Koivu

Koivu on kaunis puu. Monen mielestä puulajeista kaikkein kaunein. Maalauksen aiheenakin suosittu ja tykätty.
Kaikkitietävä nykytaideihminen saattaa ihmetellä, miksi maalata puunkuvia? Mutta mitä järkeä on yrittää selittää asioita muille ihmisille? He jotka ovat samaa mieltä jo tietävätkin asian ja erimieltä olevathan eivät edes halua tietää saatikka ymmärtää asiaa!

Omassa maailmassani koivupuuhun saa tutustua joka kevät oikein kouriintuntuvasti ja pintaa syvemmältä kun täällä maalla koivuklapi on tärkeä lämpöenergian lähde! Luonnon keskellä eläessä tulevat maalausaiheetkin tietysti ympäröivästä luonnosta ja usein tulee valkoisia koivunrunkoja tauluhin sutikoitua. Tarkoitus ei ole maalaustyyliäni tuputtaa kenellekään mutta tässä vuosien mittaa olen kehitellyt "patenttiratkaisun" miten koivunrunko on kätevintä maalata.

Elikkä: Koivun rungossa on kolme värisävyä. Valoisa puoli, varjon puoli ja katsojaa kohti oleva heijastus. Vedän siis kankaalle kolme väriä: valoisa on lievästi oranssin/keltaokran sävyinen, varjo lievästi sinivioletti (pilvisenä päivänä siniharmaa) ja heijastus on tietysti vitivalkoinen.

Sen jälkeen pystysuuntaisin siveltimen vedoin yhdistän eri sävyt niin, että ne hyvin sulautuvat toisiinsa.

Koivussa oksat ovat säännöllisen epäsäännöllisesti sijoittuneet runkoon ja rungon pyöreydestähän johtuu, että puuta katsoessa useimmat oksantyvet sijoittuvat rungon reunaan.

Kun runko on valmis ei oksia kannata ruveta vetelemään vaan ne kannattaa tehdä lopuksi märkää märälle-tekniikalla.

Taustaa maalatessa on hyvä sijoittaa maiseman tummin kohta koivunrungon kohdalle. Se saa puun tulemaan entistä paremmin esiin. ( jos se ei luonnossa siinä kohdassa olekaan niin aina voi käyttää taiteilijan vapautta. Eikä kerrota taulunkatsojille !)

Puunrungon ja taustan yhtymäkohta on maalaustyön mielenkiintoisin vaihe.

Sininen taivas on jotenkin niin nähty, että yleensä teen taustataivaasta pilvisenvaalean etenkin koivutauluun. Oksien ripeltäminen onnistuu kun pienestä kärkisiveltimestä leikkaa 90% harjaksista pois ja ottaa paksun nokareen maalia siveltimen kärkeen. Sitten vetäessä vielä pyörittää sivellintä sormien välissä niin tulee kaikenkäkkyräisiä oksanmutkia!

Maaliskuun aamu

Täälläpäin - parikymmentä kilometriä Suomenlahden rannikolta sisämaahan päin - on vielä lunta varsinkin metsässä. Ja hankikelit "aivan mahtavat" aamuisin joten kävellen pääsin tänä aamuna kiertämään kilometrin päässä olevan Vahjärven. Tässä maisemia aamulenkiltä. Eipä tarvitse erämaamaisemia kaukaa hakea!

Näyttely

Öljyvärimaalauksiani on esillä Turussa Galleria Galileissa (Linnankatu 33) huhtikuun 12.päivään asti.

Uusia maalauksiani

Talven viettoa

Eilen sain Merja-vaimonikin houkuteltua lumiseen metsään. Ja maalaushan siitäkin syntyi. Tai paremminkin nopea luonnos.

Maalausaihe voi tulla joskus "ihan puskista". Yleensä tutuista pöpeliköistä!

Silloin tällöin sattuu, että eteensä saa maiseman tai näkymän mistä jostain syystä täytyy ruveta maalausta kyhäämään vaikka jo etukäteen tietää, ettei maalaukselle ole omasta mielestä oikein mitään käyttöä. Eli se ei oikein istu mihinkään näyttelyyn eikä sille ole helppo löytää ostajaa. Täytyy vaan saada maalata se!

Joulun alla vuoden lyhimpänä päivänä kävin katselemassa jokimaisemia lähiseuduilla ja samalla reissulla ajelin Kouvolan ent. Anjalankosken ent. Sippolan Hirvelän kylään tien vieressä olevalle mäelle joka muistaakseni ennen tunnettiin nimellä Pappilankalliot. Paljonhan siinä on vanhoja rakennuksia - lieneekö vanha pappilakin - ja olen siinä aiemminkin usein käynyt. Koskaan ennen en ole kiinnittänyt huomiota entisen kaupan ulko- ja varastorakennuksiin (?). Eipä kyseisillä rakennuksilla näin digitalisoitumisen aikakudella (!) enää mitään virkaa voisi ollakaan, kas kun ovat siinä säilyneet. Sydäntalven aurinko värjäsi taustalla näkyvän kylänotkelman oranssilla hehkullaan mutta nyt nuo isomman rakennuksen varjossa olevat rakennuksen ryökäleet peittivät näkymän. Sen takia varmaan ne nyt huomasinkin! Näytti, että niiden tummaksi patinoituneet punamultaseinät heijastelivat etualan vähäisen lumenkin omituisen tummaksi vaikka yläpuolella oli hohtavan sininen taivas. Yleensähän niin synkkää talvipäivää ei olekaan, etteikö lumi olisi vaaleampaa sävyltään kuin taivas. Jotenkin paikanpäällä arvelin, että joudun vetäisemään näkymästä joskus maalauksen. Ja niinhän sen sitten vetäisin!

Ateljeeni ikkunoista näkyy parinsadan metrin päässä peltojen takana jyrkkä metsäinen, kivikkoinen ja korkea mäenrinne. On kyseenalainen ilo itse omistaa tuo kivinen kuusikko ja mäen laella kallioinen männikkö! Mutta rinteestä löydän onneksi maalausaiheita aina tarpeen mukaan. Vuodenaikojen ja vuorokaudenaikojen sekä kelien vaihtelu tietenkin vielä moninkertaistaa aiheiden valikoiman. Alkutalvi on mielenkiintoista aikaa kun joskus on lunta sopivan vähän tai paljon ja välillä ei yhtään. Maisema on melkein joka päivä erilainen ja tutuissa maisemissahan sen huomaa entistäkin helpommin.

Tässä uuden vuoden lumia. Tätä on tarkoitus vielä viimeistellä kunhan lumet vähän kuivuvat.

Talvimaisemia

Kuusikon reuna

Kivet metsäaukiolla

Joenrannat

Wintry views

Autodidaktit taiteilijat

Vuonna 1880 sattui Belgian Antwerpenissa, että paikallisesta taideakatemiasta potkaistiin pihalle 27-vuotias maalausta opiskelemaan tullut mies jo parin kuukauden opintojen jälkeen koska opettajien mielestä hän oli "täydellisen lahjaton". Maalarinalku ei tästä lannistunut vaan jatkoi maalaamista omin päin. Tuohon aikaanhan maalaustaide kukoisti Euroopassa kun vanhat mestarit olivat vielä voimissaan ja uutta maalaustaidetta oltiin luomassa joten maalausilmapiiri on varmaan ollut inspiroiva ja esikuvia oli helppo löytää. Maalaamisen lisäksi tarinan alankomaalaisen miehen elämässä ei juuri mikään muu onnistunutkaan vaan hän eli kurjan elämän jolla oli surkea loppu vajaat kymmenen vuotta myöhemmin. Tuona aikana häneltä valmistui yli 1800 teosta ( niistä 900 öljyvärimaalauksia ) ja nykyään tätä historiankirjojen mukaan "lähes täysin itseoppinutta" taiteilijaa pidetään yhtenä länsimaalaisen maalaustaiteen merkittävimpänä maalarina ja hänet tunnetaan kaikkialla maailmassa. Mies oli Vincent Van Gogh.

Kun googlaa "self taught artists" niin löytyy pitkä lista tunnettuja nimiä: Gauguin, Kahlo, Rousseau, Homer, McNeill Whistler, Utrillo, DeVlaminck jne jne. ihan riippuen minkämaalaisia listoja katselee. Hienoa, etteivät kaikki taidehistorian lahjakkuudet ole antaneet itseään liialla opetuksella pilata!

Lienee selvää, että itseoppiminen on nykyään entistäkin yleisempää. Viisaat ja kouluja käyneet ihmiset ovat kylläkin tehneet maailmasta niin monimutkaisen paikan, että juuri millään alalla ei ilman opiskelua enää pärjää. Mutta siinä samalla on väestä tullut niin etevää, että asioista osataankin ottaa itse selvää. Varsinkin kuin kaikki maailaman tieto on nykyään käden tai paremminkin näppäinsormen ulottuvilla!

Englanninkielisessä maailmassa tulee usein vastaan termi "autodidact artist" niin maalaustaiteen kuin muidenkin taiteenalojen kohdalla. (tsekkasin wikipediasta, että sana tulee kreikankielen sanasta "autodidaktos" eli itseoppinut). Suomenkielessä tuo termi ei ole vastaan tullut. Eikä ihme! Täällähän suurinpiirtein pitää joltain viskaalilta lupa pyytää jos haluaa itse ja ominpäin jotain opetella tai tehdä!
Mustasukkaisesti saavuttamistaan eduista ja veronmaksajilta saaduista rahoista kiinni pitävä kuvataideväki ei voi sulattaa sitä, että joku täällä maalailee ilman tutkintoa ja heidän ohjailemaansa opetusta. Vai onko kukaan kuullut Suomessa puhuttavan autodidakteista taiteilijoista?

Jos nykytaiteen tyylien sijaan kiinnostavat aivan toisenlaiset maalaustyylit tai kertakaikkiaan on saatava toteuttaa omat kuvat niin ei siinä paljon muita vaihtoehtoja ole kuin itse hoitaa homma. Kuten sanottu onnistuu se nykyään helposti. Itse ominpäin oppineena voisin antaa kolme ohjetta: 1. Ala maalata! 2. Älä luovuta! 3. Maalaa aivan älyttömän paljon!  Muutaman tuhannen maalatun taulun jälkeen kun sivellin liikkuu jo sujuvasti, alkavat neuvojien ja viisastelijoiden jutut kuulostaa todella pölhöiltä :)

Reclaimed wood frames

Blogikirjoituksen ulkomaankielistä otsikkoa voi perustella sillä, että kun ihmiset netissä eri puolilla maailmaa kirjoittelevat hakusanoja niin näillä sanoilla saanee blogiinsa enemmän katsojia kuin jos otsikko olisi "kehyksiä kierrätyspuusta"! Niin ihmeelliseltä kuin se tuntuukin niin tälläkin blogilla on säännöllisesti yhtä paljon lukijoita maailmalla kuin täällä kotimaassa. Tuskinpa ihmisillä nykyään niin tylsää on koko ajan että tännekin eksyvät...netin avulla on vain niin helppoa harrastaa kaikenlaista kun kaikenlaista on löydettävissä.

Mutta taulunkehyksiin liittyvistä asioista siis on kyse. Kun olen pitkään jo kehystyksiä tehnyt niin voi sanoa, että hommaa on montakin kertaa ja monelta kantilta tullut ihmeteltyä. Kun omien maalauksien kehystämisestä on kyse niin samanlaista kehystä ei kertakaikkiaan voi kovin pitkään käyttää. Minun mielestäni. Erilaisia kehyslistoja taas on varmaan vähän yli ziljoona erilaista! Mutta silti niihin välillä kyllästyy. On paljon malleja joista tiedän, että taulunkatselijat tykkäävät mutta kun en enää itse pidä niin en niitä hanki. Toinen asia on, että tarjolla olevat ja yhä enenevässä määrin ulkomailta tuodut kehyslistat monta kertaa tuntuvat pikkunäteiltä ja sieviltä ettenkö sanoisi steriileiltä ja metallinmakuisilta vaikka useimmiten vielä puusta ovatkin valmistettuja.

Moni muukin on varmaan pannut merkille miten marketeissa, halpahalleissa jne on aina se sekaisen näköinen kehyslaari. Jossain vinkulandiassa (sori vinkulandialaiset!) valmistettuja puuta muistuttavia muovisia valokuva- ja vähän isompia valmiskehyksiä. Näihin kun läheistensä ja rakkaimpiensa potretteja kehystää niin näyttääkö sitten arvokkaalta? Monien kuluttajienkaan mielestä varmaan ei ja siksi ne kehykset ovatkin siellä aina alemyynnissä.

Kun siis itse maalaan ja kehystän niin olen omiakin kehyksiä värkkäillyt. Nyt päästäänkin vihdoin tuohon otsikon aiheeseen!

Tämän kuvan näköistä jälkeä ei ole syntynyt siitä kun taiteilija on takkapuita tehnyt vaan siinä on kehyksenvalmistaja irroitellut kuormalavoista kehyksiin kelvollista lautaa. Nimittäin lauta kuin lauta tai rima kuin rima, olkoon jo vaikka vähän enemmänkin "maailmaa nähnyt" jos se vain on hyvin säilynyt niin siihen kun pöytäsirkkelissä ajaa yhdelle sivulle uran ja toiselle sivulle samalle leveydelle yhtä syvän uran niin syntyy huullos eli falssi ja kas ... kehyslistaa!

Ennen näin syntyneen kehyslistan leikkaamista ja kasaamista en tee sille muuta kuin puhdistan sen harjalla tai muuten. Kehykseksi kasattuna voi sitten ruveta hiomaan ja valmistelemaan muuten. Vaikka tarkoitus ei olekaan mitään hienoa tuotetta valmistaa niin tikkuja kehyksestä ei sentään kuulu kenenkään käsiin irrota! Hyvin hiottuna voi kierrätetystä laudastakin saada näin sileää jälkeä:

Itse tykkään, että tällaisissa kehyksissä ei kulmaliitos tarvitse olla liian tiivis eli tämä kehys on kasaamisen jälkeen vielä huoneenlämmössä kuivunut. Jos tiivimmän sauman kulmiin haluaa, on puun kuivuttava sisällä muutama viikko.

Tähän olen käyttänyt ladonseinälautaa.

Tämä on peräisin navetanseinästä.

Ja tämän värinen on meidän talo joskus ollut! Tai suunnilleen samanvärinen se on edelleen, ilmeisesti ikkunaremonttien jäljiltä oli jäänyt seinälautaa.

Myös tehdasvalmisteisista kehyslistoista valmistettuja kehyksiäni ole tuunaillut. Sehän onnistuukin helposti. Senkun nurkista keräilee raamit joille ei muuten ole sopivaa käyttöä löytynyt ja antaa niille reippaan käsittelyn. Ensin hion uudelleen maalattavat kohdat. Maalauksen jälkeen vielä uudelleen hiomakonetta, santapaperia tai muita "raapimisvälineitä" käyttäen syntyy tämännäköistä jälkeä!

Kuka tykkää kierrätyspuukehyksistä kuka ei. Se nyt on ainakin varmaa, että samanlaista ei ole kenelläkään toisella!

11.11.

Marraskuun 11. päivän aamuna v 1999 oli satanut hentoinen ensilumi. Päivä oli pilvinen ja utuinen, tavallinen hämärä syyspäivä ja vähäiset lumetkin sulivat jo aamupäivän aikana pois. Päivä on jäänyt mieleen koska tuona päivänä viisitoista vuotta sitten oli ateljee-galleriamme avajaispäivä.

Galleria Luoma 11.11.2014

Samanlainen oli marraskuun päivä tänä vuonnakin- tosin ilman yhtään lunta.

Alunperin rakennus oli valmistunut syksyllä 1964 tilan lehmien ja vasikoiden kodiksi. Maailma muuttui kovaa vauhtia jo 90-luvulla mutta navettarakennuksen muuttaminen tällaiseen uuteen käyttötarkoitukseen tuntui varmaan monen ulkopuolisen mielestä omituiselta idealta. Itse kuitenkin olin täynnä intoa ja omasta mielestäni tiesin tasan tarkkaan mitä olin tekemässä. Ihan niin isoja tiloja kuin toteutuneet olivat en ensialkuun suunnitellut mutta kehittyneet lämmitysjärjestelmät tekivät mahdolliseksi remontoida ja saada ympärivuotisesti lämpimäksi suuren osan rakennusta. Paitsi itse suunniteltu niin remontti tuli myös itse tehtyä. Vain sähköt ja lämmityskattilan asensivat ammattimiehet.

Monenlaisia vaiheita on ateljee-gallerian viisitoistavuotisen historian aikana ehtinyt olla vaikka rakennus itse on kallion päälle valetuilla perustuksillaan rauhassa tukevasti seissytkin ja hyvin toiminut.

Avajaisissa oli tupa täynnä ja 90-luvun lopulla ja vielä 2000-luvun alussakin liikkui runsaasti erilaisia bussiryhmiä ja maaseutumatkailu kukoisti. Ainakin jos tähän päivään verrataan. Pari kuukautta avajaisten jälkeen oli varsinainen testi kun lukioaikainen opettajani tiedusteli voisimmeko järjestää silloisen presidenttiehdokas Elisabeth Rehnin vaalitilaisuuden. Ehjänä selvittiin siitäkin tungoksesta! Muistelen, että toiseksi suurin yleisömagneetti oli vaalikiertueellaan ollut Anneli Jäätteenmäki joka nousikin pääministeriksi. Hetkeksi siis. (Itse en harrasta politiikkaa millään tavalla mikä tässä tuotakoon esille!). Muitakin tilaisuuksia on vuosien varrella riittänyt konserteista syntymäpäiviin.

Alkuvuosien vilkas kävijämäärä teki sen, että maalailemiseen ei aina ollut aikaa. Oli myös suunniteltu, että alkaisimme pitää muiden taiteilijoiden näyttelyitä mutta sitä ei ehtinyt edes ajatella. Galleristiksi ryhtyminen se vasta olisikin ollut melkoinen projekti eikä siitä ollut edes kokemusta! Lisäksi oli maatilan työt vaikka viljanviljely ei koko vuotta työllistäkään.

Kohta olikin edessä tilanne, että taulut alkoivat olla vähenemään päin ja kävijoiden virtakin hiljeni. Hiljenemistä kiihdytti vuonna 2002 vai oliko se 2003 tapahtunut kotipitäjä Vehkalahden pyyhkäiseminen maailmankartalta. Pitäjän asukkaista tuli haminalaisia. Samalla kaikkien katseet ja menosuunta tuntui kääntyvän ympyräkaupunkiin. Nyky-Haminassa meininki onkin sitten sellainen, että jos tapahtuma, tilaisuus tai matkailurysä ei näy raatihuoneelle niin sitä ei ole olemassa! Ollaan täällä kahden peninkulman päässä melkein metsän keskellä. Matkailupuoleen ei siis sen jälkeen ole kannattanut panostaa eikä se suuremmin edes harmita koska ateljee-gallerian toiminnassa se puoli ei ole pääasia.

Ei siis tulisi edes mieleeni valittaa. Itsehän olen asiani päättänyt ja urani valinnut. Muutos on aina samalla mahdollisuus ja maalaamista on kuluneiden vuosien aikana riittänyt. Ja mikä parasta. Käytössäni on ollut todella hyvät maalaus-, näyttely-, ja kehystystilat. Ihan ikiomat!

Kotisivuni

Kun kotisivutoimittajani loppukesästä ilmoitti lopettavansa nykyisten sivujen ylläpidon ja kehoitti tekemään ne uudelta pohjalta niin homma on nyt muutaman viikon muhinut mutta valmista ei ole vielä tullut. Eikä näillä meikäläisen kotisivurakentajan taidoilla kovin valmiin näköistä lopputulosta saa edes aikaan mutta julkaisin uudet sivut nyt keskeneräisenä. Ehkä siitä saa intoa joskus jatkaa sivuja valmiiksi! osoite sama vanha: pauliluoma.fi

Miten voi menestyä ja ansaita rahaa tauluja maalaamalla!?!

Olen joskus kuullut sanottavan, että taiteilija siis maalari voi sanoa saavuttaneensa menestystä siinä vaiheessa kun hän ei enää tunne ihmisiä jotka ovat hänen maalauksiaan ostaneet. Käytännössähän tuo tarkoittanee, että niitä ovat sitten ostaneet muutkin kuin taiteilijan sukukaiset ja ystävät!

Vaikea sanoa tuosta menestyksestä, vielä vaikeampaa on arvioida omaa menestystään. Itse en vuosikausiin ole edes tiennyt ketkä ovat taulujani ostaneet koska myyntini on ollut suurelta osin gallerioista ja näyttelyistä siellä enkä siis ole kaikkien ostajien kanssa tekemisissä. Vaikeaa on myös asiantuntijaksi asiassa ruveta kun taiteilijan menestys voi olla monenlaista riippuen siitä mitä haluaa ja rahalla vai ilman. Tänä vuonna on kulunut 25 vuotta siitä kun sain ensimmäisen tauluni kaupaksi joten ainakin kokemuksia asiasta on päässyt kerääntymään.

Maalarin menestyskään ei tule - yleensä - ilman kovaa työtä, sisua ja periksiantamattomuutta. Lisäksi jotain pitää löytyä myös "omasta takaa".  Kun olen asiaa harrastanut, maalaustaiteen maailmaa seurannut ja taiteilijoita mietiskellyt niin menestyneitä maalareita sanoisin olevan viittä eri sorttia:

  1. Taitava -  eli syntymälahjana saatu loistavat piirtämisen ja maalamisen lahjat
  2. Taiteellinen - eli erikoisella tavalla hyvä
  3. Omaperäinen - eli hyvällä tavalla erikoinen
  4. Työnsankari - eli taito joka on vuosien työllä hankittu  
  5. Täydellinen sekopää (?) - eli tyyppi jollaista ei ole ennen nähty ( ja siksi me muut emme voi
     siitä mtään tietää)                                                                            


Jos jonkun noista ominaisuuksista "tuntee sisimmässään" niin luulisin, että pärjää maalarina. Maalaustaiteen historian suuret mestarit lienevät olleet samalla kertaa taitavia, taiteellisia ja omaperäisiä työnsankareita. Tai niinkuin Caravaggio, vanGogh ja kummppanit eli ryhmä 5! Tosin nykyajan sivistynyt maailma taitaapi olla niin suvaitsematon, että heidän kaltaisten ei ole helppo päästä esille. Eivät tosin päässeet omana aikanaankaan nuo mainitut sankarit!

Maalaamistakin kannatta opiskella. Ammattitaiteilijan oppiin tosin pääsee vain muutamia nuoria vuosittain eli se siitä sitten. Mitä se muu opiskelu sitten lieneekään niin aina se on "rikkana rokassa".
Ja sellainen käsitys minulla ainakin on, että omat maalaamisentaidot ja lahjakkuus eivät ihmiseltä häviä mihinkään vaikka ei pääsisikään opiskelemaan! Senkun suti heilumaan.

Työnteko on myös erinomainen opettaja. Muistan kun kerran oli lehdessä juttu näyttelystä ja siinä sanottiin, että taiteilija oli nyt uransa aikana maalannut kaksikymmentäviisi teosta. Voi hyvät hyssykät! Maailmalla taideakatemioissa maalataan saman verran päivässä parissa kun hommaa vasta harjoitellaan. Menestyvän maalarin takana on siis aina kova työntekeminen.

Taiteen ostajien takaraivoon on todella tiukkaan taottu se, miltä hyvän taideteoksen kuuluisi näyttää.
Siksi on hyvä tutkia, mitä maailmassa on tähän mennessä maalattu ja soveltaa sitä sitten omaan tekemiseen. Nykytaiteilijatkin tunnetusti ammentavat maalaustaiteen historiasta ja maisemamaalarikin voi siinä oman maisemansa äärellä mietiskellä sitä kuinka joku menneen ajan mestari olisi aihetta käsitellyt. Pablo Picasson kuuluisa "sutkaus" oli että "huono taiteilija kopioi, hyvä taiteilija varastaa".

Maalaustaiteen historiaa kannattaa opiskella ja opetella tuntemaan pari- kolmekymmentä suomalaista taidemaalaria sekä oman valinnan ja mieltymysten mukaan ulkomaisia mestareita ja heidän maalaustapojaan ja -tyylejään. Maalareita maailmassa riittää. Amerikassa kaksi miljoonaa kuulemma maalaa työkseen, eurooppalaiset, venäläiset...kiinalaiset! Jos siis alkaa maalausta pukkaamaan niin ei pidä kuitenkaa hurahtaa luulemaan itsestään vielä mitään. Vaikka itse kuinka teoksiinsa ihastuisi niin se ei tarkoita, että muutkin ihastuvat. Oman mitättömyytensä tunnustaminen on hyvä alku ja tavoitteet tulee asettaa niin korkealle, että puoliväliin pääsy on jo saavutus aikanaan.

Jos usko tässä vaiheessa loppuu niin kannatta tutustua maailmalla menestyneisiin taiteilijoihin. Netistä kannattaa katsoa miten esim. Jack Vettriano tai Matt LeBlanc ( ei sama kuin "Friends"-näyttelijä vaan kanadalainen taiteilija!) ovat hoitaneet homman ns himaan.

Tästä voidaan palata takaisin maanpinnalle ja miettiä mitä sitten kannattaa maalata. Aina tietenkin sitä mikä on ominta ja minkä parhaiten osaa. Englannissa on tutkittu ja varmaan pätee meilläkin, mitkä ovat parhaiten kaupaksi menevät taulunaiheet. Lista on tämännäköinen:

    1. Perinteinen maisema
    2. Paikalliset näkymät (siis rakennuksia ym jotka ihmiset tunnistavat)
    3. Modernit ja puoliabstraktit maisemat
    4. Abstrakti maalaus
    5. Koirat  (!)
    6. Henkilökuvat  ( ei alastomat)
    7. Meriaiheet, merenrannat, satamat (tämä on meillä varmaan paremmalla sijalla)
    8. Villieläimet,-luonto
    9. Impressionistiset maisemat
   10. Alastonmaalaukset

Kaikenlaista kun maailmalla tutkitaan niin sekin on tutkittu minkälaiselta tyypiltä ihmiset mieluiten taulunsa ostavat! Sen mukaan renttutaiteilijoilla ei oikein ole saumaa. Pitää olla hyvinvoivan ja menestyvän näköinen sekä siististi pukeutunut! Noo...ostajiakin on monenlaisia mutta mutkaton ja asiallinen suhtautuminen puolin ja toisin ei taidekauppojen yhteydessäkään ole pahitteeksi.

Tässä vain muutamia mieleen tulleita asioita. Sen verran laaja ja monimutkainen on tuo tämänkertaisen blogin otsikko, että eipä siihen kunnon vastausta saa vaikka asioita kuinka pyörittelisi! Siihen voi aina luottaa, että kun opettelee työnsä hyvin ja tietää mitä tekee niin silloin valmistuvat työt myyvät kyllä itse itsensä.