tiistai 20. syyskuuta 2011

Kesänäyttelymuistoja...

Vietin kesäkuista perjantai-iltapäivää Iitin Kirkonkylän Kylätalon galleriassa, pitkällä puupenkillä istuskellen ja katsellen salin ikkunasta iittiläistä maalaismaisemaa. Olin lähtenyt Merja-vaimoni kanssa katsomaan kuinka meneillään oleva kesänäyttelyni paikassa sujui ja oliko samaan aikaan vietettävien Iitin Musiikkijuhlien konserttien johdosta  paljon ihmisiä liikkeellä.
Jossain vaiheessa näyttelytilan ensimmäiseen saliin oli tullut pikkuinen tyttö vaarinsa kanssa tutustumaan maalauksiini. Tyttö oli minusta sen verran pieni, ettei varmaan ollut vielä edes koulussa mutta osasi silti lukea sujuvasti. Ninpä hän kävi teosluettelo kädessään numerojärjestyksessä läpi etummaisessa salissa olleita maisemamaalauksia ja luki ääneen työn nimen sekä tutkiskeli työtä ikäänkuin tarkastaen, että maalaus vastaa sitä nimeä mikä on listassa. Kaikki työni olivat saaneet hyväksyvän vastaanoton kunnes takimmaisen salin perällä tuli vastaan pari pientä tilalistaan kehystämääni ei-esittävää kuvaa. Pieni näyttelyvieras luki taas töitä vilkaisematta niiden nimet mutta kääntäessään katseensä seinälle kohti tauluja ilmoitti hän ihmeissään vaarilleen että "eihän näissä ole mitään"! Samalla hän vilkaisi sivulle ja huomasi, että samanlaisia olisi vielä jokunen lisää ja vielä muutama naisfiguuri. Ne eivät kuitenkaan enää yhtään  kiinnostaneet vaan hän tepasteli ulos salista omille teilleen. Vähän harmitti kun selvästi huomasi, että hän olisi halunnut suorittaa aloittamansa urakan kunnialla loppuun asti!
Hetken kuluttua näyttelytilaan saapui ryhmä nuoria aikuisia äänekkäästi rupatellen.  Kaikesta huomasi, että he olivat kulttuurin suurkuluttajia ja nimenomaan musiikki-ihmisiä. Hetken kuulumisiaan vaihdettuaan he päättivät kukin valita näyttelystä suosikkitaulunsa. Tässä vaiheessa en seurannut tilannetta koska seurustelin muiden näyttelyvieraiden kanssa mutta hetken päästä löysin itseni taas penkiltä ja sain sivusta seurata kun edellämainittuun seurueeseen kuulunut nuori nainen kertoi ystävilleen ajatuksiaan abstraktista maalauksestani josta hän piti ja joka oli hänen suosikkinsa. Tarina ei sen kummemmin jäänyt mieleeni koska rupesin itsekseni ajattelemaan kuinka ihmiset voivatkin olla niin erilaisia ja pitää eri asioista. Tyytymättömänä näyttelystä poistumaan joutunut pikkutyttö harmitti edelleen niin paljon, että kun nyt aikuinen kehui maalaustani niin se ei jaksanut edes  kiinnostaa!
Vilpitön lapsen mieli on varmasti yhtä pätevä arvioimaan öljyvärimaalausta kuin tämän ajan korkeasti sivistynyt aikuinen vai pitäisikö sanoa aikuinen, jolle on opetettu tämän ajan "oikea" tapa ajatella asioista!
Varmaa on vain se, että kaikkia ei koskaan pysty miellyttämään maalauksillaan ja se siitä!

torstai 15. syyskuuta 2011

Äitelän imelät vihreät!

Otsikko ei viittaa mihinkään poliittiseen suuntaukseen vaan öljyväreihin! Usein nimittäin näkee ja kuulee kun maalarit valittavat kuinka vihreä väri - siis kesän maalaaminen - ei tunnu mielekkäältä kun työssä on lähes pelkästään tuota lehtivihreää ja heinänvihreää ym vihreää. Valon ja varjon sävyjä on hankala saada esille. Jo edesmennyt Edelfelt valitteli Luxemburgin puistossa maalatessaan, että 'hernerokalta' näyttää!
Olen myös itse tähän ongelmaan aikanaan törmännyt. Minulle kuitenkin kaikessa vehreydessään ja vihreydessään kylpevän kesän maalaaminen on lähes henki ja elämä enkä voisi lopettaa Suomen suven näkymien kuvaamista maalauksissani. Joskus yli kymmenen vuotta sitten vihreään imelyyteen kyllästyneenä ratkaisin ongelman siten, että en osta  vihreitä värejä enää ollenkaan!. Monet muutkin värit joita tuubeista puristaa ovat todella 'irvokkaan' värisiä ja täysin käyttökelvottomia sellaisenaan suoraan tuubista mutta nehän ovatkin vain värien raaka-aineita ja värisävyjen sekoittaminen vasta tekee maalarin. Mistä sitten vihreät? No melkeinpä ihan vaikka mistä! Tässä alla (kuva 1)on  eniten käyttämäni Raw Umber + Chrome Yellow sekoitus. Paynes Grey + Cadmium Yellow (kuva 2) sopii myös minun makuuni. Kaikenlaisia muitakin yhdistelmiä käytän ja tietysti sinisen ja keltaisen yhdistelmiäkin voi kokeilla. Itse pidän hillitystä Coeruleum Blue (taivaansininen) ja Naples Yellow sekoituksesta  (kuva 3). Valkoinen luonnollisesti voi aina olla kolmantena värinä.
Mielestäni  yksi parhaista vihreän värin taitajista oli venäläinen taidemaalari Isaak Levitan ( 1860-1900 ).


   
kuva 1

kuva 2

kuva 3




                                                                                                                

tiistai 23. elokuuta 2011

Taide on bisnestä!

Tässä kesällä oli lehdessä juttu helsinkiläisestä taidemaalarista, jonka mukaan taiteilijan työ on turhauttavaa. Syystä, että kun ensin valmistaa innolla ja parhaan kykynsä mukaan töitä näyttelyyn, missä ne ovat esillä muutaman viikon niin sen jälkeen työt täytyy viedä varastoon Kaapelitehtaalle eikä kukaan niitä enää sen jälkeen  ehkä koskaan näe.
Täytyy sanoa, että  varmasti on turhauttavaa. Joku irvileuka voisi sanoa, että on täysin turhaa tuollainen homma! Olen joskus ihmetellytkin, minne joutuvat niiden taiteilijoiden työt jotka ylpeänä ilmoittavat, etteivät he koskaan myy teoksiaan. Näitä korkeasti koulutettuja ammattitaitelijoita on Suomessa melko lukuisa määrä ja jos heistä suuri osa vie maalauksansa näyttelyn jälkeen varastoihin niin eipä pääse taide maasta ihan äkkiä loppumaan! Vai onkohan näyttelyn jälkeen ale-myynti suoraan taiteilijalta?!
On myös maalareita, jotka nimenomaan maalaavat työt myyntiin mutta heitähän ei tässä maassa arvosteta - siis taidepiireissä - kansa saattaa heistä sen sijaan kovastikin pitää. Yleisesti esitetty arvio on ,että 5% kaikesta mitä maalaustaiteen nimissä tehdään on sitä todellista taidetta. 20% on taidetta, jolla tulee olemaan keräilyarvoa ja loput 75% on sellaista taidetta, jolla tulee olemaan lähinnä vain tunnearvoa. Me tämän päivän ihmiset emme voi tietää mistä väki sadan vuoden päästä tykkää ja miltä tämän päivän taide silloin näyttää. On todella ennenaikaista varastoida tämän päivän taidetta ja odotella, että sen arvo varastossa nousee ja taiteilija myöhemmin saa ansaitsemaansa tunnustusta. Jos joku nyt sitten näin sattuisi ajattelemaan. Albert Edelfelt oli omana aikanaan pidetty ja arvostettu taidemaalari muuta nykytaideihmiset eivät ole energiaansa säästelleet kun ovat häntä haukkuneet. Mukamas hukkaanheitetty kyky. Samalla tavoin tämän ajan ylistetyt mestarit voivat saada tulevien sukupolvien halveksimisen niskaansa.
Minusta jokaisen taiteilijan tulisi reilusti laittaa työnsä myytäväksi eikä se mikään häpeä ole jos kauppa ei käy.
Kaupallisuus on vaan vasemmistolaisissa taideporukoissa sellainen kirosana, että kaikilla ei kantti kestä. Taideteoksista ei voi tulla edes keräilyesineitä jos niitä ei ole markkinoilla siinä määrin, että niitä voivat taiteenkeräilijät ruveta keräilemään. Voi vain arvailla kuinka haluttuja vaikkapa Juhani Palmun tai Olli Joen työt ovat sitten joskus kun niitä ei enää valmisteta.
Sitäpaitsi meikäläisellehän on aivan sama mitä kukin maalauksillaan tekee. Sitä mieltä vain olen, ettei kaupallisuus taidetta pahenna, päinvastoin  se voi parhaimmillaan saada taiteilijan yrittämään enemmän ja kun työlle tulee kysyntää niin taiteilijan omat mahdollisuudet ja keinot samalla laajenevat ja paranevat. Pääse vaikkapa nauttimaan taiteilijan vapaudesta!

sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Paljonko taulu maksaa? Ja miksi!

Minulta tauluntekijänä kysytään ensimmäiseksi ( ja usein! ), missä hinnoissa tauluni liikuvat? Ja moni ihmettelee mikä tauluissa oikein maksaa? Suurelta osin tämä johtuu tietysti siitä, että se mikä on toiselle kallis, onkin toiselle halpa ja päinvastoin. Ja makuja, niitä vasta monenlaisia onkin. Mutta niin on kieltämättä taulunhintojakin. Eli miten se hinta sitten määritellään, paitsi tietysti niin, että jokainenhan saa työstään pyytää niin paljon kuin haluaa ihan sen mukaan kuinka arvokkaana omaa työtään pitää.
No! Otetaan nyt esimerkiksi vaikka pienehkö 30 x 40 öljyvärityö, kehystettynä ja hinta 600 euroa. Itse maalailen elinkeinonharjoittajana joten arvonlisäveroon menee 9% myyntihinnasta. Öljyvärimaalari tarvitsee mielestäni ilman muuta erillisen työhuoneen  (asuintiloissa ei kenenkään pidä liuottimilla lotrailla) eli atelieerin, joka itselläni on oma mutta sekin tarvitsee lämmitystä, sähköä, ylläpitoa ja kiinteistöveroa saa maksaa. Tästä johtuvia kuluja taideteoksen hinnassa on varmaan 10%. Muitakin kiinteitä kuluja on (puhelin ja netti) mutta kun on taiteesta kyse niin eipä tehdä asiaa liian vakavaksi!
Sitten ruvetaan rustaamaan maalauspohjaa: kiilapuut, laadukas pellava - vain italialainen tai belgialainen sellainen - tulee kyseeseen, pohjustusaineet/pohjamaalaus. Hyvää maalauspohjaa ei myydä missään vaan se on itse tehtävä.
Ja maalaamaan: väriä tarvitaan monenlaista, maalausainetta siis pellavaöljyä kuluu, sutia ja sivellintä ja lopuksi vernissa pintaan.
Ilman kehystä on hankala myydä muuta kuin joitain abstrakteja pläjäyksiä. Omat maalaukseni kehystän itse joten siinä säästää mutta yleensä kehys on se taulun rakannusaineksista rahallisesti kallein osa.
Pienen, laadukkailla materiaaleilla tehdyn öljyvärityön tarvikkeet ovat työn hinnasta 20-30%.
Kuudensadan euron maalaukselle tulee siis hintaa melkeinpä puolet sen arvosta jo ennenkuin sitä on edes alkanut maalata. Puhumattakaan siitä, että työtä pitäisi vielä ruveta markkinoimaan ja myymään, harvalla kun on niin kovaa nimeä, että teokset käydään kotoa käsistä repimässä!

keskiviikko 13. lokakuuta 2010