Reclaimed wood frames

Blogikirjoituksen ulkomaankielistä otsikkoa voi perustella sillä, että kun ihmiset netissä eri puolilla maailmaa kirjoittelevat hakusanoja niin näillä sanoilla saanee blogiinsa enemmän katsojia kuin jos otsikko olisi "kehyksiä kierrätyspuusta"! Niin ihmeelliseltä kuin se tuntuukin niin tälläkin blogilla on säännöllisesti yhtä paljon lukijoita maailmalla kuin täällä kotimaassa. Tuskinpa ihmisillä nykyään niin tylsää on koko ajan että tännekin eksyvät...netin avulla on vain niin helppoa harrastaa kaikenlaista kun kaikenlaista on löydettävissä.

Mutta taulunkehyksiin liittyvistä asioista siis on kyse. Kun olen pitkään jo kehystyksiä tehnyt niin voi sanoa, että hommaa on montakin kertaa ja monelta kantilta tullut ihmeteltyä. Kun omien maalauksien kehystämisestä on kyse niin samanlaista kehystä ei kertakaikkiaan voi kovin pitkään käyttää. Minun mielestäni. Erilaisia kehyslistoja taas on varmaan vähän yli ziljoona erilaista! Mutta silti niihin välillä kyllästyy. On paljon malleja joista tiedän, että taulunkatselijat tykkäävät mutta kun en enää itse pidä niin en niitä hanki. Toinen asia on, että tarjolla olevat ja yhä enenevässä määrin ulkomailta tuodut kehyslistat monta kertaa tuntuvat pikkunäteiltä ja sieviltä ettenkö sanoisi steriileiltä ja metallinmakuisilta vaikka useimmiten vielä puusta ovatkin valmistettuja.

Moni muukin on varmaan pannut merkille miten marketeissa, halpahalleissa jne on aina se sekaisen näköinen kehyslaari. Jossain vinkulandiassa (sori vinkulandialaiset!) valmistettuja puuta muistuttavia muovisia valokuva- ja vähän isompia valmiskehyksiä. Näihin kun läheistensä ja rakkaimpiensa potretteja kehystää niin näyttääkö sitten arvokkaalta? Monien kuluttajienkaan mielestä varmaan ei ja siksi ne kehykset ovatkin siellä aina alemyynnissä.

Kun siis itse maalaan ja kehystän niin olen omiakin kehyksiä värkkäillyt. Nyt päästäänkin vihdoin tuohon otsikon aiheeseen!

Tämän kuvan näköistä jälkeä ei ole syntynyt siitä kun taiteilija on takkapuita tehnyt vaan siinä on kehyksenvalmistaja irroitellut kuormalavoista kehyksiin kelvollista lautaa. Nimittäin lauta kuin lauta tai rima kuin rima, olkoon jo vaikka vähän enemmänkin "maailmaa nähnyt" jos se vain on hyvin säilynyt niin siihen kun pöytäsirkkelissä ajaa yhdelle sivulle uran ja toiselle sivulle samalle leveydelle yhtä syvän uran niin syntyy huullos eli falssi ja kas ... kehyslistaa!

Ennen näin syntyneen kehyslistan leikkaamista ja kasaamista en tee sille muuta kuin puhdistan sen harjalla tai muuten. Kehykseksi kasattuna voi sitten ruveta hiomaan ja valmistelemaan muuten. Vaikka tarkoitus ei olekaan mitään hienoa tuotetta valmistaa niin tikkuja kehyksestä ei sentään kuulu kenenkään käsiin irrota! Hyvin hiottuna voi kierrätetystä laudastakin saada näin sileää jälkeä:

Itse tykkään, että tällaisissa kehyksissä ei kulmaliitos tarvitse olla liian tiivis eli tämä kehys on kasaamisen jälkeen vielä huoneenlämmössä kuivunut. Jos tiivimmän sauman kulmiin haluaa, on puun kuivuttava sisällä muutama viikko.

Tähän olen käyttänyt ladonseinälautaa.

Tämä on peräisin navetanseinästä.

Ja tämän värinen on meidän talo joskus ollut! Tai suunnilleen samanvärinen se on edelleen, ilmeisesti ikkunaremonttien jäljiltä oli jäänyt seinälautaa.

Myös tehdasvalmisteisista kehyslistoista valmistettuja kehyksiäni ole tuunaillut. Sehän onnistuukin helposti. Senkun nurkista keräilee raamit joille ei muuten ole sopivaa käyttöä löytynyt ja antaa niille reippaan käsittelyn. Ensin hion uudelleen maalattavat kohdat. Maalauksen jälkeen vielä uudelleen hiomakonetta, santapaperia tai muita "raapimisvälineitä" käyttäen syntyy tämännäköistä jälkeä!

Kuka tykkää kierrätyspuukehyksistä kuka ei. Se nyt on ainakin varmaa, että samanlaista ei ole kenelläkään toisella!

11.11.

Marraskuun 11. päivän aamuna v 1999 oli satanut hentoinen ensilumi. Päivä oli pilvinen ja utuinen, tavallinen hämärä syyspäivä ja vähäiset lumetkin sulivat jo aamupäivän aikana pois. Päivä on jäänyt mieleen koska tuona päivänä viisitoista vuotta sitten oli ateljee-galleriamme avajaispäivä.

Galleria Luoma 11.11.2014

Samanlainen oli marraskuun päivä tänä vuonnakin- tosin ilman yhtään lunta.

Alunperin rakennus oli valmistunut syksyllä 1964 tilan lehmien ja vasikoiden kodiksi. Maailma muuttui kovaa vauhtia jo 90-luvulla mutta navettarakennuksen muuttaminen tällaiseen uuteen käyttötarkoitukseen tuntui varmaan monen ulkopuolisen mielestä omituiselta idealta. Itse kuitenkin olin täynnä intoa ja omasta mielestäni tiesin tasan tarkkaan mitä olin tekemässä. Ihan niin isoja tiloja kuin toteutuneet olivat en ensialkuun suunnitellut mutta kehittyneet lämmitysjärjestelmät tekivät mahdolliseksi remontoida ja saada ympärivuotisesti lämpimäksi suuren osan rakennusta. Paitsi itse suunniteltu niin remontti tuli myös itse tehtyä. Vain sähköt ja lämmityskattilan asensivat ammattimiehet.

Monenlaisia vaiheita on ateljee-gallerian viisitoistavuotisen historian aikana ehtinyt olla vaikka rakennus itse on kallion päälle valetuilla perustuksillaan rauhassa tukevasti seissytkin ja hyvin toiminut.

Avajaisissa oli tupa täynnä ja 90-luvun lopulla ja vielä 2000-luvun alussakin liikkui runsaasti erilaisia bussiryhmiä ja maaseutumatkailu kukoisti. Ainakin jos tähän päivään verrataan. Pari kuukautta avajaisten jälkeen oli varsinainen testi kun lukioaikainen opettajani tiedusteli voisimmeko järjestää silloisen presidenttiehdokas Elisabeth Rehnin vaalitilaisuuden. Ehjänä selvittiin siitäkin tungoksesta! Muistelen, että toiseksi suurin yleisömagneetti oli vaalikiertueellaan ollut Anneli Jäätteenmäki joka nousikin pääministeriksi. Hetkeksi siis. (Itse en harrasta politiikkaa millään tavalla mikä tässä tuotakoon esille!). Muitakin tilaisuuksia on vuosien varrella riittänyt konserteista syntymäpäiviin.

Alkuvuosien vilkas kävijämäärä teki sen, että maalailemiseen ei aina ollut aikaa. Oli myös suunniteltu, että alkaisimme pitää muiden taiteilijoiden näyttelyitä mutta sitä ei ehtinyt edes ajatella. Galleristiksi ryhtyminen se vasta olisikin ollut melkoinen projekti eikä siitä ollut edes kokemusta! Lisäksi oli maatilan työt vaikka viljanviljely ei koko vuotta työllistäkään.

Kohta olikin edessä tilanne, että taulut alkoivat olla vähenemään päin ja kävijoiden virtakin hiljeni. Hiljenemistä kiihdytti vuonna 2002 vai oliko se 2003 tapahtunut kotipitäjä Vehkalahden pyyhkäiseminen maailmankartalta. Pitäjän asukkaista tuli haminalaisia. Samalla kaikkien katseet ja menosuunta tuntui kääntyvän ympyräkaupunkiin. Nyky-Haminassa meininki onkin sitten sellainen, että jos tapahtuma, tilaisuus tai matkailurysä ei näy raatihuoneelle niin sitä ei ole olemassa! Ollaan täällä kahden peninkulman päässä melkein metsän keskellä. Matkailupuoleen ei siis sen jälkeen ole kannattanut panostaa eikä se suuremmin edes harmita koska ateljee-gallerian toiminnassa se puoli ei ole pääasia.

Ei siis tulisi edes mieleeni valittaa. Itsehän olen asiani päättänyt ja urani valinnut. Muutos on aina samalla mahdollisuus ja maalaamista on kuluneiden vuosien aikana riittänyt. Ja mikä parasta. Käytössäni on ollut todella hyvät maalaus-, näyttely-, ja kehystystilat. Ihan ikiomat!