Autodidaktit taiteilijat

Vuonna 1880 sattui Belgian Antwerpenissa, että paikallisesta taideakatemiasta potkaistiin pihalle 27-vuotias maalausta opiskelemaan tullut mies jo parin kuukauden opintojen jälkeen koska opettajien mielestä hän oli "täydellisen lahjaton". Maalarinalku ei tästä lannistunut vaan jatkoi maalaamista omin päin. Tuohon aikaanhan maalaustaide kukoisti Euroopassa kun vanhat mestarit olivat vielä voimissaan ja uutta maalaustaidetta oltiin luomassa joten maalausilmapiiri on varmaan ollut inspiroiva ja esikuvia oli helppo löytää. Maalaamisen lisäksi tarinan alankomaalaisen miehen elämässä ei juuri mikään muu onnistunutkaan vaan hän eli kurjan elämän jolla oli surkea loppu vajaat kymmenen vuotta myöhemmin. Tuona aikana häneltä valmistui yli 1800 teosta ( niistä 900 öljyvärimaalauksia ) ja nykyään tätä historiankirjojen mukaan "lähes täysin itseoppinutta" taiteilijaa pidetään yhtenä länsimaalaisen maalaustaiteen merkittävimpänä maalarina ja hänet tunnetaan kaikkialla maailmassa. Mies oli Vincent Van Gogh.

Kun googlaa "self taught artists" niin löytyy pitkä lista tunnettuja nimiä: Gauguin, Kahlo, Rousseau, Homer, McNeill Whistler, Utrillo, DeVlaminck jne jne. ihan riippuen minkämaalaisia listoja katselee. Hienoa, etteivät kaikki taidehistorian lahjakkuudet ole antaneet itseään liialla opetuksella pilata!

Lienee selvää, että itseoppiminen on nykyään entistäkin yleisempää. Viisaat ja kouluja käyneet ihmiset ovat kylläkin tehneet maailmasta niin monimutkaisen paikan, että juuri millään alalla ei ilman opiskelua enää pärjää. Mutta siinä samalla on väestä tullut niin etevää, että asioista osataankin ottaa itse selvää. Varsinkin kuin kaikki maailaman tieto on nykyään käden tai paremminkin näppäinsormen ulottuvilla!

Englanninkielisessä maailmassa tulee usein vastaan termi "autodidact artist" niin maalaustaiteen kuin muidenkin taiteenalojen kohdalla. (tsekkasin wikipediasta, että sana tulee kreikankielen sanasta "autodidaktos" eli itseoppinut). Suomenkielessä tuo termi ei ole vastaan tullut. Eikä ihme! Täällähän suurinpiirtein pitää joltain viskaalilta lupa pyytää jos haluaa itse ja ominpäin jotain opetella tai tehdä!
Mustasukkaisesti saavuttamistaan eduista ja veronmaksajilta saaduista rahoista kiinni pitävä kuvataideväki ei voi sulattaa sitä, että joku täällä maalailee ilman tutkintoa ja heidän ohjailemaansa opetusta. Vai onko kukaan kuullut Suomessa puhuttavan autodidakteista taiteilijoista?

Jos nykytaiteen tyylien sijaan kiinnostavat aivan toisenlaiset maalaustyylit tai kertakaikkiaan on saatava toteuttaa omat kuvat niin ei siinä paljon muita vaihtoehtoja ole kuin itse hoitaa homma. Kuten sanottu onnistuu se nykyään helposti. Itse ominpäin oppineena voisin antaa kolme ohjetta: 1. Ala maalata! 2. Älä luovuta! 3. Maalaa aivan älyttömän paljon!  Muutaman tuhannen maalatun taulun jälkeen kun sivellin liikkuu jo sujuvasti, alkavat neuvojien ja viisastelijoiden jutut kuulostaa todella pölhöiltä :)

Reclaimed wood frames

Blogikirjoituksen ulkomaankielistä otsikkoa voi perustella sillä, että kun ihmiset netissä eri puolilla maailmaa kirjoittelevat hakusanoja niin näillä sanoilla saanee blogiinsa enemmän katsojia kuin jos otsikko olisi "kehyksiä kierrätyspuusta"! Niin ihmeelliseltä kuin se tuntuukin niin tälläkin blogilla on säännöllisesti yhtä paljon lukijoita maailmalla kuin täällä kotimaassa. Tuskinpa ihmisillä nykyään niin tylsää on koko ajan että tännekin eksyvät...netin avulla on vain niin helppoa harrastaa kaikenlaista kun kaikenlaista on löydettävissä.

Mutta taulunkehyksiin liittyvistä asioista siis on kyse. Kun olen pitkään jo kehystyksiä tehnyt niin voi sanoa, että hommaa on montakin kertaa ja monelta kantilta tullut ihmeteltyä. Kun omien maalauksien kehystämisestä on kyse niin samanlaista kehystä ei kertakaikkiaan voi kovin pitkään käyttää. Minun mielestäni. Erilaisia kehyslistoja taas on varmaan vähän yli ziljoona erilaista! Mutta silti niihin välillä kyllästyy. On paljon malleja joista tiedän, että taulunkatselijat tykkäävät mutta kun en enää itse pidä niin en niitä hanki. Toinen asia on, että tarjolla olevat ja yhä enenevässä määrin ulkomailta tuodut kehyslistat monta kertaa tuntuvat pikkunäteiltä ja sieviltä ettenkö sanoisi steriileiltä ja metallinmakuisilta vaikka useimmiten vielä puusta ovatkin valmistettuja.

Moni muukin on varmaan pannut merkille miten marketeissa, halpahalleissa jne on aina se sekaisen näköinen kehyslaari. Jossain vinkulandiassa (sori vinkulandialaiset!) valmistettuja puuta muistuttavia muovisia valokuva- ja vähän isompia valmiskehyksiä. Näihin kun läheistensä ja rakkaimpiensa potretteja kehystää niin näyttääkö sitten arvokkaalta? Monien kuluttajienkaan mielestä varmaan ei ja siksi ne kehykset ovatkin siellä aina alemyynnissä.

Kun siis itse maalaan ja kehystän niin olen omiakin kehyksiä värkkäillyt. Nyt päästäänkin vihdoin tuohon otsikon aiheeseen!

Tämän kuvan näköistä jälkeä ei ole syntynyt siitä kun taiteilija on takkapuita tehnyt vaan siinä on kehyksenvalmistaja irroitellut kuormalavoista kehyksiin kelvollista lautaa. Nimittäin lauta kuin lauta tai rima kuin rima, olkoon jo vaikka vähän enemmänkin "maailmaa nähnyt" jos se vain on hyvin säilynyt niin siihen kun pöytäsirkkelissä ajaa yhdelle sivulle uran ja toiselle sivulle samalle leveydelle yhtä syvän uran niin syntyy huullos eli falssi ja kas ... kehyslistaa!

Ennen näin syntyneen kehyslistan leikkaamista ja kasaamista en tee sille muuta kuin puhdistan sen harjalla tai muuten. Kehykseksi kasattuna voi sitten ruveta hiomaan ja valmistelemaan muuten. Vaikka tarkoitus ei olekaan mitään hienoa tuotetta valmistaa niin tikkuja kehyksestä ei sentään kuulu kenenkään käsiin irrota! Hyvin hiottuna voi kierrätetystä laudastakin saada näin sileää jälkeä:

Itse tykkään, että tällaisissa kehyksissä ei kulmaliitos tarvitse olla liian tiivis eli tämä kehys on kasaamisen jälkeen vielä huoneenlämmössä kuivunut. Jos tiivimmän sauman kulmiin haluaa, on puun kuivuttava sisällä muutama viikko.

Tähän olen käyttänyt ladonseinälautaa.

Tämä on peräisin navetanseinästä.

Ja tämän värinen on meidän talo joskus ollut! Tai suunnilleen samanvärinen se on edelleen, ilmeisesti ikkunaremonttien jäljiltä oli jäänyt seinälautaa.

Myös tehdasvalmisteisista kehyslistoista valmistettuja kehyksiäni ole tuunaillut. Sehän onnistuukin helposti. Senkun nurkista keräilee raamit joille ei muuten ole sopivaa käyttöä löytynyt ja antaa niille reippaan käsittelyn. Ensin hion uudelleen maalattavat kohdat. Maalauksen jälkeen vielä uudelleen hiomakonetta, santapaperia tai muita "raapimisvälineitä" käyttäen syntyy tämännäköistä jälkeä!

Kuka tykkää kierrätyspuukehyksistä kuka ei. Se nyt on ainakin varmaa, että samanlaista ei ole kenelläkään toisella!

11.11.

Marraskuun 11. päivän aamuna v 1999 oli satanut hentoinen ensilumi. Päivä oli pilvinen ja utuinen, tavallinen hämärä syyspäivä ja vähäiset lumetkin sulivat jo aamupäivän aikana pois. Päivä on jäänyt mieleen koska tuona päivänä viisitoista vuotta sitten oli ateljee-galleriamme avajaispäivä.

Galleria Luoma 11.11.2014

Samanlainen oli marraskuun päivä tänä vuonnakin- tosin ilman yhtään lunta.

Alunperin rakennus oli valmistunut syksyllä 1964 tilan lehmien ja vasikoiden kodiksi. Maailma muuttui kovaa vauhtia jo 90-luvulla mutta navettarakennuksen muuttaminen tällaiseen uuteen käyttötarkoitukseen tuntui varmaan monen ulkopuolisen mielestä omituiselta idealta. Itse kuitenkin olin täynnä intoa ja omasta mielestäni tiesin tasan tarkkaan mitä olin tekemässä. Ihan niin isoja tiloja kuin toteutuneet olivat en ensialkuun suunnitellut mutta kehittyneet lämmitysjärjestelmät tekivät mahdolliseksi remontoida ja saada ympärivuotisesti lämpimäksi suuren osan rakennusta. Paitsi itse suunniteltu niin remontti tuli myös itse tehtyä. Vain sähköt ja lämmityskattilan asensivat ammattimiehet.

Monenlaisia vaiheita on ateljee-gallerian viisitoistavuotisen historian aikana ehtinyt olla vaikka rakennus itse on kallion päälle valetuilla perustuksillaan rauhassa tukevasti seissytkin ja hyvin toiminut.

Avajaisissa oli tupa täynnä ja 90-luvun lopulla ja vielä 2000-luvun alussakin liikkui runsaasti erilaisia bussiryhmiä ja maaseutumatkailu kukoisti. Ainakin jos tähän päivään verrataan. Pari kuukautta avajaisten jälkeen oli varsinainen testi kun lukioaikainen opettajani tiedusteli voisimmeko järjestää silloisen presidenttiehdokas Elisabeth Rehnin vaalitilaisuuden. Ehjänä selvittiin siitäkin tungoksesta! Muistelen, että toiseksi suurin yleisömagneetti oli vaalikiertueellaan ollut Anneli Jäätteenmäki joka nousikin pääministeriksi. Hetkeksi siis. (Itse en harrasta politiikkaa millään tavalla mikä tässä tuotakoon esille!). Muitakin tilaisuuksia on vuosien varrella riittänyt konserteista syntymäpäiviin.

Alkuvuosien vilkas kävijämäärä teki sen, että maalailemiseen ei aina ollut aikaa. Oli myös suunniteltu, että alkaisimme pitää muiden taiteilijoiden näyttelyitä mutta sitä ei ehtinyt edes ajatella. Galleristiksi ryhtyminen se vasta olisikin ollut melkoinen projekti eikä siitä ollut edes kokemusta! Lisäksi oli maatilan työt vaikka viljanviljely ei koko vuotta työllistäkään.

Kohta olikin edessä tilanne, että taulut alkoivat olla vähenemään päin ja kävijoiden virtakin hiljeni. Hiljenemistä kiihdytti vuonna 2002 vai oliko se 2003 tapahtunut kotipitäjä Vehkalahden pyyhkäiseminen maailmankartalta. Pitäjän asukkaista tuli haminalaisia. Samalla kaikkien katseet ja menosuunta tuntui kääntyvän ympyräkaupunkiin. Nyky-Haminassa meininki onkin sitten sellainen, että jos tapahtuma, tilaisuus tai matkailurysä ei näy raatihuoneelle niin sitä ei ole olemassa! Ollaan täällä kahden peninkulman päässä melkein metsän keskellä. Matkailupuoleen ei siis sen jälkeen ole kannattanut panostaa eikä se suuremmin edes harmita koska ateljee-gallerian toiminnassa se puoli ei ole pääasia.

Ei siis tulisi edes mieleeni valittaa. Itsehän olen asiani päättänyt ja urani valinnut. Muutos on aina samalla mahdollisuus ja maalaamista on kuluneiden vuosien aikana riittänyt. Ja mikä parasta. Käytössäni on ollut todella hyvät maalaus-, näyttely-, ja kehystystilat. Ihan ikiomat!

Kotisivuni

Kun kotisivutoimittajani loppukesästä ilmoitti lopettavansa nykyisten sivujen ylläpidon ja kehoitti tekemään ne uudelta pohjalta niin homma on nyt muutaman viikon muhinut mutta valmista ei ole vielä tullut. Eikä näillä meikäläisen kotisivurakentajan taidoilla kovin valmiin näköistä lopputulosta saa edes aikaan mutta julkaisin uudet sivut nyt keskeneräisenä. Ehkä siitä saa intoa joskus jatkaa sivuja valmiiksi! osoite sama vanha: pauliluoma.fi

Miten voi menestyä ja ansaita rahaa tauluja maalaamalla!?!

Olen joskus kuullut sanottavan, että taiteilija siis maalari voi sanoa saavuttaneensa menestystä siinä vaiheessa kun hän ei enää tunne ihmisiä jotka ovat hänen maalauksiaan ostaneet. Käytännössähän tuo tarkoittanee, että niitä ovat sitten ostaneet muutkin kuin taiteilijan sukukaiset ja ystävät!

Vaikea sanoa tuosta menestyksestä, vielä vaikeampaa on arvioida omaa menestystään. Itse en vuosikausiin ole edes tiennyt ketkä ovat taulujani ostaneet koska myyntini on ollut suurelta osin gallerioista ja näyttelyistä siellä enkä siis ole kaikkien ostajien kanssa tekemisissä. Vaikeaa on myös asiantuntijaksi asiassa ruveta kun taiteilijan menestys voi olla monenlaista riippuen siitä mitä haluaa ja rahalla vai ilman. Tänä vuonna on kulunut 25 vuotta siitä kun sain ensimmäisen tauluni kaupaksi joten ainakin kokemuksia asiasta on päässyt kerääntymään.

Maalarin menestyskään ei tule - yleensä - ilman kovaa työtä, sisua ja periksiantamattomuutta. Lisäksi jotain pitää löytyä myös "omasta takaa".  Kun olen asiaa harrastanut, maalaustaiteen maailmaa seurannut ja taiteilijoita mietiskellyt niin menestyneitä maalareita sanoisin olevan viittä eri sorttia:

  1. Taitava -  eli syntymälahjana saatu loistavat piirtämisen ja maalamisen lahjat
  2. Taiteellinen - eli erikoisella tavalla hyvä
  3. Omaperäinen - eli hyvällä tavalla erikoinen
  4. Työnsankari - eli taito joka on vuosien työllä hankittu  
  5. Täydellinen sekopää (?) - eli tyyppi jollaista ei ole ennen nähty ( ja siksi me muut emme voi
     siitä mtään tietää)                                                                            


Jos jonkun noista ominaisuuksista "tuntee sisimmässään" niin luulisin, että pärjää maalarina. Maalaustaiteen historian suuret mestarit lienevät olleet samalla kertaa taitavia, taiteellisia ja omaperäisiä työnsankareita. Tai niinkuin Caravaggio, vanGogh ja kummppanit eli ryhmä 5! Tosin nykyajan sivistynyt maailma taitaapi olla niin suvaitsematon, että heidän kaltaisten ei ole helppo päästä esille. Eivät tosin päässeet omana aikanaankaan nuo mainitut sankarit!

Maalaamistakin kannatta opiskella. Ammattitaiteilijan oppiin tosin pääsee vain muutamia nuoria vuosittain eli se siitä sitten. Mitä se muu opiskelu sitten lieneekään niin aina se on "rikkana rokassa".
Ja sellainen käsitys minulla ainakin on, että omat maalaamisentaidot ja lahjakkuus eivät ihmiseltä häviä mihinkään vaikka ei pääsisikään opiskelemaan! Senkun suti heilumaan.

Työnteko on myös erinomainen opettaja. Muistan kun kerran oli lehdessä juttu näyttelystä ja siinä sanottiin, että taiteilija oli nyt uransa aikana maalannut kaksikymmentäviisi teosta. Voi hyvät hyssykät! Maailmalla taideakatemioissa maalataan saman verran päivässä parissa kun hommaa vasta harjoitellaan. Menestyvän maalarin takana on siis aina kova työntekeminen.

Taiteen ostajien takaraivoon on todella tiukkaan taottu se, miltä hyvän taideteoksen kuuluisi näyttää.
Siksi on hyvä tutkia, mitä maailmassa on tähän mennessä maalattu ja soveltaa sitä sitten omaan tekemiseen. Nykytaiteilijatkin tunnetusti ammentavat maalaustaiteen historiasta ja maisemamaalarikin voi siinä oman maisemansa äärellä mietiskellä sitä kuinka joku menneen ajan mestari olisi aihetta käsitellyt. Pablo Picasson kuuluisa "sutkaus" oli että "huono taiteilija kopioi, hyvä taiteilija varastaa".

Maalaustaiteen historiaa kannattaa opiskella ja opetella tuntemaan pari- kolmekymmentä suomalaista taidemaalaria sekä oman valinnan ja mieltymysten mukaan ulkomaisia mestareita ja heidän maalaustapojaan ja -tyylejään. Maalareita maailmassa riittää. Amerikassa kaksi miljoonaa kuulemma maalaa työkseen, eurooppalaiset, venäläiset...kiinalaiset! Jos siis alkaa maalausta pukkaamaan niin ei pidä kuitenkaa hurahtaa luulemaan itsestään vielä mitään. Vaikka itse kuinka teoksiinsa ihastuisi niin se ei tarkoita, että muutkin ihastuvat. Oman mitättömyytensä tunnustaminen on hyvä alku ja tavoitteet tulee asettaa niin korkealle, että puoliväliin pääsy on jo saavutus aikanaan.

Jos usko tässä vaiheessa loppuu niin kannatta tutustua maailmalla menestyneisiin taiteilijoihin. Netistä kannattaa katsoa miten esim. Jack Vettriano tai Matt LeBlanc ( ei sama kuin "Friends"-näyttelijä vaan kanadalainen taiteilija!) ovat hoitaneet homman ns himaan.

Tästä voidaan palata takaisin maanpinnalle ja miettiä mitä sitten kannattaa maalata. Aina tietenkin sitä mikä on ominta ja minkä parhaiten osaa. Englannissa on tutkittu ja varmaan pätee meilläkin, mitkä ovat parhaiten kaupaksi menevät taulunaiheet. Lista on tämännäköinen:

    1. Perinteinen maisema
    2. Paikalliset näkymät (siis rakennuksia ym jotka ihmiset tunnistavat)
    3. Modernit ja puoliabstraktit maisemat
    4. Abstrakti maalaus
    5. Koirat  (!)
    6. Henkilökuvat  ( ei alastomat)
    7. Meriaiheet, merenrannat, satamat (tämä on meillä varmaan paremmalla sijalla)
    8. Villieläimet,-luonto
    9. Impressionistiset maisemat
   10. Alastonmaalaukset

Kaikenlaista kun maailmalla tutkitaan niin sekin on tutkittu minkälaiselta tyypiltä ihmiset mieluiten taulunsa ostavat! Sen mukaan renttutaiteilijoilla ei oikein ole saumaa. Pitää olla hyvinvoivan ja menestyvän näköinen sekä siististi pukeutunut! Noo...ostajiakin on monenlaisia mutta mutkaton ja asiallinen suhtautuminen puolin ja toisin ei taidekauppojen yhteydessäkään ole pahitteeksi.

Tässä vain muutamia mieleen tulleita asioita. Sen verran laaja ja monimutkainen on tuo tämänkertaisen blogin otsikko, että eipä siihen kunnon vastausta saa vaikka asioita kuinka pyörittelisi! Siihen voi aina luottaa, että kun opettelee työnsä hyvin ja tietää mitä tekee niin silloin valmistuvat työt myyvät kyllä itse itsensä.

Talvinen jokimaisema

Muistan joskus lukeneeni tutkimuksesta, jonka mukaan suomalaisten suosikkimaisema taulunaiheeksi on järven/merenrantamaisema rantamökillä ja iltaruskolla höystettynä. Kakkossijalla oli talvinen jokimaisema -  lumella tietenkin koristeltuna.

Tässä aamupäivälla maalasin jälkimmäisestä aiheesta pikkutaulun. Olen samantyylisiä tehnyt useampia joten maalaus sujui jo sen verran rutiinilla, että  pystyin kesken maalaustyön ottamaan kuvia työn edistymisestä. Nyt kun vielä ei (onneksi!) ole lunta niin mallina aiheeseen käytin vuosia sitten otettuja talvisia valokuvia läheiseltä Summanjoelta. Uusia kuvia tuosta suosikki joenmutkasta ei ole koska paikka on nykyään totaalisesti pusikoitunut ja maisema maalausaiheena on ihan toivoton tapaus.

Tässä siis pienen maalauksen syntyvaiheita. Maalauspohjana on 8mm paksu puukomposiittilevy jolle olen liimannut sileän maalauskankaan.

Ensin luonnostelen puut

Seuraavaksi maalaan harmaan taivaan titaanivalkoisella jossa on ihan hiukan payne's grey-harmaata seassa.

Sen jälkeen jatkan puiden maalausta ja lisään valkoista niihin paikkoihin mihin lunta tulee jotta ne kohdat sitten pysyvät valkoisina.

Ohuita puunrunkoja teen lattasiveltimellä ja lunta ripottelen oksille pikkusiveltimellä josta olen leikannut vielä pois puolet harjaksista.

Seuraavaksi hahmottelen joen rantoja.

Veteen lisään ensiksi metsän tummat kuvajaiset.

Viimeisenä liitän taivaan heijastuksen veteen, yhdistän sen pystysuorilla siveltimen vedoilla tummiin heijastuksiin. Signeeraan taulun ja viimeistelen sitä vielä kun maali on muutaman päivän kuivunut.

Kuvia ateljeegalleriastani

                   

         Pictures from my gallery and atelier. All the paintings seen here are by me  (as a matter of fact   there has never been anyone else's paintings in my gallery!)

Syysmaisemia

Öljyvärimaalauksen ohella harrastuksiini kuuluu maanviljely. Minulla siis on kyseenalainen ilo omistaa maatila! Nykymittapuun mukaan pienehkön viljatilan työt rajoittuvat huhtikuun lopun ja lokakuun alun väliselle ajalle ja työhuiput ovat vielä erikseen toukokuussa ja elo-, syyskuussa. Vuosien kokemuksella tiedän, että kevätkesällä maalaaminen sujuu  mutta heinäkuussa homma hiipuu lähes kokonaan ja tähän aikaan vuodesta - siis lokakuun puolella - alkaa suti heilua taas ahkerammin. Nytkin olen parin viikon aikana aloitellut useamman työn ja suunnitellut muutenkin maalaushommia. Tähän kuuluu myös se, että tulee enemmän ulkoiltua sillä mielellä, että löytäisi maalausaiheita. Kun täysin valmiita uusia maalauksia ei ole tähän hätään esittää niin laitan kuvia maisemistani. Nämä ovat ns ylimjäämäkuvia eivätkä siis ehkä pääse maalauksiini!

  Tässä kuvia ihan lähimaisemista:

             Tässä lisää otoksia viimeviikkoiselta autoajelulta naapurikyliin.

                                                                           

Von Wright-veljesten maalausiaheita etsimässä osa 2:Haminanlahti

Suomalainen maalais- ja maaseutumaisema sellaisena kuin sen vanhoissa maalauksissa tai mustavalkoisissa Suomi-filmeissä edellen voi nähdä on viimeisten vuosikymmenien aikana muuttunut melkoisesti. Monin paikoin kulttuurimaisemat ovat kokonaan hävinneet tai oikeastaan peittyneet. Syy tähän on ilmiö nimeltä pusikoituminen. Kun tämä kehitys on jo vuosikymmeniä jatkunut niin nyt ovat kasvikunnan isommat edustajat mänty, kuusi ja koivu päässeet puskien seassa hyvään kasvuun ja sehän tekee tästä ilmiöstä entistä pysyvämmän.

Tuo asia tuli taas mieleen kun aiemmin kesällä ajelin Kuopion Haminanlahden kylään Kallaveden länsirannalle katselemaan, miltä seudulla syntyneiden ja asuneiden Von Wright maalariveljesten kotiseutu nykyään näyttää. Veljesten Magnus (1805-1868),  Wilhelm (1810-1887) ja Ferdinand (1822-1906) lintu- ja maisemamaalukset ovat kaikille maalaustaiteesta kiinnostuneille tuttuja. Tuntuu kuitenkin, että nykypäivän Suomessa heidän isänmaallisuutta ja kotimaan luonnon ihannointia korostavia töitä ei ole enää arvostettu mikä tietysti kertoo enemmän tämän ajan ihmisistä kuin Von Wrightien taiteesta.

1800-luvun kulttuurimaisemaa ei Haminanlahden kartanon tienoilla enää huomaa. Jos ei ole asiaan sen kummemmin vihkiytynyt niin varmasti ajaa paikan ohi vain ihaillen hienoja järvimaisemia. Kartanon vanhasta vaaleanpunaisesta päärakennuksesta voi pysähtyessä nähdä kesällä vain vilauksen lehvästön välistä rannan tuntumassa kulkevalta tieltä. Kun kääntyy Karttulaan johtavalta tieltä maantielle jokaa kulkee Kallaveden länsipuolitse voi nähdä vilahduksen uudemman päärakennuksen päädystä. Kun tien ja kartanon välissä oleva pelto on istutettu kuuselle niin arviolta parin vuoden kuluttua ei näy sitäkään. Kartano uinuu siis luonnonhelmassa ja käsitykseni mukaan on taiteilijaveljesten suvun yksityiskäytössä nykyään, mikä on todella hieno asia. Taiteilijakoti on siis edelleen olemassa ja juuri oikeiden ihmisten omistuksessa. Kun on muutamissa taiteilijakodeissa käynyt, minne pääsymaksulla kaikki pääsevät niin eihän se enää ole taitailijakoti vaan turistirysä!

Kameralla pääsee tietysti tirkistelemään mutta eihän kaikkia kuviaan tarvitse levitellä. Kartanon nykymaisemat saavat siis jäädä minunkin puolestani rauhaan. Haminanlahden kylään on muutama vuosi sitten perustettu Von Wright-kulttuuripolku ja yksi polun haara johtaa kevyenliikenteen väylää pitkin rantaan, missä on kyltti ja siinä kaksi kuvaa Ferdinand Von Wrightin maalauksista joihin on ikuistettu maisema siitä kohdasta nähtynä Haminanlahden Hovin suuntaan. Siitä kuva.

Ja tältä näyttää maisema tänä päivänä.

Maisemat ovat siis edelleen todella kauniit joskaan eivät tietysti samanlaiset kuin 1800-luvulla. Jos olisi mahdollista katsella ja aistia näkymiä ja tunnelmia alueella niinsanotusti 24/7 ja eri vuodenaikoina niin varmasti kohtaisi näkymät samanlaisina kuin taiteilijat aikoinaan ovat ne realistiseen tyyliinsä maalanneet.

Itse Kuopiossa ollessa ihailin auringonlaskuja muutamana iltana pari kilometriä itäänpäin Haminanlahdesta toisen lahden rannalla. Taivas kaikkine sävyineen on sentään edelleen ihan se sama kuin 1800-luvulla Von Wrightien aikaan!

Taiteilijaveljekset maalasivat paljon myös muita näkymiä Kuopion seudulla esim. Puijolta. Tässä yksi todennäköinen maalauspaikka  Puijonsarvesta "nykykunnossa". (Huom. tässä Puijonsarvi on paikan nimi ei samanniminen hotelli vai mikä se on!)

VonWright- veljesten maalausaiheita etsimässä osa 1: Suopeltovuori

Lintumaalauksistaan paremmin tunnetut VonWright-veljekset Magnus, Wilhelm ja Ferdinand jotka olivat myös suomalaisen maisemamaalauksen uranuurtajia olivat kotoisin Kuopion Haminanlahdesta ja kotiseutu tuli myös hyvin esille heidän maalauksissaan. Oman maalausharrastukseni alkuvuosilta muutama vuosikymmen sitten muistan, että varsinkin Ferdinand VonWrightin "Naköala Haminanlahdelta" (1853) teki suuren vaikutuksen.

Niinpä päätin kesäkuussa 2006 kun Kuopiossa olin, että yritän tutustua aiheeseen ja kenties paikkaan paremmin. Ajattelin, että tällaiset Suomen maalaustaiteeseen valtavasti vaikuttaneet veljekset olisivat hyvin näkyvästi esillä savolaiskaupungin matkailu- ja kulttuuritarjonnassa. En kuitenkaan löytänyt juuri mitään tietoa taiteilijaveljeksiin liittyen. Eräässä taideliikkeessä omistaja kertoi, että Haminanlahden Hovi, millä nimellä paikka tunnetaan on veljesten jälkeläisten yksityiskäytössä ja he asuvat siellä. Eipä siis auttanut muu kuin hankkia kartta ja katsoa mitä se näyttäisi. Haminanlahden kylä löytyikin muutaman kilometrin päässä Kuopion keskustasta Karttulaan johtavan tien varrelta. Eikun sinne siis.

Heti paikalle ajaessa voi jo tunnistaa järven ja lahden, niemet ja saaret oikealla ja vasemmalla kohoavan Suopeltovuoren, mistä näköala siis tietojen mukaan on kuvattu. Vähän arvelutti kun paikalle ilmeisen äskettäin rakennettu valtatie ja kevyenliikenteen väylä rannan puolella oli pengerretty kalliomursekeella. Oliko näköalapaikka louhittu sinne? Ylös kun katsoi niin Suopeltovuoren rinteen täytti sankka kuusikko. Näkyisikö sieltä mitään? Parin ohiajelun ja maiseman haarukoinnin jälkeen mielestäni oikea kohta löytyi joten auto tien sivuun ja kapuamaan.

Valtavan korkea ei Suopeltovuori ole mutta pinta-alaltaan todella laaja. Kohdassa missä tulin mäen laelle näkyi vain puunlatvoja. Toisessa paikassa näkyi järvenselkää silmänkantamattomiin puiden välistä. Vastarannan korkea niemi ja saariakin näkyi jostain kohdasta mutta kaipaamaani maalauksen näköalaan sopivaa kohtaa ei löytynyt. Seuraavana päivänä ajoin vielä autolla mäen ylise kulkevan pikkutien mutta ei mitään nähtävää sieltäkään. Jälkeenpäin luin netistä, että samaisen vuoden 2006 lokakuussa oli Haminanlahteen perustettu VonWright-kulttuuripolku näköalapaikkoineen. Että silleen. Ajattelin!

Viime viikolla olin jälleen reissulla Kuopiossa. (Tyttären opiskelukaupunki on tässä vuosien varrella muuttunut hänen tämänhetkiseksi asuinkaupungiksi). Päätin siis tietenkin käydä tutustumassa jo lähes kahdeksan vuotta toimineeseen VonWright-kulttuuripolkuun. Paikkahan olikin minulle entuudestaan tuttu!

Haminanlahden Hovin kanssa ei tällä kulttuuripolulla ilmeisesti ole mitään tekemistä ja lähtöpaikka onkin tien toisella puolella samalla kohdalla sijaitsevan leirikeskuksen pihassa. Alkutaipaleella peltotiellä vastaan tuleva vanhempi pariskunta valistaa lenkkareihin ja t-paitaan sonnustautunutta taulumaalaria, että siellä on tänään märkää ja kaikenlaista ötökkää liikkeellä hirveästi. Polku on myös kivikkoinen ja tallaamisen seurauksena esille kohonneet juurakot haittaavat liian innokasta etenijää. Ensimmäiseltä näköalapaikalta näkyy v. 1848 tuulimyllyn paikalle rakennettu Haminanlahden Hovin uusi päärakennus.

                                                     

Polku jatkuu portaita pitkin alas rinnettä ja sitten vanhaa tietä pitkin Suopeltovuoren laelle. Siellä paikka näyttääkin tutulta ja maisema myös.

Mitään "Näköala Haminanlahdelta"-maalauksen kaltaista paikka ei tälläkään kertaa löydy. Sakari Topelius nimesi aikoinaan tämän maalauksen "Maamme-laulun seitsemänneksi säkeistöksi". Niin hienona työnä sitä on pidetty ja hienohan maalaus on. Kun Suopeltovuorella nyt ympärilleen katselee niin kokemus ei ole mitenkään järisyttävä. Jyrkänteen alapuolelta tasaisin väliajoin kuuluva ohiajavien autojen äänekäs hurina ei tunnelmaa mitenkään paranna.

Voi vain kuvitella minne maisema on hävinnyt. Taulun maalaamisen aikaan Suopeltovuori lienee ollut lähes puuton. Ainakin oman kotikyläni vanhoja valokuvia katsellessa huomaa, että lähimäet oli "parturoitu".  Sen ajan kuljetuskalustolla rakennus-, tarve-, ja polttopuu otettiin tietenkin läheltä.  Savon suurien järvien rannoilta uitettavat puut otettiin tietenkin rannalta ensimmäiseksi kun tukinuitot 1800-luvulla alkoivat. Suopeltovuorella on varmaan korkeampiakin paikkoja kuin nuo polun näköalapaikat ja kun Haminanlahteen johtava tie kulki tuolloin vuonna 1853 vuoren laella niin se on ollut yhtä naköalapaikkaa koko alue. Sieltä on siis varmaankin näkynyt taulussa järven keskellä olevan Salonsaaren ylitse. Kallaveden- Kuopion pohjoispuolella oleva- järvenselkä.

Jos haluaa saivarrella niin Suopeltovuori on niin karu, ettei siellä ole koskaan voinut kasvaa taulussa olevan kaltaisia valtavia petäjiä. Itsekin metsänomistajana on omien puiden kasvua tullut seurattua ja luokittelisin mäen" varttuneeksi kasvatusmetsäksi". Puut ovat lyhyitä ja rungot kieroja. Sensijaan Suopeltovuoren alla järven rantatöyränteellä kasvaa tänä päivänä tyvestä metrin paksuisia petäjiä. Pitkiä ja suoria kuin mastopuut. Latvuksestaan jo pyöristyneitä ikihonkia.

Ehkäpä maalauksen järvimaisema on vuoren laelta ja etuala- jossa näkyy myös lampaita- on kuvattu alhaalta entisenä lammaslaitumena toimineelta hakamaalta? Miten ihmeessä lamppaat olisi viety parin kilometrin päähän kivikkoiseen ja kuivaan metsään korkealle mäelle? Ja vielä. Maalauksessa Salonsaaren rannassa näkyy sinne juomaan tulleita lehmiä. Pitäisi olla todella hyvät kiikarit, että lehmä todellisuudessa näkyisi Suopeltovuorelta.

Niin tai näin. Taiteilijalla on aina se oma vapaus!

"Näköala Haminanlahdelta" kuuluu edelleenkin suosikkimaalauksiini.

ps. Tähän on näin jälkeenpäin lisättävä, että parempiakin näkymiä Suopeltovuorelta on Kallavedelle. Itse en vain osunut parhaimmalle näköalapaikalle mutta sehän tarkoittaa vain, että paikalla on syytä vierailla vielä kolmannen kerran.

Juhannusmaalaus

Tämä kesä on todella suosinut taivaanrannanmaalaria. Hienoja ja muhkeita pilviä kun on alkukesänä riittänyt lähes joka päivälle!

                                           Pilvi ja pihlajat  80 x 100, öljy kankaalle

GalleriAri 3.6. - 30.6. 2014

Kesäkuun ajan on öljyvärimaalauksiani esillä Mikkelin Kasarminkadulla sijaitsevassa GalleriArissa. Vanhassa hirsitalossa toimivan taidegallerian ja -kehystämön alakerran tiloissa olen vuosien varrella pitänyt kaksi näyttelyä.  Nyt maalaukseni - 54 kappaletta - ovat esillä gallerian tilavalla ullakolla missä onkin oivalliset tilat kesänäyttelyn pitämiseen.