perjantai 23. heinäkuuta 2021

Barbizon school

Yksi öljyvärimaalarin urani mieleenpainuvimpia kokemuksia sattui kesällä 2003 etelä-savolaiseen kallioon louhitussa luolastossa. Siellä sijaitsi silloin vielä Taidekeskus Retretti. (luin jostain, että Retrettiä oltaisiin avaamassa uudestaan) Varsinainen syy tuolloin Punkaharjulle lähtemiseen oli siellä esillä ollut venäläisen  Ivan Aivazovskin merimaalausten näyttely. Ja olivathan ne huoneenkorkuiset tyrskytaulut vaikuttavia mutta suurin piirtein unohtuivat samassa kun muualta luolasta löytyi toinen näyttelyosasto jossa oli paljon pienempiä, vanhanajan kultakehyksin varustettuja mutta hyvin yksinkertaisia ja arkisia mutta hienostunein sävyin ja vapautuneesti taidolla maalattuja maalaismaisemia. Sinertävää ruohikkoa ja utuisia laidunmaita, maaseudun ihmisiä lehmineen ja lampaineen. Sumuisia rantanäkymiä, upeita harmaan ja vihreän sävyjä. Kyseessä oli hollantilaisen Haagin koulukunnan (1860-1890) maalareiden näyttely. Se kolahti.

Nyt kun on tämä internet niin jo yli pari vuosikymmentä on ylimalkainen tutustuminen maailman taiteeseen käynyt kädenkäänteessä kotioloissa. Muuten olisi tiedot - kuvista puhumattakaan - näistäkin hollantilaisten mestareiden teoksista olleet enemmän kuin kiven alla. Nettisurffailun alkuvuosina -kiitos amerikkalaistaustaisten hakukoneiden - ei voinut välttyä tutustumista Yhdysvaltojen itä-osassa syntyneen Hudson River School-koulukunnan (1850-1880) maalareihin ja maalauksiin. Siltä osin mitä itse olen tuohon hollantilaiseen ja tähän amerikkalaiseen taidesuuntaukseen tutustunut ja lukenut niin kummankin kerrotaan saaneen vaikutteita ranskalaisen Barbizon School-koulukunnan (1830-1875) maalaustyylistä. Myös VanGoghin kerrotaan jäljitelleen ja jopa Suomen kansallisromanttisen suuntauksen kerrotaan saaneen vaikutteita tästä Pariisin eteläpuolella Fontainebleaun metsässä Barbizonin kylässä alkunsa saaneesta liikkeestä. Siihen oli siis tutustuttava tarkemmin! Tuttuhan tuo taidesuuntaus oli taidekirjoista nimeltä mutta vasta kun omin silmin "livenä" näki nuo Haagin mestareiden työt silloin 2003 niin barbizonilaiset alkoivat todella kiinnostaa.

Wikipedian mukaan "Barbizonin koulukunta hylkäsi akateemisen taiteen perinteen, hylkäsi teorian ja pyrki aidompaan maaseudun elämän kuvaukseen". Siinäpä olisi sopiva maalaustyyli esikuvaksi kaltaiselleni maalailevalle maajussille, ajattelin. Siispä rupesin omia lähimaisemiani katselemaan sillä silmällä löytyisikö täältä havumetsien, lumen, kirkkaan valon ja pimeän vuodenajan maasta keski-eurooppalaista vehreyttä ja tunnelmaa. Ja tuostahan sitä sopivaa maisemaa, pohjois-vehkalahtelaista kumpuilevaa peltotilkkua kivikkoineen metsä- ja puusaarekkeineen löytyi maantien toiselta puolelta omalta maalta!


Tämä kuva on otettu joskus 1990-luvulla kun meillä oli vielä lehmiä.


Tässä sama paikka kuvattuna tänään pari tuntia sitten. (etsi kuvasta toinen kissa! nooo...on kyllä niin kiven takana ettei näy kuin vähän valkoista korvaa ja häntää)

Lisää "barbizonilaisia" kotimaisemiani...







Tuo yksinäinen puu/ puuryhmä näyttäisi olevan Barbizon School- koulukunnan tavaramerkki. Minkä seikan asiasta kiinnostunut voi googlailla. Olen siis itsekin maalaillut yksinäistä pihlajaa, mäntyä tammea mitä tuosta läheltä löytyy.








Kultakehyksiä en sentään halua laittaa vaan harrastelen kehyksetkin itse ja sen värisiksi mikä milloinkin miellyttää.























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti