinäkuuta 2017

Sommaren är kort

Ja nopeasti kuluu kesällä aika galleriassakin näyttelyn kanssa. Galleria Luomassa alkaa huomenna kesän näyttelyn viimeinen viikko. Ensimmäistä kertaa ateljee-galleriassani on tänä kesänä vierailevia taiteilijoita. Vielä viikon ajan on nähtävissä Freja Anderssonin installaatio ja video.


                              Tobias Hultenin valokuvia voi myös vielä viikon ajan ihailla.


Ensi viikon jälkeen nämä näyttelyt matkaavat takaisin till Malmö i Sverige!

Omia maalauksiani on tästä kotigalleriasta kesänäyttelyn avajaisten jälkeen lähtenyt muualle jo yli viisikymmentä kappaletta. Ei toki myytynä vaan muualle näytille ja myytäväksi!



torstai 6. heinäkuuta 2017

Kehysten koristelua

Olen aina ihaillut vanhojen taulujen kehyksiä. Kukapa ei olisi! Jonkun verran on tullut jostain aina raahattua niitä kotiinkin ja kehystyksistä niitä on jäänyt itselle. Juuri minkäänlaista käyttöä ei niille kuitenkaan ole ollut sillä en ole omia maalauksiani niihin saanut oikein sopimaan. Ovat liian erilaisia. Eikä niitä viitsi ruveta tuunaamaan, pilalle vain menisivät.

Omia ostolistasta kasailtuja tai itse sahailtuja sen sijaan voin huoletta "päivittää". Jos kehys on kolhiintunut tai sen väri ei miellytä niin eikun paksua maalia päälle. Musta on hyvä väri tässä tapauksessa, tuoreeltaan sitä voi heti raaputella niin saa allejäävää kulta- tai hopeasävyä esiin ja maalin kuivuttua kehyksen "vanhentamista" voi jatkaa hiomapaperilla ym.

Italiankielistä sgraffito-sanaa käytetään tekniikasta missä vanhoja taidekehyksiä rapsutetaan jotta saadaan esiin mitä päällimmäisen patinakerroksen alla on. Oma tekniikkani ei siis ole varsinaisesti samaa koska hyvin tiedän mitä sieltä maalaamani kerroksen alta löytyy!

Toinen käytetty tekniikka on nimeltään granito missä taas vanhaan kehykseen tehdään uutta pintarakennetta, väria ja kuvioita eri tavoin. Esim erilaisilla työkaluilla voi "nuijia" kuvioita jne. Itse olen tehnyt sapluunoita. Terävillä askarteluveitsillä tukevahkoon muovikalvoon niitä on helppo tehdä.
Värin levittäminen on tehtävä töpöttelemällä, ettei väria pääse vahingossakaan sapluunan alle.
Saplunakoristelu on jotenkin paljon luonnollisemman näköinen kuin maalatut koristelut.