Freja ja Tobias
Tähän loppuun täytyy vielä laittaa yksi kuva näyttelyn pystytysvaiheesta:
Allekirjoittanut vääntämässä videonäytön jalustaa gallerian betoniseinään!
perjantai 30. kesäkuuta 2017
Avajaiset 26.6.
Ateljee-galleriassani vietettiin 26.6. 2017 historiallinen hetki kun ensimmäistä kertaa paikan avaamisen jälkeen kahdeksantoista vuotta sitten on gallerian seinille nyt ripustettuna muita kuin omia töitäni. Vierailevien taiteilijoiden esiintyminen aloitettiinkin komeasti sillä esillä on heti ulkomaiset tekijät: Freja Andersson ja Tobias Hultèn Malmösta Ruotsista. Heidän yhteisnäyttelynsä nimi on "Omskapelser" eli "ReCreations" ja kotimaan kielellä "uudestaanluomisia". Esillä on valokuvia, tekstejä, installaatio ja video. Tobiakselta on esillä valokuvia jotka perustuvat hänen juuri ilmestyneeseen kirjaansa "Annotation Book". Frejan näyttelyn nimi on "This Is War". Hän on menestynyt dokumenttifilmien tekijänä ja näyttelyssä voi katsoa kaksi hänen filmeistään. Lisäksi on esillä fimien ruutukuvista kehystettyjen kuvien installaatio sekä tekstejä jotka on koottu sota-ajan kokeneiden naisien haastatteluista.
tiistai 20. kesäkuuta 2017
Galleria Luoman kesä
Tänä kesänä ateljee-galleriassani vierailevat visual artist Freja Andersson (frejaandersson.se) ja valokuvaaja Tobias Hultèn Malmösta Ruotsista. Näyttelyaika on 26.6. - 6.8. 2017 ja galleria on avoinna näyttelyn ajan joka päivä. Maanantaista perjantaihin klo 12 - 18 ja viikonloppuisin 12 - 15.
Omia maalauksiani on toki runsaasti esillä. Puolet alakerrasta ja yläkerta kokonaan ja riittäpä niitä heinäkuun ajaksi omaan kesänäyttelyyni muuallekin.
Tervetuloa!
maanantai 8. toukokuuta 2017
Taidekesän avajaisissa
Lauantaina 6.5. vietettiin Moision Taide-ja Pitokartanon kesänäyttelyn avajaisia ja samalla yrityksen toiminnan 20-vuotisjuhlaa.
Vaikka en ole näyttelyssä mukana niin avajaisiin mentiin. Nimittäin kun toissa viikolla olimme purkamassa syysnäyttelyn 2016 töitäni (!) niin kartanoa emännöivä Anne Hasu tiedusteli tulemmeko avajaisiin. Kutsun sähköpostitse olimme kyllä saaneet. Ja siinä sitten päätimme, että osallistutaan vaikka itse taulunmaalaajana en ole oikein varma voiko toisten taiteilijoiden avajaisiin osallistua!
Jos oikein tarkkoja ollaan niin onhan kartanolla myynnissä Merja-vaimoni valamia kynttilöitä ja minultakin jäi muutama pikkutyö, jotka oikein tarkkasilmäinen vierailija saattaa löytää kartanon uumenista. Osallistuminen taidenäyttelyn avajaisiin siellä muun avajaisyleisön seassa olikin oikein mukava kokemus.
Tilaisuus alkoi konsertilla Elimäen kirkossa. Vanha ristinmuotoinen puukirkko on nähtävyys jo sinänsä. Konsertissa oli tarjolla jazz-sävyisiä tulkintoja uusista populaarimusiikin hiteistä ja vähän vanhemmista Suomi-sävelistä ja vaikka en ole musiikinlajin asiantuntija niin puolitoistatuntinen konsertti hurahti todella nopeasti. Eikös se ole selvä merkki siitä, että on viihdytty hyvin. Mukana oli myös laulusolisti jonka ohjelmassa oli esim. "Amazing Grace"-hymni ja tällaiselle kantrimusiikin harrastajallehan se oli hyvinkin tuttu ja jäi mieleen.
Kirkosta siirryttiin kartanoon missä oli alkuun mielenkiintoinen Researt Oy:n edustajan kuvamateriaalilla varustettu esitelmä vanhojen taideteosten tutkimisesta. Vähän harmitti kun tuli otettua seisomapaikka takarivistä ja vielä aulan puolelta! Fritz Jakobsson piti taiteilijapuheenvuoron ja kuultiin uunituoreen "Moisio-valssin" ensiesitys. Ja sitten kohta päästiinkin pitopöytien ääreen!
Taidettakin on esillä ja runsaasti. 30 taiteilijaa! Olen toki jäävi sanomaan siitä mitään. Muuta kuin, että kannattaa kesän aikana vierailla Moision Taide-ja Pitokartanolla!
Vaikka en ole näyttelyssä mukana niin avajaisiin mentiin. Nimittäin kun toissa viikolla olimme purkamassa syysnäyttelyn 2016 töitäni (!) niin kartanoa emännöivä Anne Hasu tiedusteli tulemmeko avajaisiin. Kutsun sähköpostitse olimme kyllä saaneet. Ja siinä sitten päätimme, että osallistutaan vaikka itse taulunmaalaajana en ole oikein varma voiko toisten taiteilijoiden avajaisiin osallistua!
Jos oikein tarkkoja ollaan niin onhan kartanolla myynnissä Merja-vaimoni valamia kynttilöitä ja minultakin jäi muutama pikkutyö, jotka oikein tarkkasilmäinen vierailija saattaa löytää kartanon uumenista. Osallistuminen taidenäyttelyn avajaisiin siellä muun avajaisyleisön seassa olikin oikein mukava kokemus.
Tilaisuus alkoi konsertilla Elimäen kirkossa. Vanha ristinmuotoinen puukirkko on nähtävyys jo sinänsä. Konsertissa oli tarjolla jazz-sävyisiä tulkintoja uusista populaarimusiikin hiteistä ja vähän vanhemmista Suomi-sävelistä ja vaikka en ole musiikinlajin asiantuntija niin puolitoistatuntinen konsertti hurahti todella nopeasti. Eikös se ole selvä merkki siitä, että on viihdytty hyvin. Mukana oli myös laulusolisti jonka ohjelmassa oli esim. "Amazing Grace"-hymni ja tällaiselle kantrimusiikin harrastajallehan se oli hyvinkin tuttu ja jäi mieleen.
Kirkosta siirryttiin kartanoon missä oli alkuun mielenkiintoinen Researt Oy:n edustajan kuvamateriaalilla varustettu esitelmä vanhojen taideteosten tutkimisesta. Vähän harmitti kun tuli otettua seisomapaikka takarivistä ja vielä aulan puolelta! Fritz Jakobsson piti taiteilijapuheenvuoron ja kuultiin uunituoreen "Moisio-valssin" ensiesitys. Ja sitten kohta päästiinkin pitopöytien ääreen!
Taidettakin on esillä ja runsaasti. 30 taiteilijaa! Olen toki jäävi sanomaan siitä mitään. Muuta kuin, että kannattaa kesän aikana vierailla Moision Taide-ja Pitokartanolla!
lauantai 6. toukokuuta 2017
Mikähän se totuus sitten lienee kuvataiteessa...
...kun kuulemma totuuden jälkeisessä maailmassa tässä nykyään elellään.
Sitä ei varmasti kukaan voi kieltää, että kuvataide "virallisessa" Suomessa on todella yksipuolista ja nykytaide on se ainoa totuus. Mitäpä siitä enempää juttua vääntämään, ketäpä edes jaksaisi kiinnostaa. Se vaan, että jos tämän maan kuvataide-eliitti olisi oikeassa siinä, että suomalainen nykytaide on se yksi ja ainoa juttu ja totuus niin eikös kaikki maailman taiteilijat sitten alkaisi tekemään vain suomalaista nykytaidetta!?
Toinen kaikkien tietämä totuus on se, että kuvataide - niinkuin koko suomalainen kulttuurielämä - on todella kovasti vasemmalle kallellaan. Niin pahasti, että ilman veronmaksajien massiivista rahallista tukea se olisi jo ajat sitten kellahtanut kumoon. Eipä siitäkään enempää, eihän taidemaailman vasemmistolaisuus ketään kiinnosta. No ehkä heitä itseään. Sillä suunnallahan osataan mielipiteetkin muuttaa totuudeksi ja muilta ollaan vaatimassa samaa ajatusmaailmaa.
Sekin aika tärkeä asia kuvataiteessa on koko ajan hakusessa, että mikä sitten on taidetta, kuka on oikea taiteilija ja millaista taiteen pitäisi olla. Ja kenellä on valta päättää totuus kaikesta. Se on selvää, että kun taidemuseoissa on vanhempaa taidetta esillä niin sehän on taidetta ja tekijöistä on tullut taiteilijoita mutta sen suhteen mitä taiteilijat kaikkialla maailmassa ateljeissaan ja työhuoneissaan tälläkin hetkellä tekevät tarjolle taiteeksi olemme kaikki yhtä sokeita eikä kenenkään varmaan kannattaisi kehua olevansa muita viisaampi siinä asiassa.
Oikeassaolemisesta ja totuudesta tuli mieleen kun luin jostain kiinalaisen tarinan ryhmästä sokeita buddhalaismunkkeja (tuo ei ole olennaista, että ne oli just buddhalaisia vaan se, että he olivat sokeita!). No joka tapauksessa niin porukka vietiin tutustumaan eläimeen nimeltä norsu ja jokainen sai käsikopelolla tutustua otukseen ja sitten piti kuvailla millainen se on. Ensimmäinen kokeili kärsää ja totesi, että pehmeä ja taipuisa on. Toinen tarttui torahampaaseen ja sanoi, että on kova ja jäykkä. Kolmas kokeili korvaa ja kertoi, että löysältä lällykältä tuntuu. Jalasta kokeillut piti otusta paksuna sekä painavana ja häntää pidellyt tiesi, että norsu on ohut kuin naru ja niin edelleen... Ja kaikki olivat omalta kohdaltaan oikeassa!
Mitä tästä opimme? No sen, että joskus voi olla omasta mielestään kovastikin oikeassa vaikka ei tietäisi totuudesta yhtikäs mitään.
Sitä ei varmasti kukaan voi kieltää, että kuvataide "virallisessa" Suomessa on todella yksipuolista ja nykytaide on se ainoa totuus. Mitäpä siitä enempää juttua vääntämään, ketäpä edes jaksaisi kiinnostaa. Se vaan, että jos tämän maan kuvataide-eliitti olisi oikeassa siinä, että suomalainen nykytaide on se yksi ja ainoa juttu ja totuus niin eikös kaikki maailman taiteilijat sitten alkaisi tekemään vain suomalaista nykytaidetta!?
Toinen kaikkien tietämä totuus on se, että kuvataide - niinkuin koko suomalainen kulttuurielämä - on todella kovasti vasemmalle kallellaan. Niin pahasti, että ilman veronmaksajien massiivista rahallista tukea se olisi jo ajat sitten kellahtanut kumoon. Eipä siitäkään enempää, eihän taidemaailman vasemmistolaisuus ketään kiinnosta. No ehkä heitä itseään. Sillä suunnallahan osataan mielipiteetkin muuttaa totuudeksi ja muilta ollaan vaatimassa samaa ajatusmaailmaa.
Sekin aika tärkeä asia kuvataiteessa on koko ajan hakusessa, että mikä sitten on taidetta, kuka on oikea taiteilija ja millaista taiteen pitäisi olla. Ja kenellä on valta päättää totuus kaikesta. Se on selvää, että kun taidemuseoissa on vanhempaa taidetta esillä niin sehän on taidetta ja tekijöistä on tullut taiteilijoita mutta sen suhteen mitä taiteilijat kaikkialla maailmassa ateljeissaan ja työhuoneissaan tälläkin hetkellä tekevät tarjolle taiteeksi olemme kaikki yhtä sokeita eikä kenenkään varmaan kannattaisi kehua olevansa muita viisaampi siinä asiassa.
Oikeassaolemisesta ja totuudesta tuli mieleen kun luin jostain kiinalaisen tarinan ryhmästä sokeita buddhalaismunkkeja (tuo ei ole olennaista, että ne oli just buddhalaisia vaan se, että he olivat sokeita!). No joka tapauksessa niin porukka vietiin tutustumaan eläimeen nimeltä norsu ja jokainen sai käsikopelolla tutustua otukseen ja sitten piti kuvailla millainen se on. Ensimmäinen kokeili kärsää ja totesi, että pehmeä ja taipuisa on. Toinen tarttui torahampaaseen ja sanoi, että on kova ja jäykkä. Kolmas kokeili korvaa ja kertoi, että löysältä lällykältä tuntuu. Jalasta kokeillut piti otusta paksuna sekä painavana ja häntää pidellyt tiesi, että norsu on ohut kuin naru ja niin edelleen... Ja kaikki olivat omalta kohdaltaan oikeassa!
Mitä tästä opimme? No sen, että joskus voi olla omasta mielestään kovastikin oikeassa vaikka ei tietäisi totuudesta yhtikäs mitään.
tiistai 4. huhtikuuta 2017
Kivimaalauksia
Olen aina ollut tosi innokas maalaamaan kivien kuvia. On nimittäin metsissä ja peltojen reunoillakin meilläpäin sen verran paljon malleja tarjolla, että onnistuu sen puolesta hyvin. Tänä kevättalvena "kivipotretteja" on syntynyt tavallistakin enemmän. Ihmekös tuo kun ne ovat kaiken talvea pilkistelleet hankien alta niin sopivasti ja näin keväällä aihe on parhaimmillan.
Kevättä rinteessä, öljy 40x50
Lumessa, öljy 27x35
sunnuntai 2. huhtikuuta 2017
Kevät metsässä
Maalausaiheita löytyy metsistä juuri tähän aikaan vuodesta enemmän kuin paljon. Syksyn ja talven jälkeen luonnossa ei ole liikaa kaikenlaista vihreää niinkuin kesällä.
Maisemat ovat tähän aikaan myös todella monipuoliset. Ylläoleva kuva lumettomasta etelärinteestä eilen kun vajaan sadan metrin päässä pohjoisrinteellä oli vielä lunta sopivasti.
lauantai 28. tammikuuta 2017
Tammikuun juttu
Näköjään takkuaa tämä bloggaaminen välillä. Suurin syy siihen on hyvin yksinkertainen. Kun tuonne maalausstudiooni pihan toiselle puolelle marssin niin sitä on niin inspiraation vallassa, ettei todellakaan pälkähdä päähän, että maalaushommasta tai muusta puuhasta pitäisi sosiaaliseen mediaankin jotain päivittää! Maalaamaan mennessä täytyy tietää mitä siellä tekee. Aloittaako uutta vai jatkaako keskeneräistä. Jos kankaan ääreen menee mietiskelemään, että mitäköhän sitä maalaisi niin varmasti ei mitään synny ainakaan omalla kohdallani. Joskus tulee kokeiltua ottaa kuvia maalaustyön edistymisestä mutta maalaaminen vie mennessään ja asian muistaa sitten kun se on jo myöhäistä.
Somemaailma on varmaan hieno asia monesskin mielessä mutta kun en ole itse innokas niin enpä tiedä. Omaa intoani sosiaaliseen mediaan - mitä tää boggaaminenkin käsittääkseni on - hillitsee se, että some tuntuu nykyään olevan ihmiskunnalle suurempi riesa kuin siunaus. Ainakin kun uutisia kuuntelee. Kaikenmaailman twiittaajia. Mitä vähemmän toisiaan kuunellaan ja ymmärretään niin sitä kovempaa pitää huutaa ja raivota niinkuin se sanoma sillä menisi perille. Enpä malta olla lohkaisematta, että ihan tulee mieleen takavuosikymmenien kuvataidemaailman menetelmät. Niinkuin sen moni meistä on saanut tuta! Kun ei kuvat muuten saaneet kansaa syttymään vai olisiko ollut taidoista kiinni niin aika rajuksi meni/on mennyt kuvanteko. Siinä maailmassahan suvaitsevaisuutta riitti vain niin kauan kuin oli sama mielipide tai aate ja jotenkin oli vallalla käsitys, että toisia arvostelemalla ja haukkumalla voisi itse mukamas tulla paremmaksi jopa oikein erinomaiseksi ihmiseksi. Mutta "You can't fix yourself by breaking someone else" niinkuin joku viisas on sanonut. Makunsa kullakin mutta jos - olipa sitten somessa tai taiteessa - pyöriskellään jossain negatiivisuuden syövereissä niin miten siitä voi syntyä mitään positiivista?
Filosfointi sikseen ja mukavampiin asioihin! Vaikka ilmoista puhumaan kun "on taas ilmoja pidellyt". Omasta mielestäni oikein mainioita talvikelejä. Luntakin sopivat pari kolme senttiä ja pakkasista ei tietoakaan Tuo lumimäärä riittä hyvin talvimaisemiin ja joka paikkaan on nyt päässyt kävellen maisemia tutkimaan. Viikko sitten lähdin käymään eräässä suosikkipaikassani joka on sen verran kaukana (15 km) että täytyi turvautua autoon. Muina vuodenaikoina käyn siellä joka vuosi mutta nyt oli eka kerta tammikuussa ja yleensäkin keskitalvella. Kun ei ole sitä lunta niin autolla pääsee! Kyseinen paikka on laaja mäkinen alue missä on vanhaa kuusikkoa ja paljon kiviä. Viikon aikana on syntynyt pieniä harjoitelmia ja pari vähän valmiimpaakin maalausta.
Somemaailma on varmaan hieno asia monesskin mielessä mutta kun en ole itse innokas niin enpä tiedä. Omaa intoani sosiaaliseen mediaan - mitä tää boggaaminenkin käsittääkseni on - hillitsee se, että some tuntuu nykyään olevan ihmiskunnalle suurempi riesa kuin siunaus. Ainakin kun uutisia kuuntelee. Kaikenmaailman twiittaajia. Mitä vähemmän toisiaan kuunellaan ja ymmärretään niin sitä kovempaa pitää huutaa ja raivota niinkuin se sanoma sillä menisi perille. Enpä malta olla lohkaisematta, että ihan tulee mieleen takavuosikymmenien kuvataidemaailman menetelmät. Niinkuin sen moni meistä on saanut tuta! Kun ei kuvat muuten saaneet kansaa syttymään vai olisiko ollut taidoista kiinni niin aika rajuksi meni/on mennyt kuvanteko. Siinä maailmassahan suvaitsevaisuutta riitti vain niin kauan kuin oli sama mielipide tai aate ja jotenkin oli vallalla käsitys, että toisia arvostelemalla ja haukkumalla voisi itse mukamas tulla paremmaksi jopa oikein erinomaiseksi ihmiseksi. Mutta "You can't fix yourself by breaking someone else" niinkuin joku viisas on sanonut. Makunsa kullakin mutta jos - olipa sitten somessa tai taiteessa - pyöriskellään jossain negatiivisuuden syövereissä niin miten siitä voi syntyä mitään positiivista?
Filosfointi sikseen ja mukavampiin asioihin! Vaikka ilmoista puhumaan kun "on taas ilmoja pidellyt". Omasta mielestäni oikein mainioita talvikelejä. Luntakin sopivat pari kolme senttiä ja pakkasista ei tietoakaan Tuo lumimäärä riittä hyvin talvimaisemiin ja joka paikkaan on nyt päässyt kävellen maisemia tutkimaan. Viikko sitten lähdin käymään eräässä suosikkipaikassani joka on sen verran kaukana (15 km) että täytyi turvautua autoon. Muina vuodenaikoina käyn siellä joka vuosi mutta nyt oli eka kerta tammikuussa ja yleensäkin keskitalvella. Kun ei ole sitä lunta niin autolla pääsee! Kyseinen paikka on laaja mäkinen alue missä on vanhaa kuusikkoa ja paljon kiviä. Viikon aikana on syntynyt pieniä harjoitelmia ja pari vähän valmiimpaakin maalausta.
Kivet kuusikossa 28 x 33 , öljyväri 2017
Tammikuun aamu 30 x 55 öljyväri 2017
maanantai 14. marraskuuta 2016
Maalauslevy
Täytyy tunnustaa, että joskus viime vuosisadalla erehdyin itsekin kokeilemaan taidetarvikeliikkeissä kaupiteltavia kangaspahvipohjia öljyvärimaalauksessa. Siis niitä jossain kaukomailla leikeltyjä pahvinpalasia joihin on liimattu halpa, liukas ja kova puuvilla (jonka rakenne näkyy selvästi) ja joita valtamerien takaa tänne asti rahdataan. Tuollaisen maalauspohjan tykötarpeiksi kun vielä ottaa karkean sianharjassiveltimen, jäykän öljyvärin ja tärpättiä ohennusaineeksi - näinhän sitä opetetaan ja myydään - niin ei ole ihme jos ei maalausharrastus lähde oikein lentoon. Menee herkästi hinkkailuksi ja jää halvan harrastelijan leima koko hommaan. Ajan ja kosteuden myötä kangaspahvipohjakin painuu kuopalle.
Jotta öljyväreillä maalaaminen onnistuisi -maalasipa sitten talon seinää tai taulua - on siveltimen ja maalauspohjan välissä oltava aina maalia eli väriä ja mieluimmin vielä ihan reilusti. Kiilapuihin pingotettu laadukas ja sileäksi pohjustettu pellava on paras pohja hienolle öljyvärityölle. Siinä parhaiten oppii myös sen värien levittämisen eli ei hinkkaamalla vaan sivellen pehmeällä sutilla! Välillä kuitenkin tekee mieli maalata pikkutöitä ja niiden kehystämisen kannalta kiilalista on liian paksu. Jäljelle jääneet kehyslistan pätkät pitäisi kuitenkin saada käytettyä johonkin. Pieni taulu ei näytä seinällä hyvältä jos kehyksen ja seinän väliin jää selvä rako. Sen sijaan n. 8mm paksu levy sopii sopivasti kehyksen huullokseen. Ja kaikenlaista puulevyähän täältä metsien maasta löytyy eikä tarvitse turvautua tuontiroinaan.
Jotta öljyväreillä maalaaminen onnistuisi -maalasipa sitten talon seinää tai taulua - on siveltimen ja maalauspohjan välissä oltava aina maalia eli väriä ja mieluimmin vielä ihan reilusti. Kiilapuihin pingotettu laadukas ja sileäksi pohjustettu pellava on paras pohja hienolle öljyvärityölle. Siinä parhaiten oppii myös sen värien levittämisen eli ei hinkkaamalla vaan sivellen pehmeällä sutilla! Välillä kuitenkin tekee mieli maalata pikkutöitä ja niiden kehystämisen kannalta kiilalista on liian paksu. Jäljelle jääneet kehyslistan pätkät pitäisi kuitenkin saada käytettyä johonkin. Pieni taulu ei näytä seinällä hyvältä jos kehyksen ja seinän väliin jää selvä rako. Sen sijaan n. 8mm paksu levy sopii sopivasti kehyksen huullokseen. Ja kaikenlaista puulevyähän täältä metsien maasta löytyy eikä tarvitse turvautua tuontiroinaan.
Tänään surauttelin pöytäsirkkelissä pari neliötä viidestä viilusta liimattua koivuvaneria palasiksi ja siitähän tuli kolmisenkymmentä maalauslevyä. Ei vääny ikinä eikä muuten maksa paljon mitään.
Olen vuosien saatossa hemmotellut itseni käyttämään vain todella hyviä maalauskankaita - ne kyllä sitten maksavat - joten en halua maalata levylle suoraan vaan liimaan siihen tutun kankaan. Liimaus onnistuu pohjustusaineella eli reilu kerros gessoa, kangas päälle ja tarttuu kuin tauti. Sen jälkeen vain pino maalauslevyjä painon alle kuivumaan ja prässääntymään.
Sitten ei muuta kuin niitä pikkuinspiraatioita odottelemaan!
perjantai 11. marraskuuta 2016
My fine art studio
Here's some pictures from my studio and my equipments.
I built my studio to the upstairs of an old cowhouse on my farm.
This is my painting corner. The easels are important though I don't use them always when painting.
I prefer a self-made table top easel.
No matter how big a table it's always full of all kinds of stuff!
I make my own canvases so many tools are needed.
Gesso is needed for a perfect painting surface. All works can't be painted on a white canvas so there has to be also black gesso.
I frame my own paintings so I have a cutting guillotine and an underpinner in an other room.
(blogitietojen mukaan kolmasosa kävijöistä on ulkomaalaisia joten täytyy välillä ulkomaan kielelläkin kirjoitella!)
maanantai 7. marraskuuta 2016
Moision Taidesyksy
lauantai 29. lokakuuta 2016
Maalausten viimeistelyä
On se aika vuodesta kun maalari joutuu totuttelemaan keinovalossa maalaamiseen. Se tietää sitä, että varsinkin isompien maalausten tekeminen menee hankalaksi koska märkä öljyväri kiiltelee ja heijastelee kun sähkövalo siihen osuu ja vasta seuraavana päivänä päivänvalossa - jos sitä on - näkee miten paljon värisävyt ovat pielessä. Tästä syystä tekee mieli etsiskellä ateljeen nurkista keskeneräisiä maalauksia joiden viimeistely onnistuu lamppujen loisteessakin varsinkin jos löytyy töitä joissa väreillä ei ole niin väliä. Maisemamaalaukset ovat vähän hankalia mutta henkilökuvat sopivat hyvin tähän tarkoitukseen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)