Edellisessä blogissani suunnittelin, että jatkossa keskityn bloggaamaan vain omista hommistani eli maalaustyöstäni ja muista työtiloissani tapahtuvista tauluntekoon liittyvistä puuhista.
Blogin uudellen nimeäminen onkin varsinaista semantiikkaa. Suomalaisittain "työhuone ploki" ei oikein kuulosta netissä hyvältä kun lukijoita (jostain minulle tuntemattomasta syystä) näkyy olevan kymmenistä eri maista ja harva tuolla suomenkielisellä ilmaisulla mitään netissä hakee niin tuli tuo englanninkieli mieleen. Ateljee sanasta en oikein tykkää itse. Englanninkielellä taiteilijan/luovan alan työhuone on "studio" vaikka se meillä kuulostaa enemmän musiikkiin liittyvältä. Ulkomaan kielellä otsikko nyt joka tapauksessa tuli mutta teksti on ihan tätä kökkösuomea!
Heti alkuun täytyy sanoa, että - ainakin itselläni pääasiassa maisemamaalarina - on yksi asia joka on paljon tärkeämpi kuin täällä "studiossa" tapahtuva työ. Se on tärkeämpi kuin koulut, maalaustaidot tai täydellinen cv. Itseasiassa ilman sitä ei meikäläisen kohdalla edes syntyisi maalauksia! Tuo tärkein asia on tietysti se, että se maalattava maisema täytyy ensin etsiä, löytää ja omin silmin nähdä ja paikan päällä kokea. Tosin näkyyhän niitä maisemia jo ikkunoista oli sitten työhuone tai muu huone ja oman maalauspaikkani ikkunasta näkyy pohjois-vehkalahtelaista maalaismaisemaa. Nyt huhtikuisessa koreudessaan.
Muuten kotikylällä riittää maisemia joka lähtöön. On erilaisia metsiä kivikkoineen, kallioineen ja mäkiä vähän liikaakin. On peltomaisemia ja niillä vielä vanhoja latojakin. Järviä ja metsälampia on parin kilometrin säteellä toistakymmentä. Jokimaisemia voisi olla enemmän, pikkupuroja kyllä löytyy. Eri vuoden- ja vuorokauden ajat tietysti moninkertaistavat maisema-aiheet. Kun paikat ovat tutut niin valmiiksi tietää miltä suunnalta ja mihin aikaan kannattaa lähteä katseltavaa etsimään. Kuvia tulee räpsittyä oikein urakalla ja maalaamaan pääseekin sitten heti tuoreeltaan senkun laittaa kuvat läppäriin ja monitorilta alkaa katsella suurempana kuvana mitä on saanut saaliiksi.
Inspiraatio voi iskeä ulkona liikkuessa koska tahansa mutta aina ei voi tietää tuleeko aiheesta lopulta taulu vai ei. Tässä jokin aika sitten maaliskuisena lauantai-iltapäivänä hiihtolenkillä kylän ladulla pelto-ojaa ylittäessä kevät-aurinko värjäsi takaapäin pilviharson lävitse vastarannan taivaan mahtavan tummaksi ja taustametsän violettiin utuun. Ojan varren puskakin tuntui sopivan maisemaan ja näyn kruunasi keväthankia katsojaa kohti halkova oja. Ajattelin, että mitkä värit ja asetelma! Pian tein aiheesta pienen luonnoksen (20 x 40 cm).
Kun se ei suoraan sanottuna säväyttänyt ollenkaan, kokeilin vähän isompana (40 x 60 cm).
Vieläkään ei tullut ihan sitä mitä odotin. Kun seinän vieressä lojui kehys, tein siihen maalauspohjan ja kokeilin vielä kehystettyä versiota.
Sitä en innostunut tekemään edes signeerausvalmiiksi kun aihe pääsi jotenkin sammahtamaan. Mutta näitähän voi joskus jatkaa jos sattuu innostumaan. Ja liikaahan ei maalaamista voi koskaan harjoitella.
Joskus löytyy hienoja ja erikoisia näkymiä joista tietää jo etukäteen ettei kannata edes harkita tekevänsä niistä maalausta vaikka kuinka satumaiselta näyttäisi. Niinkuin nyt tämäkin toissa-iltana löytynyt vedessä kasvava kuusikko. On kevättulvan aika parhaillaan.
