Lokakuun aamu

Edellisessä blogissa olen näköjään hehkuttanut valon vaikutuksesta maisemaan ja kun tuota lukee niin tiedä sitten saako siitä mitään tolkkua joten laitanpa tähän varmemmaksi vakuudeksi pari tuoretta digikuvaa. Tässä on lokakuisena aamuna otettu kujanäkymä. Aurinko on juuri noussut ja sen ensimmäiset säteet tulevat etuoikealta, ilma on utuinen eikä maisemassa näytä olevan keltaisia koivunlehtiä lukuunottamatta paljonkaan värejä.
Vanhat kauan sitten punamullalla maalatut vajat näyttävät värittömiltä, oikeastaan vähän surullisen näköisiltä.
Sitten kävelen kameran kanssa tietä vajaat sata metriä tuonne mäkeä alas kauimmaisen vajan ohitse, käännyn siten, että aurinko jää selkäni taakse ja otan koko ajan samassa 'virityksessä' olevalla kamerallani kuvan ja siitä tuli tällainen.

                                       
Tummannäköiset rakennusten seinät alkavatkin hehkua oranssinsävyisinä ja maisema on täynnä keltaisina hehkuvien koivujen valoa. Pakko se on uskoa fysiikan laki, että värejä ei oikeasti ole ollenkaan olemassa.
On vain valoa ja erilaiset materiaalit heijastavat valon eri väreissä. Parhaiten sen huomaa kun tulee hämärä niin johonkin ne värit vain katoavat!